”Rukoilkaamme kirkon talouden puolesta, rukoilkaamme kotitalouksien puolesta”, apulaispastorin vaimo julistaa seurakuntalaiselle.
Havannalaisessa Vedadon metodistikirkossa vietetään paastojumalanpalvelusta syyskuisena sunnuntaina. Saarnaajan tunteikasta puhetta säestää piano ja rummut. Sadat uskovat rukoilevat kädet kohotettuina yhä kovemmalla äänellä.
– Jeesuksen nimessä, Jeesuksen nimessä, nainen toistelee.
Päivän jumalanpalveluksen keskeiset aiheet ovat talouden lisäksi terveys, perhe, kriisi ja usko Jumalaan.
– Tulen tänne saadakseni siunauksen sekä pyytämään perheelleni terveyttä ja menestystä näinä vaikeina aikoina, jumalanpalvelukseen osallistunut Juana Rodríguez sanoo.
Samalla kun Kuuban talous on romahduksen partaalla, näyttää uskonnollisuus elpyvän kuubalaisten keskuudessa. Jumalanpalvelukset ovat täynnä väkeä ja saarnaajien määrä on kasvanut myös kaduilla ja toreilla.
Uskonnollisuuden nousu on merkittävä muutos maassa, jossa vallanpitäjät julistivat ateismia vuoden 1959 vallankumouksen voitosta 1980-luvulle asti.
Tutkimuskeskus Cipsin tutkijan Pedro Álvarezin mukaan sekä afrikkalaisperäisten uskontojen harjoittajien että evankelisten kirkkojen jäsenten määrä on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana. Molemmilla on keskeinen asema Kuuban uskonnollisessa elämässä.
Katolisen kirkon messuihin osallistuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin evankelisten kirkkojen jumalanpalveluksiin. Poikkeuksen muodostavat pyhimysten juhlapäivät, jolloin katolisiin menoihin osallistuu afrikkalaisperäisten uskontojen harjoittajia, jotka rinnastavat omia jumaluuksiaan katolisiin pyhimyksiin.
Nuoret etsivät neuvoja Ifá-perinteestä
– Talouskriisi on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että ihmiset etsivät turvaa uskonnosta, sanoo 40-vuotias Alfredo Ramos.
Ramos vihkiytyi Ifá-perinteeseen 12 vuotta sitten. Nyt hän on babalawo eli jorubauskonnon pappi ja ennustaja.
Ifá on osa Länsi-Afrikan jorubakansan uskonnollista, filosofista ja ennustamiseen liittyvää järjestelmää. Perinne on ollut vahvasti läsnä Kuubassa siitä lähtien, kun saarelle alettiin tuoda afrikkalaisia orjiksi 1500-luvulla.
Ramosin mukaan yhä useammat ihmiset, etenkin nuoret, kysyvät häneltä neuvoa. He haluavat löytää paikkansa, kysyä taloudesta, työstä ja muista asioista.
– Ihminen pelkää tuntematonta ja yrittää kriisin kohdatessaan löytää jotakin, johon tukeutua. Nykyisen talouskriisin aikana ihmiset tarvitsevat opastusta, sillä tulevaisuus on epävarma eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu, Ramos sanoi.
Istunnossa babalawo tulkitsee esineiden avulla kysyjän tilannetta. Hän kertoo, mitä tämän pitäisi tehdä tai välttää ja millaisia uhrilahjoja hänen tulisi antaa.
Seremonioihin on kuulunut eläinten, kuten kyyhkyjen, kanojen, vuohien tai lampaiden uhraamista.
– Monet tulevat tänne talousvaikeuksien takia. Kalliin eläimen uhraaminen on heille ongelma sillä näin talousvaikeudet vain pahenevat. Toisaalta, jos eivät pysty uhraamaan eläintä he jäävät velkaa Orishalle eli jumaluudelle, Ramos selittää.
Tämän vuoksi babalawot ovat sopineet, että uhrilahjaksi riittää hunaja, hedelmät, makeiset, kukat tai pelkkä vesi.
Uskovien määrää ei pystytä laskemaan
Uskonnollisuuden lisääntyminen on Kuubassa ilmeistä, mutta ilmiön laajuutta on vaikea mitata. Oikeusministeriön yhdistysrekisteriin on kirjattu yli 650 uskonnollista suuntausta. Niihin kuuluu 57 evankelista ja protestanttista suuntausta sekä satoja toisiaan muistuttavia spiritistiyhteisöjä. Lisäksi Kuubassa toimii tuhansia rekisteröimättömiä seurakuntia, joista suuri osa on evankelisia.
Uskovien määrän arvioimista vaikeuttaa myös se, että uskova kuubalainen saattaa vaihtaa uskonnosta toiseen melko vaivattomasti. Hän voi myös harjoittaa samanaikaisesti useita uskontoja ilman ristiriitoja.
– Moniuskovaisuus on vahva osa kuubalaista kulttuuria ja tapoja. Ihminen voi olla vihkiytynyt erilaisiin afrikkalaisperäisiin uskontoihin, ja samalla harjoittaa uushenkisyyttä ja käydä kirkossa, Álvarez sanoo.
Kuuban yhteiskunnallis-uskonnollisten tutkimusten osasto nimittää tätä kansanomaiseksi uskonnollisuudeksi. Uskontoon sitoudutaan väljästi, mutta uskosta ei silti luovuta.
Cips haastatteli vuosina 1988–1990 noin 20 000:tta kuubalaista. Heistä 73 prosenttia oli jollakin tavalla uskonnollisia. Yli 60 prosenttia uskoi yliluonnollisiin olentoihin, enteisiin tai ihmeitä tekeviin pyhimyksiin. Selvästi pienempi osa oli aktiivisia uskonnonharjoittajia.
Tutkimus tehtiin ennen 1990-luvun talouskriisiä ja kirkkojen nykyistä nousua. Uutta yhtä laajaa tutkimusta ei ole tehty, mutta Cipsin tutkijat arvioivat, että nykyisin noin 80 prosenttia kuubalaisista on kansanomaisesti uskonnollinen.
Tutkijat ehdottivat uskontoa koskevien tietojen keräämistä Kuuban vuoden 2026 väestö- ja asuntolaskennassa. He halusivat tietää, onko vastaajilla jokin uskonnollinen vakaumus ja mikä se on.
Álvarez paljastaa, ettei valtio halunnut kysymyksiä mukaan kyselyyn, sillä se katsoi uskonnon olevan henkilökohtainen asia, eikä se myöskään halunnut herättää uudelleen Kuuban ateistisen kauden vanhoja haamuja.
1970- ja 1980-luvun Kuubassa uskonnollisuus saattoi johtaa syrjintään. Yliopistoon pyrkivien hakulomakkeissa uskonnon harjoittamisen kertominen saattoi rajoittaa pääsyä tietyille aloille.
Uskovat eivät myöskään voineet liittyä Kuuban kommunistiseen puolueeseen, joka on edelleen maan ainoa sallittu puolue. Uskontoon liittyi muitakin poliittisia ennakkoluuloja.
1980-luvun puolivälin jälkeen ilmapiiri alkoi muuttua kohti uskonnonvapauden laajempaa kunnioittamista. Ateistisen kauden jäljet näkyvät silti edelleen Kuuban yhteiskunnassa.
Kriisit ovat ennenkin vahvistaneet uskoa
Kriisit ovat lisänneet kuubalaisten uskonnollisuutta aikaisemminkin.
Katolisen kirkon piiriin hakeutuvien määrä kasvoi Kuubassa jo 1930-luvulla. Maata koettelivat silloin vuoden 1929 pörssiromahduksesta seurannut talouskriisi, sokerin hinnan lasku ja Gerardo Machadon diktatuuri.
Uskonnollisuus elpyi uudelleen 1950-luvulla Fulgencio Batistan diktatuurin aikana. Uskonnollinen innostus oli suurta, ja tuolloin järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen evankelinen kampanja.
Kerätyt kertomukset viittaavat uskonnollisuuden uuteen nousuun vuonna 1975 ja vielä voimakkaammin vuonna 1981 Kuuban Angolan sotaan lähettämien taistelijoiden keskuudessa.
– Sekä Angolassa taistelleet sotilaat että Kuubaan jääneet perheet turvasivat uskoon, jotta sotilaat eivät kuolisi sodassa, Álvarez sanoi.
Uusi uskonnollisen kuohunnan kausi alkoi 1990-luvun talouskriisin aikana sosialistisen leirin romahdettua. Monet kuubalaiset liittyivät katoliseen kirkkoon ja vihkiytyivät afrikkalaisperäisiin uskontoihin. Evankelisten ja protestanttisten kirkkojen suosio kasvoi ennennäkemättömällä tavalla.
Kaikki asiantuntijat eivät puhu uskonnollisuuden elpymisestä. Useiden mielestä kyse on pikemminkin uskonnollisten suuntausten tulemisesta näkyviksi, sillä poliittiset ennakkoluulot olivat aikaisemmin pakottaneet ne pysymään piilossa.
Koronaviruspandemiaa seurasi yhä syvempi talouskriisi. Kun taloudessa on vuonna 2026 nähtävissä romahduksen merkkejä, Kuubassa on alkanut jälleen jopa aikaisempaa suurempi uskonnollisuuden nousukausi.
– Kuubalaisten kansanomainen uskonnollisuus reagoi näkyvästi, välittömästi ja käytännöllisesti. Se kiteytyy sanontaan, ettei kukaan muista pyhää Barbaraa ennen kuin ukkonen jyrisee. Nyt ukkonen jyrisee kovempaa kuin 1990-luvulla, koska ihmisillä ei ole mitään, mihin tarttua, Álvarez sanoo.
Inflaation kiihtyessä ja tavaran käydessä vähiin monet uskonnolliset yhteisöt jakavat tarvitseville ruokaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita.
Vedadon metodistikirkko tarjoaa hyväntekeväisyyslounaita ikääntyneille ja lapsille. Paastojumalanpalveluksessa pastori lahjoitti patjan kesken tilaisuuden.
Muut kirkot ja uskonnolliset yhteisöt kanavoivat avun hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Jotkin seurakunnat auttavat jäsentensä muodostamien yhteistyöverkostojen avulla.
Hajautuneemmissa afrikkalaisperäisissä uskonnoissa turvaudutaan puolestaan kummien ja kummilasten välisiin suhteisiin tai uskonnollisten yhteisöjen sisäisiin veljeskuntiin.
Kaikki nämä yhteisöt näyttäytyvät jäsenilleen tukipisteinä, joihin voi tarttua kriisin keskellä. Taloudellisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset saattavat kuitenkin olla tavallista alttiimpia käännytystyölle ja uskonnolliselle kääntymiselle.
– Ihmiset eivät tule kirkkoon aineellisten asioiden, vaan uskon ja toivon takia, sanoo erään Kuubassa toimivan evankelisen suuntauksen edustaja, joka halusi pysyä nimettömänä.
Hän myöntää, ettei kirkkojen työ riitä vastaamaan koko yhteiskunnan tarpeisiin. Se helpottaa kuitenkin joidenkin ihmisten ahdinkoa. Samalla kirkot kulkevat ihmisten rinnalla ja välittävät kristillistä sanomaa.
– Kriisin keskellä ihminen etsii ulospääsyä. Jotkut löytävät sen lähtemällä Kuubasta. Niille, jotka jäävät, kirkon tarjoama usko ja toivo ovat ainoa asia, joka maassa enää toimii, hän sanoo.
uutiskirje 
