Ylen varhain torstaiaamuna julkaisema mielipidemittaus oli kokoomuslaisille niin hyytävää luettavaa, että ensimmäiset puolueen vaikuttajat puhuvat jo oppositioon jäämisestä. Kokoomus oli ainoa puolue, jonka kannatus laski merkittävästi, 0,9 prosenttiyksikköä. 15,4 prosentilla pääministeripuolue jäi kannatustaan hieman nostaneiden perussuomalaisten (16,7%) jalkoihin.
Perussuomalaiset ohitti kokoomuksen niukasti jo Ylen edellisessä mittauksessa, mutta silloin oli vielä mahdollista spekuloida tilastovirheellä. Nyt ei ole enää. Kokoomuksen kannatus on laskenut koko ajan alkukesästä asti – samaan aikaan kun peruussuomalaisten on noussut. Viime vaalien kannatuksestaan kokoomus on menettänyt yli 5 prosenttiyksikköä, mikä on muuten samaa suuruusluokkaa kuin vasemmistoliiton kannatuksen kasvu.
Käynnissä on muukin historiallinen muutos kuin se, että kokoomuksen kannatus on alimmillaan 30 vuoteen. Puolue pääsi pitkän pannan jälkeen hallitukseen vuonna 1987, ja on siellä pysynyt kahta vaalikautta lukuun ottamatta siitä lähtien. Alku meni opetellessa, kun ensin SDP ja sitten keskusta pyöritti kokemattomia ja valtaan ihastuneita kokoomuslaisia mennen tullen. Mutta jo vuosikymmenet on käynyt niin, että kokoomuksen hallituskumppanit häviävät vaalit.
Vaaleihin on vielä yli viisi kuukautta aikaa, mutta kehityksen suuntaa on vaikea kääntää. Perussuomalaiset on nousemassa oikeiston ykköspuolueeksi ensi huhtikuussa. Kokoomuksen taika on päättymässä.
Kokoomus otti tietoisen riskin lähtiessään hallitukseen arvaamattomien perussuomalaisten kanssa. Puhdas oikeistohallitus oli liian houkutteleva, saisihan puolue läpi kaiken itse ja rahoittajiensa haluamat tavoitteet. Ne on myös viety läpi. Suomi on kovempi ja eriarvoisempi maa kuin kolme vuotta sitten, jolloin eduskunta vasta käsitteli oikeistohallituksen ensimmäistä budjettia.
Hallituspuolueet sättivät toisiaan
Persujen kanssa touhutessaan kokoomus kuitenkin menetti itsensä. Vaalivoitosta toiseen käynyt puheenjohtaja Petteri Orpo on näyttänyt pilkkanimensä kaltaiselta lapaselta perussuomalaisten aiheuttamien rasismikohujen keskellä. Johtajuutta todelliseen ”nollatoleranssiin” ei ole häneltä nähty.
Kokoomus on vähitellen mukautunut perussuomalaisille keskeiseen maahanmuuttokritiikkiin eräänlaisiksi kevytpersuiksi. Taloudessakin perussuomalaiset ajoivat oikealta ohi. Puolueessa yhä vaikuttavat liberaalit voimat ovat alakynnessä kokoomuksen ”kravattipersuihin” nähden. Eduskuntaryhmässä on kuohuntaa, joka on täysin epätavallista kokoomukselle.
Perussuomalaiset luonnollisesti riemuitsevat gallupista ja virittelvät kilpaa, jossa pääministerivaihtoehdot ovat SDP:n Antti Lindtman ja perssuomalaisten Riikka Purra. Sanasota päähallituspuolueiden välillä on käynyt Ylen edellisestä gallupista lähtien kuumana, ja nyt sille tuli lisää löylyä.
Hallitus on kaikki suuret tavoitteensa vienyt läpi. Kestääkö se vaaleihin asti? Vai toistuuko sama kuin maaliskuussa 2015 Alexander Stubbin hallituksessa, jossa ministerit äänestivät omia esityksiään vastaan, mutta tällä kertaa reilusti etuajassa?
Vasemmalta katsottuna tilanne on lohdullinen. Kokoomus ja perussuomalaiset riitelevät niin, että ensi keväänä ne eivät mahdu samaan hallitukseen vaikka vaalitulos mahdollistaisi sen. Povarihallituksen eväät on syöty ainakin tältä vuosikymmeneltä.






