Suomessa päästiin lukemaan pohjoismaiseen dekkariin uusia tuulia tuonutta Osasto Q:ta vuonna 2012. Kahden ainakin Suomessa vähälle huomiolle jääneen jännärin jälkeen tanskalainen Jussi Adler-Olsen keksi Kööpenhaminassa poliisitalon kellarissa toimivan nuhjuisen yksikön, joka tutkii vanhoja ratkaisematta jääneitä rikoksia. Yksikköä johti Carl Mørck. Pian siihen liitti itsensä epämääräinen Assad, sitten hermoheikko Rose ja lopulta Roseen ihastunut Gordon.
Osasto Q:sta tuli ansaittu menestys, josta on tehty useita elokuvia ja viimeksi Netflix-sarja. Juonet olivat huikean kekseliäitä, henkilöt omalla tavallaan hurmaavia. Huumorisarjasta ei ole kysymys, mutta Adler-Olsen kirjoitti tavalla, joka nosti hymyä huulille.
Sarjan piti loppua kymmenenteen osaan Selli, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2024. Ei loppunutkaan. Kuolleet sielut eivät laula jatkaa tarinaa muutama vuosi siitä, mihin Selli päättyi. Adler-Olsenin kanssa Osasto Q:n uutta tulemista kirjoittavat toimittajat Line Holm ja Stine Bolther. Kummankin naisen taustalla on myös kirjoja.
Carl jäi pois Osasto Q:sta edellisessä kirjassa. Hän on nyt kirjailija, joka on julkaissut teokset Vanki ja Metsästäjät – saman nimiset ovat myös kaksi ensimmäistä Osasto Q:ta. Vanhan rikostutkijan maineensa takia Carl saa käsiinsä nauhoituksen vastaamatta jääneestä hätäpuhelusta, jossa kuuluu murha. Tapaus on aikoinaan kuitattu sillä, että yksityissairaala Chariten hallituksen puheenjohtaja Ole Horsten teki itsemurhan saatuaan potkut, ja yritti sitä ennen murhata muistisairaan vaimonsa.
Carl kiikuttaa nauhoitteen Osasto Q:hun, johon on Assadin ja Rosen vahvistukseksi palkattu ranskalais-tanskalainen Helena Henry. Siitä alkaa uusi juttu, jossa Carlkin on mukana, mutta enää sivuroolissa.
Kuolleet sielut eivät laula -dekkarin juju kerrotaan heti prologissa. Kymmenvuotias Jakob ei ole niin kuin sukunsa miehet, jotka tekevät työuransa graniittilouhoksella kivimiehinä kunnes kuolevat raskaan ruumiillisen työn seurauksiin.
Hintelän Jakobin ulospääsyn ahtaista ympyröistä mahdollistaa hänen lauluäänensä. Hän on ihmelapsi, joka saa stipendin Laurentiuksen kouluun ja sen kuoroon syksyllä 1989. Kuoroa johtaa sama Ole Horsten. Vähän vanhemmat pojat piinaavat kateuttaan Jakobia raa´asti. Heidän käsittelyssään Jakobin unelmat murtuvat peruuttamattomasti.
Syksyllä 2023 toimittajana työskentelevä Jakob alkaa kostaa elämänsä pilaajille.
Murhaaja tiedetään heti teoksen alussa, samoin murhien motiivi. Kuka sen teki ja miksi -juonen puuttuminen ei yhtään vähennä Kuolleet sielut eivät laula -dekkarin tehoa ja viehätystä. Adler-Olsen kumppaneineen herättää Osasto Q:n henkiin jopa odotuksia paremmin. Tarinassa on hohtoa niin kuin ihan alussa. Jakobin henkilöhahmo syvenee, samoin hänen uhriensa, jotka eivät edes muista tekojaan lapsena. Näyttämölle marssitetaan sivuhenkilöitä, joiden lopullista roolia kokonaisuudessa voi vain arvailla.
Sarjan sielu on tietysti itse Osasto Q ja siinä toimivat poliisit. Assad ottaa uuden työtoverin ennakkoluulottomasti vastaan, mutta Rosen pasmat sekoavat pahasti Helena Henrystä, jonka tausta on järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.
Alkuperäisessä kymmenosaisessa sarjassa oli komea kaari, joka alkoi rikostutkijoiden väijytyksellä. Yksi kuoli, yksi halvaantui ja Carl alennettiin kellariin tutkimaan vanhoja rikoksia. Mitä todella tapahtui, se selvisi vasta viimeisessä osassa.
Osasto Q:n uudelleen käynnistämisessä pitkää juonta viritellään Helena Henryn kohdalle. Häntä on ammuttu vuosia aiemmin Ranskassa ja siinä yhteydessä on tapahtunut jotain vielä traagisempaa. Tappaja ei koskaan selvinnyt. Nyt ase, jolla Helenaa ammuttiin, on yhteydessä uuteen murhaan Tanskassa.
Osasto Q:n paluuta ei enää osannut odottaa. Nyt kun se on tapahtunut, jälleennäkeminen on riemukas asia. Kaikki vanhat parhaat elementit ovat kohdallaan, mutta jotenkin raikastuneina. Osasto Q on yhä voimissaan.
Jussi Adler-Olsen, Line Holm, Stine Bolther: Kuolleet sielut eivät laula (D⌀de sjaele synger ikke. Suomentanut Kari Koski. 544 sivua, Gummerus 2026.
lehti 