Suomen keskusta kokoontuu lauantaina puoluevaltuuston kokoukseen lähes kanveesissa. Kannatus ei ole oppositiossa noussut, vaikka ”pöytä on katettu”, kuten puolueen pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Mauri Pekkarinen luonnehti elokuussa kirjoituksessaan Facebookissa.
Henkisesti syvä isku oli Ylen uusin gallup, jossa vasemmistoliiton kannatus ohitti ensimmäisen kerran koskaan keskustan kannatuksen. Helsingin Sanomien mielipidemittaus tällä viikolla saattoi hieman helpottaa tuskaa, mutta siinäkin puolueen suunta on alaspäin.
Suosittu selitys keskustan apatialle on, että tämä on ääripäiden aikaa. Voihan se niinkin olla, mutta suurin syy keskustan pysyvälle marraskuulle on puolue itse. Se on saamaton, aloitteeton, harmaa. Sen oppositioroolikin on epämääräinen.
Puolue kärsii loputonta traumaa edellisessä hallituksessa saamastaan perussuomalaisten ja kokoomuksen vinoilusta, jossa se leimattiin vasemmiston pönkkäpuolueeksi. Tällä vaalikaudella keskusta on eristänyt itsensä yhteistyöstä mielipidemittauksia johtavien vasemmistopuolueiden kanssa. Tulos on, että keskusta ei näytä olevan oikein mitään.
”Koskaan ei pöytää ole katettu keskustaoppositiolle kuitenkaan niin yltäkylläiseksi kuin Orpon – Purran hallitus nyt. Valtava velkaantuminen, alueellisten ja sosiaalisten erojen revähtäminen ja työttömyyden kasvu korkeimmaksi vuosikymmeniin ovat tylyä luettavaa”, keskustaa monta kertaa nostamassa ollut Pekkarinen kuvaili tilannetta.
”Mitä siihen katettuun pöytään tulee, sen pitäisi olla mm. sanotuista syistä varsinainen herkkutarjotin keskustaoppositiolle. Mutta Keskusta on useimmiten joukosta poissa”, hän jatkoi.
”Ajatus, että ollaan hiljaa, niin ei mokata, ei kuulunut meidän repertuaariin”, Pekkarinen muisteli menneitä.
Jos reagoidaan, reagoidaan myöhässä
Mauri Pekkarinen oli täsmälleen oikeassa. Ylen Politiikkaradiossa käytiin tiistaina kiinnostava keskustelu puolueen tilasta. Haastateltavina olivat Esko Ahon hallituksessa erityisavustajana toiminut Juha Kuisma ja viime kauden puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikon erityisavustaja Silja Silvasti.
Kuisma oli myös kirjoittamassa suorasanaista analyysiä keskustan vaalitappion syistä noin kolme vuotta sitten.
Juha Kuisma muisteli keskustan draivia ja energisyyttä vuonna 1987 aloittaneen Harri Holkerin hallituksen kaudella, jolloin puolue oli pitkästä aikaa oppositiossa. Sillä draivilla keskusta otti ”veret seisauttavan vaalivoiton” 1991, ja piti suurimman tai toiseksi suurimman puolueen paikkaa seuraavat 20 vuotta.
– Jostain syystä keskusta ei pysty tuottamaan uusia ajatuksia, Kuisma sanoi tämän päivän tilanteesta.
– Jos reagoidaan, reagoidaan päivää liian myöhässä semmoisella puolitetulla kannalla. Eihän keskusta ole, paitsi nykyistä tilannettaan, politiikan toimittajan kannalta kauhean kiinnostava puolue.
Keskustassa oli todella draivia Holkerin hallituksen aikana. Esko Aho ja Mauri Pekkarinen sekä vasemmalta säestänyt Esko Seppänen johtivat tiedollisesti ja retorisesti häikäisevää talous- ja verokeskustelua väsymättä täysistunnosta toiseen. Poliittista työtä tehtiin hartiavoimin, ja sekä keskusta että vasemmistoliitto korjasivat sen hedelmät seuraavissa vaaleissa.
”Tuntui melko kevyeltä”
Tällä kaudella keskusta on tukenut hallitusta sen työelämäuudistuksissa. Sosiaaliturvan leikkauksissa se on enimmäkseen ollut muun opposition kannalla, mutta jotenkin vaisusti, kuin ”toisella lähettäjänimellä”, että ei vaan tulisi yhdistetyksi ”vihervasemmistoon”.
Keskustan oma panos on tänä syksynä liittynyt viime kaudella rakennetun sote-uudistuksen kritisointiin. Siis sen, jonka keskeinen arkkitehti puolue itse oli.
Pari kuukautta sitten toimittajat kutsuttiin puheenjohtaja Antti Kaikkosen mystiseltä vaikuttavaan tiedotustilaisuuteen kuulemaan jotain suurta uutista. Tilaisuuden anti oli kuitenkin ehdotus aluemallin korjaukseksi.
– Tuntui melko kevyeltä heitolta, Politiikkaradiossa tiedotustilaisuutta kommentoi Silja Silvasti, jolla on pitkä kokemus keskustan taustavaikuttajana.
Keskiviikkona keskusteltiin keskustan tekemästä välikysymyksestä, joka koski hyvinvointialueiden talousvaikeuksia.
Jo etukäteen oli tiedossa, mitä hallitus vastaa: keskusta syyttää sitä puolueen omista teoista. Niinhän se meni, eikä hallitus kovin väärässä ollut.
Anteilta puhku poissa
Mihin on keskustalta kadonnut puhku ja virta? Puolueen Anteista Kaikkonen tuntuu olevan liian mukava ja pehmeä nykypolitiikan vaatimuksiin. Avauksia tulee vähän. Kun tulee, ne ovat teknokraattisia. Hallintomallit ovat etäällä ihmisten arjesta.
Mutta myös parhaimmillaan hersyvä rakkikoira, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on kummasti kadottanut entisen draivin ja vimman.
Keskustan identiteettiä koetellaan nyt monelta suunnalta. Se on tottunut olemaan suuri puolue, pääministeripuolue tai vähintään hallituksen kakkospuolue. Juuri nyt se on toisissa gallupeissa vasta toiseksi suurin oppositiopuolue, joka ei pysty tuottamaan mitään puheenaiheita poliittiseen keskusteluun.
Viime kaudella keskusta oli hallituksessa toinen jalka oppositiossa. Nyt se on oppositiossa, mutta tavallaan toinen jalka hallituksessa. Ota siitä sitten selvää.
Voima tyhjenevissä maakunnissa
Keskusta ei pysty käsittelemään lähimenneisyyttään itseään rakentavalla tavalla. Yli kolme vuotta velloneessa jo koomiselta tuntuvassa vasemmistotraumassaan se unohtaa kannatuksensa romahtaneen paljon enemmän itse johtamassaan Juha Sipilän oikeistohallituksessa. Unohdus vaikuttaa aktiiviselta.
Keskustan romahdusta pienpuolueeksi on ennustettu 1960-luvulta lähtien. Aina puolue on noussut kuin korkki pinnalle vaikeiden kausien jälkeen. Nyt esirippu voi olla oikeasti laskeutumassa, koska puolue ei ole pystynyt murtautumaan etelän suuriin kaupunkeihin, joihin väestö keskittyy.
Kuten Juha Kuisma Politiikkaradiossa huomautti, keskustalla on viisi kansanedustajaa seitsemässä eteläisimmässä vaalipiirissä.
– Puolueen voima tulee pohjoisesta tyhjentyvistä maakunnista, joissa ikäännytään ja mennään hautajaisten kautta toiseen äänestysalueeseen.
Mikä voisi olla keskustan pelastus tällä kertaa? Mielipidemittausten taustatiedot kertovat, että iso joukko porvarillisia liberaalisti ajattelevia etsii uutta kotia, koska ei tunnista kokoomusta enää omakseen. Kaikkonen asemoikin keskustaa viime kesänä kokoomuksen tontille keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi.
Ongelma on sitten se, ettei keskusta ole käytännössä erityisen liberaali.






