Syyrian sota ei alkanut sotana. Maaliskuussa 2011 Daraan kaupungissa turvallisuusviranomaiset pidättivät ja kiduttivat hallinnonvastaisia graffiteja maalanneita koulupoikia ja syyrialaiset lähtivät vastalauseena kaduille. Poliittisesti moninainen, demokratiahenkinen ja lupaava kansanliike kohtasi ensin Bašar al-Assadin hallinnon väkivallan ja myöhemmin aseellisten islamistijärjestöjen nousun. Lopulta kansannousu luisui autoritaaristen voimien väliseksi sotilaalliseksi konfliktiksi.
Assadin hallinto tappoi sodassa enemmän syyrialaisia kuin mikään muu osapuoli ja kantaa päävastuun vakavimmista rikoksista.
Tämä ei vapauta kumouksellisia islamistiryhmiä vastuusta. Ne vainosivat maallisia aktivisteja, toimittajia, lakimiehiä ja ihmisoikeuspuolustajia. Amnesty Internationalin aineistossa ja omissa haastatteluissani syyrialaiset ovat kertoneet islamistiryhmien vanginneen ja kiduttaneen ihmisiä maallisiksi tulkittujen näkemysten tai ankaran šariatulkinnan loukkaamisen vuoksi.
Syyrian sodan islamistiorganisaatiot eivät hyväksyneet tavoitetta demokraattisesta Syyriasta. Sodan taistelukykyisimpiin kumouksellisiin islamistiryhmiin kuuluneen Jaysh al-Islamin eli Islamin armeijan johtaja Zahran Alloush torjui demokratian yksiselitteisesti ja julkisesti. Käytännössä kaikilla sodan islamistiryhmillä oli sama linja.
Assadin autoritarismi toteutettiin valtiokoneiston voimalla ja oli siksi poikkeuksellisen tuhoisaa. Samalla islamistijärjestöt rakensivat Assadia vastustaneen laajan liikehdinnän sisälle autoritaarisen voiman ja hyökkäsivät demokraattista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa yhteiskuntaa tavoitelleita syyrialaisia vastaan.
Presidentti Ahmed al-Šaraan tausta on osa tätä historiaa. Jihadistisen Irakin islamilaisen valtion (ISI) johtaja Abu Bakr al-Baghdadi lähetti hänet vuonna 2011 Syyriaan perustamaan Jabhat al-Nusraa, josta tuli al-Qaidan Syyrian-haara. Šaraa käytti taistelijanimeä ”Abu Mohammed al-Jolani”. Vuonna 2013 hän torjui järjestön liittämisen al-Baghdadin johtamaan Isis-järjestöön, mutta vannoi uskollisuutta al-Qaidan johtajalle.
Vuonna 2016 hän irrotti liikkeensä muodollisesti al-Qaidasta, mutta piti šariaa lainsäädännöllisenä tavoitteenaan. Joulukuussa 2024 al-Jolani johti Assadin syrjäyttänyttä kapinalliskoalitiota, jonka ydin oli hänen islamistijärjestönsä Hayat Tahrir al-Šam (HTS).
Ennen Assadin syrjäyttämistä HTS rakensi hallitsemassaan Idlibissä käytännöllisemmän hallintomallin, mutta se ei demokratisoitunut – se keskitti turvallisuus- ja oikeusrakenteet itselleen ja tukahdutti vastustajiaan. Nyt moni Syyriassa ja sen ulkopuolella seuraa, suostuuko hän vallanpitäjiä rajoittaviin ja vallanvaihdon mahdollistaviin instituutioihin.
Mitä syyrialaiset itse haluavat?
Tutkiessani Syyrian sotaa etsin pitkään luotettavaa tietoa syyrialaisten yhteiskunnallisista tavoitteista. Sitä löytyi brittiläisen ORB International -mielipidetutkimusyhtiön tutkimuksista. ORB haastatteli maaliskuussa 2018 kasvokkain 1 001:tä aikuista kaikissa 14 maakunnassa, myös Isisin alueilla. Raportin mukaan syyrialaiset haluavat vapaat ja rehelliset vaalit yhtenäisessä Syyriassa ja 83 prosenttia vastusti maan jakamista autonomisiksi alueiksi. ORB:n tutkija Oliver Carden totesi haastattelussani, että syyrialaisten mielestä demokraattinen prosessi on vaihtoehtoja parempi ja että he kannattavat yhdenvertaisia oikeuksia ja valtiollisten ja uskonnollisten instituutioiden erottamista.
Assadin syrjäyttämisen jälkeen tehdyt kyselyt tukevat samaa tulkintaa. Arab Center -tutkimuslaitoksen 3 690 vastaajan tutkimuksessa kesällä 2025 demokratiaa piti muita järjestelmiä parempana 60 prosenttia, uskonnon ja politiikan erottamista kannatti 57 prosenttia ja vastustamansa puolueen vaalivoiton hyväksyisi 53 prosenttia. Arab Barometer -mielipidetutkimushankkeen 1 229 vastaajan kyselyssä loppuvuodesta 2025 demokratiaa piti parempana 70 prosenttia. Otos- ja kysymysmuotoilujen erot estävät lukujen käsittelyn aikasarjana, mutta tulokset osoittavat samaan suuntaan.
Kyselyissä syyrialaiset haluavat valita johtajansa, elää yhdenvertaisina lain edessä ja arvostella hallitsijoitaan.
Keskitetty siirtymäkausi
Maaliskuun 2025 perustuslaillinen julistus määrää viisivuotisen siirtymäkauden. Presidentti nimittää ministerit ja perustuslakituomioistuimen sekä kolmanneksen parlamentista ja vaikuttaa muiden jäsenten valintaan. Parlamentti ei voi erottaa presidenttiä tai hallitusta. Presidentin on oltava muslimi, ja islamilainen oikeustiede on lainsäädännön päälähde – vastoin enemmistötukea uskonnon ja politiikan erottamiselle.
Lokakuussa 2025 piiritason valitsijakunnat äänestivät kaksi kolmasosaa kansankokouksen jäsenistä ennalta hyväksyttyjen ehdokkaiden joukosta. Presidentti nimitti viimeisen kolmanneksen heinäkuussa 2026. Äänestys jäi tuolloin järjestämättä Suwaydassa sekä osissa Raqqaa ja Hasakaa. Neljäntoista kansalaisjärjestön koalitio arvosteli prosessia. Ihmisoikeusaktivisti Bassam al-Ahmad tiivisti: ”Kyse ei ole vaaleista vaan valikoinnista.” Puoluelakia ja avointa puoluekilpailua ei ole.
Arab Barometerin kyselyssä 81 prosenttia luotti presidentti Šaraahan, mutta Suwaydan, Latakian ja Tartousin yhdistetyssä aineistossa vain 36 prosenttia. Kannatuksessa voivat näkyä Assadin kaatumisen ja sodan laantumisen tuoma helpotus sekä turvallisuuden kaipuu. Vain 40 prosenttia oli sillä kannalla, että parlamentin valintamenettely selitettiin selkeästi ja että se tarjosi yhdenvertaiset mahdollisuudet ehdokkuuteen. Kyselyt eivät anna yksiselitteistä vastausta siihen, missä määrin syyrialaiset kannattavat uuden hallinnon poliittista suuntaa.
Instituutioiden merkitys
Kenties vakavin koetinkivi on ollut vähemmistöihin kohdistunut väkivalta. Maaliskuussa 2025 entisen hallinnon taistelijat hyökkäsivät rannikolla turvallisuusjoukkoja vastaan. Vastatoimissa hallituksen joukot liittolaisineen tappoivat YK:n Syyriaa käsittelevän riippumattoman tutkintakomission mukaan noin 1 400 syyrialaista, joista suuri osa oli alaviittisiviilejä. Komissio kuvasi tekoja laajamittaisiksi ja järjestelmällisiksi, muttei löytänyt näyttöä hallituksen suunnitelmasta hyökätä siviiliväestöä vastaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan rikokset tapahtuivat puolustusministeriön keskitetysti koordinoiman operaation yhteydessä.
Rikoksiin syyllistyneiden saattaminen vastuuseen on jättänyt toivomisen varaa. Kansallinen tutkintakomissio luovutti oikeusviranomaisille satojen epäiltyjen nimet. Osaa heistä epäiltiin alaviittisiviileihin kohdistuneista rikoksista, osaa turvallisuusjoukkoja vastaan tehdyistä hyökkäyksistä. Ensimmäisessä julkisessa oikeudenkäynnissä oli kuitenkin vain 14 vastaajaa. Julkisuuteen ei ole tullut tietoa siitä, että korkeiden upseerien mahdollista vastuuta olisi tutkittu. Kun valtiovaltaa arvioidaan sen perusteella, suojeleeko se vainottuja, tutkiiko se rikokset ja puuttuuko se turvallisuuskoneistonsa rankaisemattomuuteen, Syyrian uusi hallinto menestyy heikosti.
Suwaydan heinäkuun 2025 väkivallassa kuoli YK:n mukaan vähintään 1 700 ihmistä, joista 1 342 oli druuseja. Hallituksen joukot, beduiinitaistelijat ja druusiryhmät saattoivat kaikki syyllistyä sotarikoksiin. Valtion erityisvastuu ei poista muiden rikosvastuuta. Siirtymäoikeuskomissio käsittelee silti vain Assadin hallinnon rikoksia, vaikka Arab Barometerin kyselyssä 81 prosenttia vähemmistövastaajista halusi kaikkien osapuolten rikokset tutkittaviksi.
Pieniä edistysaskelia, suuria puutteita
Assadin vankiloista vapautettiin paljon syyrialaisia, julkinen keskustelu monipuolistui, ja kansalaisjärjestöjen toimintatila kasvoi. Tammikuun 2026 asetus tunnusti kurdit osaksi Syyrian kansaa ja kurdin kielen kansalliseksi kieleksi, määräsi kansalaisuuden myönnettäväksi sitä vaille jätetyille kurdeille ja teki kurdien uudestavuodesta Newrozista kansallisen juhlapäivän. Toimenpiteet ovat askel oikeaan suuntaan, mutta oikeudet lepäävät presidentin asetuksen, eivät pysyvän perustuslain varassa.
Syyria nousi Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä sijalta 177 sijalle 141, mutta Assadin ajan kyberrikoslakia käytetään kriitikoita vastaan. Amnesty vaati heinäkuussa 2026 sen käytön keskeyttämistä dokumentoituaan verkkokirjoitteluun perustuvia pidätyksiä. Järjestöt ovat raportoineet myös mielivaltaisista pidätyksistä, kidutuksesta ja kuolemista vankiloissa. Lisäksi avioliittoa, avioeroa, perintöä ja lasten huoltajuutta säätelevä henkilöstatuslaki syrjii edelleen naisia.
Rikoslain 520 artiklan nojalla ”luonnonvastaiseksi” määritellystä seksuaalisesta kanssakäymisestä voidaan tuomita enintään kolmen vuoden vankeuteen. Syyrialainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeusjärjestö Guardians of Equality Movement (GEM) on dokumentoinut näihin vähemmistöihin kohdistuneita pidätyksiä, pahoinpitelyjä, uhkauksia ja ansoittamista.
Olot ovat poikkeuksellisen vaikeat: noin 90 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä, 5,5 miljoonaa oli kesällä 2026 maan sisäisiä pakolaisia, ja 15,6 miljoonaa tarvitsi apua. Israel miehittää alueita Etelä-Syyriassa, ja Turkki käyttää Pohjois-Syyriassa sotilaallista valtaa. Olosuhteet voivat selittää vallan keskittämistä, mutta eivät muuta sitä demokratiaksi tai tee syyrialaisista vähemmän oikeutettuja vaatimaan demokratiaa.
Demokratisoituminen edelleen avoin kysymys
Assadin diktatuuri on kaatunut, mutta Syyrian vallankäytön autoritaarinen luonne ei ole kadonnut. Nykyinen hallinto on keskittänyt vallan presidentille, rajannut poliittista kilpailua ja jättänyt oikeuslaitoksen riippumattomuuden heikoksi. Nämä rakenteet eivät vastaa niitä poliittisia ja oikeudellisia instituutioita, joita syyrialaisten selvä enemmistö kyselyissä kannattaa: vapaita vaaleja, yhdenvertaisuutta lain edessä, vallanpitäjien oikeudellista valvontaa sekä uskonnon ja politiikan erottamista.
Syyrian demokratisoituminen on edelleen mahdollista, mutta toistaiseksi Syyrian uudet vallanpitäjät eivät ole olleet valmiita alistamaan valtaansa avoimelle kilpailulle tai riippumattomille instituutioille.
Syyrian tulevaisuus ei ratkea pohtimalla vallanpitäjien aikomuksia. Syyrialaisten demokratiatoiveet ovat säilyneet sodasta, pakkosiirtolaisuudesta ja ylisukupolvisesta sorrosta huolimatta, ja kansalaisyhteiskunta toimii edelleen. Juuri siksi hallintoa on arvioitava rehellisesti – ei siksi, että syyrialaisten kamppailu olisi menetetty, vaan siksi, että se jatkuu.
Kirjoittaja on maailmanpolitiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
lehti 