Helsinkiläiseltä Samuel Davidkinilta ilmestyi viime vuosikymmenellä kolmen dekkarin sarja, jossa yhdistyivät rikostarinat ja juutalainen mystiikka. Sitten tuli vuosien tauko.
Loppukesällä Davidkin teki paluun Hippokrateen valalla. Edellisistä dekkareista jäljellä ovat poikkeuksellisen tyylikäs kerronta, tietty mystisyys, viittaukset taidehistoriaan ja Helsingin kantakaupunki tapahtuma-areenana, jopa yhtenä tarinan päähenkilönä. Juutalaisen perinteen sijaan uuden teoksen aiheena on geenitutkimus ja geenien muokkaaminen lääketieteellisiin tarkoituksiin.
Helsingin yliopiston kriminologi Marcus Engel auttaa silloin tällöin poliisia. Hänen ystävänsä rikosylikonstaapeli Anton Kurki pyytää Engeliä vilkaisemaan tapausta, joka näyttää selvältä itsemurhalta. 35-vuotias Kaisa Purola on ajanut moottoritieltä ulos kallioon ja kuollut rysäyksessä. Jokin tapauksessa kuitenkin vaivaa Kurkea.
Hippokrateen valan idea selviää oikeastaan heti ensimmäisestä luvusta ja takakannen tekstistä. Tohtori Vesa Rossi on suuren läpimurron kynnyksellä. Geenejä muokkaamalla on mahdollisuus parantaa sairauksia, joihin ei nykyisellään ole hoitoa. Kokeet ovat lupaavia, mutta tulee myös takaiskuja. Kehitteillä oleva lääke tuottaa oheisvahinkoja, jotka on raivattava pois tieltä suuremman päämäärän hyväksi.
Marcus Engel löytää todellakin epäselvyyksiä Kaisa Purolan kuolemasta. Sitten tulee toinen itsemurha tai sellaiselta ainakin näyttävä tapaus. Kumpaakin kuollutta naista yhdistää sama sairaus.
Davidkin paljastaa kortit heti kirjan alussa. Lukija tietää sen, missä Marcus Engel vasta hapuilee. Siis kuka sen teki ja miksi. Se ei vähennä Hippokrateen valan kiehtovuutta eikä jännitystäkään. Engelin tekemä etsintä ja mystiseksi jäävä persoona nousevat kihelmöiväksi mies joka tiesi liikaa -tyylin trilleriksi. Engel lähestyy totuutta, mutta varjoissa on hänen jokaista askeltaan seuraava katse.
Ulkopuolisuus tekee Marcus Engelistä kiinnostavan nyt alkavan sarjan päähenkilön. Davidkin kertoo hänestä vain niukasti. Entinen lakimies, joka pettyi ammattiinsa, koska ei voinutkaan tehdä siinä hyvää. Asuu yksin Helsingin ydinkeskustassa. Etäiset välit veljeen ja äitiin. Himokuntoilija. Ei pidä yhteyttä vanhoihin tuttuihinsa paitsi sen, mitä tämä tarina vaatii.
Hippokrateen vala todistaa Samuel Davidkinin syvällisestä perehtymisestä geeneihin, samoin niihin liittyvään puutteelliseen tietoon. Vaikea asia tulee selitetyksi ymmärrettävällä tavalla, ja saattaa johtaa haluun ottaa asiasta enemmänkin selvää. Sanoma tuntuu olevan se, sairauksien syyt eivät ole jäljitettävissä vain yksittäiseen geenivirheeseen, vaikka niiden tutkimukseen pannaan paljon paukkuja.
Lopulta Davidkin kysyy, pyhittääkö tarkoitus keinot. Onko ”oheisvahingot” vain siedettävä, koska ilman niitä lääketieteellisiä tutkimuksia ei voisi tehdä, kuten yksi teoksen henkilöistä perustelee tekojaan.
Melkein kokonaan Helsingin kantakaupungin ydinalueelle sijoittuva Hippokrateen vala on enemmän kuin tervetullut paluu Samuel Davidkinilta älykkään rikosromaanin kirjoittajaksi.
Samuel Davidkin: Hippokrateen vala. 301 sivua, Johnny Kniga 2026.
uutiskirje 
