Yritysvastuujärjestö Finnwatch on päättänyt erota työ- ja elinkeinoministeriön alaisesta yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnasta YHVAsta. Finnwatch katsoo, että YHVA ei nykyisessä muodossaan kykene hoitamaan tehtäviään.
Finnwatchin päätöksen taustalla ovat pitkään jatkuneet ongelmat YHVAn toiminnassa. Neuvottelukunta on ollut vuosia aliresursoitu ja sen OECD-valituksia koskevat ratkaisut ovat järjestäen herättäneet kritiikkiä.
– Neuvottelukunnan ratkaisut eivät ole kunnioittaneet OECD-ohjeistoja, neuvottelukunnan jäsenten jääväyskäytännöissä on ongelmia ja valittajille asetettu näyttökynnys on muodostunut kohtuuttoman korkeaksi, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoo.
"Neuvottelukunnan ratkaisut eivät ole kunnioittaneet OECD-ohjeistoja."
Neuvottelukunnan tehtävänä on edistää kansainvälisessä Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä OECD:ssa hyväksyttyjä yritysvastuuperiaatteita sekä käsitellä yritysten toimintaa koskevia niin sanottuja OECD-valituksia. Neuvottelukunta ei ole koko historiansa aikana antanut yrityksille yhtään langettavaa päätöstä.
Finnwatch katsoo, että neuvottelukunnan mahdollisuudet OECD-ohjeiden edistämiseen ja valitusten käsittelyyn heikkenivät entisestään kesällä, kun neuvottelukunta julkaisi ratkaisunsa ylikansallisen, Suomessakin toimivan talouden konsulttiyrityksen KPMG:n markkinoimasta verosuunnittelusta.
Verotusta koskevassa Finnwatchin vireille laittamassa valitusasiassa neuvottelukunta päätyi toteamaan, ettei yrityksiltä edellytetä lakia ja normaaleja viranomaisprosesseja pidemmälle meneviä vastuullisuuskäytäntöjä.
– Neuvottelukunnan ratkaisun hyväksyminen tekisi OECD:n yritysvastuuohjeistoista tarpeettomat ja tyhjät. Suojellaksemme OECD-ohjeistoa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota neuvottelukunnasta, Finér sanoo.
Finnwatch on toiminut neuvottelukunnan jäsenenä yli 15 vuotta.








