Avainsana: Urheilu

Hollannissa tuhoisaa jälkeä tehnyt maaliruisku Mike Havenaar on timantinkova hankinta Veikkausliigan tasoiseen sarjaan.

Yksi on ylitse muiden

Veikkausliigakausi 2015 potkaistaan käyntiin tulevana sunnuntaina. Sarjassa on vain yksi suosikki. HJK on voittanut jalkapallon Suomen mestaruuden kuusi kertaa peräkkäin.

HJK:n kannattajat kannustivat omiaan jalkapallon liigacupin välieräottelussa HIFK–HJK Talin jalkapallohallissa Helsingissä 14. maaliskuuta.

Talvicupeista vauhtia kesäkauteen

Kotimaiset futissarjat pyörähtävät käyntiin vasta huhti–toukokuussa, joten härmäläisten jalkapallointoilijoiden talvi on ollut jälleen pitkä kuin nälkävuosi. Piristystä kaamoksen keskelle ovat...

Japanilainen Atomu Tanaka pelaa HJK:ssa.

HJK – Big In Japan?

Suomea kutsuttiin ennen Pohjolan Japaniksi. Maan talous nousi vauhdilla Tyynenmeren mahtivaltion malliin, mutta romahdus oli rankka. Kilpailukyky ei ollut kunnossa...

Bas Dost ei kelvannut RoPSille, mutta Bundesliigassa hän mättää maaleja liukuhihnalta.

Liian kehno RoPSiin

Eräänä päivänä vuonna 2008 Rovaniemen Palloseuran valmentaja Tom Saintfiet toi testiin uuden hollantilaispelaajan. Mies oli nuori, melkein pojankloppi vielä, mutta...

Viimeinen sammuttaa valot?

Vietin kesinä 2008–2012 mukavia hetkiä Hämeenlinnan Kaurialan jalkapallostadionilla. Ykkösen ottelut paikallista seuraa vastaan olivat tuolloin eräitä kauden kohokohtia. Hämptonin Pioneeriryhmä...

Ilveksen Tomi Petrescu (vas.) ja HIFK:n Matias Hänninen taistelevat pallosta jalkapallon miesten Ykkösen ottelussa viime keväänä. Molemmat seurat pelaavat ensi kaudella Veikkausliigassa.

Kaikkien aikojen kabinettitalvi

Pari kuukautta sitten suomalaisen seurajalkapalloilun tila näytti varsin hyvältä. HJK kiillotti kilpeään hienoilla otteilla Eurooppa-liigassa. Kotimaan kentillä oli juuri miekkailtu...

Paljon hupia Klubista

Suomalaisille futiksen ystäville oli tällä kaudella tarjolla harvinaista herkkua, kun HJK pääsi sinnikkään yrittämisen jälkeen vihdoin Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Edellisestä lohkovaiheen...

Unkarin jalkapallon taso on vain varjo Ferenc Puskásin ajoista. Kuvassa Puskás Real Madridin paidassa vuonna 1958.

Unkarin sairas jalkapalloyhteiskunta

Lueskellessani Huuhkajien Unkari-ottelun alla kirjoituksia veljeskansan, politiikan ja jalkapallon monimutkaisista suhteista, jäi tosissaan harmittamaan, ettei tuolloin neljääntuhanteen merkkiin saanut mahtumaan...

Roman Eremenko (oik.) on Suomen joukkueen tähti.

Huuhkajat umpikujassa

Kaikkien aikojen karsinnoiksi tituleerattu Huuhkaja-projekti Ranskan kisoihin pääsemiseksi on lässähtämässä kuin pannukakku. Unkari tarjosi viikko sitten jääkylmän suihkun Budapestissä ja...

Valmentaja Mixu Paatelaisen on saatava joukkueen puolustus kuntoon, mikäli Unkarin-matkalta halutaan tuoda pisteitä.

Veljeskansat vastatusten

Vielä pari viikkoa sitten puolisentoista tuhatta suomalaista futisfania sai pureskella kynsiään: lennot ja majoitukset Unkariin Huuhkajien karsintapeliin oli varattu jo...

Kennedy Bakircioglu teki Hammarbylle nousun varmistaneet maalit.

Bajen palasi parrasvaloihin

Viime sunnuntaina päättyi Tukholman Södermalmin suuruuden korpivaellus Hammarbyn palatessa divarista Ruotsin Allsvenskaniin. Kuluneella kaudella korkeimman katsojakeskiarvon länsinaapurissa (ja itse asiassa...

Serbian hyökkääjä Stefan Mitrovic repi maahan Albanian nationalistisin symbolein varustetun lipun.

UEFA pudotti pallon Serbiassa

Belgradissa pelattiin kaksi viikkoa sitten Serbian ja Albanian välinen EM-karsintaottelu, jonka uskomattomat tapahtumat ja niiden jälkipyykki ovat aiheuttaneet runsaasti keskustelua...

Islanti päihitti Hollannin 2–0 Gylfi Sigurdssonin laukomilla maaleilla EM-karsintaottelussa 13. lokakuuta.

Reykjavikin ihme

Käynnissä olevien EM-karsintojen tuloksia tihrustaessaan on moni hieraissut silmiään: voiko tämä olla totta? Paitsi että Suomen-lohkon kärjessä porskuttaa piskuinen Pohjois-Irlanti,...

Mika Nurmela lopetti aktiivipelaajauransa päättyneeseen kauteen.

Keisarin jäähyväiset

Raatin stadionin kenttä ei ole koskaan ollut niin tyhjä kuin sateisena sunnuntai-iltana pari viikkoa sitten. Eräs oululaisen ja suomalaisen jalkapallon...

Huippufutista sodan varjossa

Krimin kriisillä ja Itä-Ukrainassa käytävällä sodalla on ollut merkittäviä vaikutuksia ukrainalaiseen yhteiskuntaan ja asenneilmapiiriin. Aiempi limittäinen yhdessäolo kulttuurisesti ja etnisesti...

Teemu Pukki ei tahdo saada peliaikaa nykyisessä seurassaan, Celticissä.

Mixun matkassa maineeseen

Jolleivät tulivuoret sun muut vulkaaniset vihulaiset estä, lentää noin viikon kuluttua huuhkajalauma Suomesta Färsaarille – tosin toivottavasti ulkoistetuin siivin. Seuraavien...

Chelsea palaamassa kultakantaan

Suomalaisissa sporttibaareissa laulettiin televisioille jälleen, kun Englannin Valioliiga potkaistiin käyntiin viime viikonloppuna. Ennakkoasetelmien ja avausviikonlopun otteiden perusteella tämän vuoden mestaruus...

Petri Pasanen vahvistaa loppukauden lahtelaismiehistöä.

Nouseeko FC Lahti mestaruuteen asti?

Samana viikonloppuna kun HJK kärsi näytösleikittelyssä tennislukematappion 6 – 0 FC Barcelonalle, sille nousi uhkaaja Päijät-Hämeen suunnalta. Vaasan Palloseuran tyylipuhtaasti 4 – 1 voittanut...

Teemu Pukki oli yksi harvoista Celticin ykkösmiehityksen pelaajista kentällä.

Eloklassikko meni farssiksi

Olympiastadionilla pelattiin viime lauantaina Eloklassikoksi nimetty harjoitusottelu, jossa kohtasivat Tottenham Hotspur ja Glasgow Celtic. Spurs läpsytteli höntsässä taululle tennislukemat 6–1...

Jalkapallo on aina parempaa paikan päällä kuin televisiosta katseltuna,

Parasta paikan päällä

Jalkapallon MM-kisat saatettiin päätökseen viime sunnuntaina. Vasuri puhuu -turnausblogi tykitti ilmoille yli 50 vaihtelevan tasoista tekstiä kuukauden aikana. Bloggaukset levisivät...

HJK on ainoa seura, jolla on tällä hetkellä massia millä mällätä.

Juhannusmestaruus Helsinkiin

Asiantuntijat julistivat keväämmällä liigan mestaruustaiston olevan ohi juhannukseen mennessä. Kaukana tästä tilanteesta ei enää olla, sillä kärkiseura HJK on nykäissyt...

Monissa liemissä keitetty Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter tuskin kastuu Qatar-kohussakaan.

Qatarin suuri puhallus paisuu

Jalkapallon MM-kisat järjestävä kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vaikuttaa läpikohtaisin korruptoituneelta järjestöltä. Uutinen ei ole tuore, eikä uusi tälläkään palstalla. Mutta nyt...

Poikasesta polvi paranee

Tulin vajaa vuosi sitten tällä palstalla ryöpyttäneeksi täyslaidallisen naisten maajoukkueen ja sen päävalmentajan Andrée Jeglertzin niskaan. Syy tähän olivat tietenkin...

City-manageri Manuel Pellegrini sai tähtensä pelaamaan joukkueena ja tuloksena oli mestaruuspokaali.

Punaisesta siniseen Manchesterissa

Manchester on nykyään Englannin jalkapallopääkaupunki. Vaikka United vaelsi viime viikonloppuna huipentuneen Valioliigakauden varjojen mailla sijoittuen vasta seitsemänneksi, korjasi City mestaruuspotin.

Etelä-Lontoon kotkat liitävät

Kävin marraskuussa 2010 futisreissulla Lontoossa. Tuolloin ohjelmassa oli muiden otteluiden ohella Englannin toiseksi korkeimman sarjatason paikalliskamppailu Crystal Palace – Watford.

Esa Pekonen ehti johtaa Kuopion Palloseuraa puoli vuosikymmentä.

Valmentajanvaihtoviikot

Pääsarjajoukkueiden valmennusjohdossa on viime viikkoina lakaissut iso luuta niin Briteissä kuin Suomessakin. Ensin sai kenkää Manchester Unitedin manageri David Moyes,...

Jalkapallovallankumoukselliset

Huhtikuussa 1958 paljastui, että yhdeksän algerialaista jalkapalloilijaa oli jättänyt ranskalaiset liigaseuransa protestina Ranskan sotatoimille itsenäisyytensä puolesta taistelevassa Algeriassa. Joukkoon kuului...

Poikia ja tyttöjä ei pitäisi erotella liian aikaisin jalkapallokentillä.

Kuningas- ja kuningatarlaji

Kotoinen Veikkausliiga pyörähti käyntiin viime viikonloppuna, ja naiset ehtivät aloittaa oman liigansa jo maaliskuun puolella. Huippu-urheilusta puhuttaessa sukupuolenmukaiset jaot lienevät...

Sivu 7 / 12 1 6 7 8 12

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.