Mielipidemittausten perusteella asetelma näyttää selvältä: vasemmisto on matkalla selvään vaalivoittoon niin kunta- kuin aluevaaleissa. Puheenjohtaja Minja Koskelaa myöten poliitikot ovat korostaneet, että gallupit eivät äänestä. Illalla selviää, miten eri puolilla maata on äänestetty.
Painotetaan vielä, että järjestys ei ole toimituksen näkemys tärkeysjärjestyksestä.
Turku
Turussa vasemmistoliitto käy vaaleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 ilman Li Anderssonia. Andersson oli vuoden 2012 vaaleista asti vasemmistoliiton listan ääniharava, ja sai edellisissä kuntavaaleissa 5 002 ääntä, selkeästi eniten kaikista ehdokkaista.
Turun Sanomain mielipidemittauksen mukaan vasemmistoliiton kannatus on nousussa. Kysymys kuuluu, miten kannatukselle ilman Anderssonia lopulta käy. Sisäiset kiistat ja puolueesta irronnut kilpaileva lista saattaa myös syödä kannatusta.
Vuonna 2021 Elina Sandelin ja Johannes Yrttiaho olivat vasemmistoliiton kolmanneksi ja neljänneksi eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Nyt he ovat kilpailevalla listalla ehdokkaana.
Uusimaa
Uudenmaan vaalipiiri on eduskuntavaaleissa ollut pitkään vaikea vasemmistolle. Nyt saadaan arvio siitä, mihin suuntaan kannatus on isossa vaalipiirissä kehittynyt.
Espoossa vasemmiston tilanne on heikko, ja Vantaallakin se on jäänyt alle valtakunnallisen kannatuksen.
Erityisesti Vantaalla kannatus pitäisi saada nousuun: siellä ehdolla on myös europarlamentaarikko Jussi Saramo. Saramo oli viime eduskuntavaaleissa vasemmiston ainoa läpimenijä Uudeltamaalta. Vaalipiiristä valittiin 37 kansanedustajaa.
Kun Saramo pääsi europarlamenttiin, nousi eduskuntaan hänen tilalleen Pia Lohikoski. Lohikoski asuu Keravalla, joka muodostaa Vantaan kanssa yhteisen hyvinvointialueen. Lohikoski on nyt ehdolla kuntavaaleissa.
Vantaa-Keravan äänestysaktiivisuus saattaa aluevaaleissa jäädä hyvin alhaiseksi.
Uudellamaalla vasemmiston toiminta ja jäsenmäärä ovat kasvaneet eduskuntavaalien jälkeen. Nyt saadaan ensimmäinen mittaus siitä, onko kannatus nousussa.
Satakunta, Keski-Suomi ja Lappi
Monen katse on sunnuntaina Satakunnassa, Keski-Suomessa ja Lapissa. Vasemmistoliitto menetti kansanedustajan paikan kaikissa niissä viime vaaleissa. Vuonna 2027 paikat pitäisi voittaa takaisin.
Ehdokasmäärissä mitattuna Satakunnassa ja Lapissa on tultu alaspäin. Sunnuntaina selviää, mihin suuntaan kannatus on mennyt.
Viime eduskuntavaaleissa Raisa Ranta keräsi vasemmiston listalla eniten ääniä Satakunnassa.
Kansanedustajan paikka jäi parin sadan äänen päähän. Hän ei ole kunta- ja aluevaaleissa tällä kertaa ehdolla. Löytyykö kaupungista tai muualta Satakunnasta uutta ääniharavaa, mielellään useampaa?
Lapissa vasemmisto menetti viime kuntavaaleissa Kemin kaupungin ykköspuolueen aseman. Eduskuntavaaleissa tuli lisää takapakkia. Entä nyt?
Keski-Suomessa vasemmistoliiton katseet ovat etenkin Jyväskylässä. Puolue on menettänyt pienemmillä paikkakunnilla asemiaan, mutta yliopistokaupunki Jyväskylässä kannatus on kehittynyt myönteisesti.
Punavihreiden puolueiden potentiaalista kertoo vuoden 2017 kuntavaalit, joissa vihreät nousi kaupungin suurimmaksi.
Oulu ja Kainuu
Oulun vaalipiirissä katse kiinnittyy paitsi Ouluun myös Kainuuseen. Oulussa kansanedustaja Jessi Jokelainen vetää kuntavaalivankkureita, aluevaaleissa ehdolla on kansanedustaja Hanna Sarkkinen.
Kajaanissa ehdokaslista on uudistunut ja samalla odotukset nousseet. Vuonna 2021 perussuomalaiset ohitti vasemmistoliiton toiseksi suurimpana, nyt persujen pitäisi jäädä jälleen taakse.
Joensuu ja Mikkeli
Yksi mielenkiintoinen kaupunki on Mikkeli, jonka vasemmisto on niin sanotusti herännyt henkiin. Se näkyy niin jäsenmäärässä kuin kannatuksessa. Eurovaaleissa Lotta Tuominen keräsi yllättävän ison äänipotin, ja hänen lisäkseen kaupungissa on ehdolla vasemmistoliittoon siirtynyt ex-kansanedustaja Satu Taavitsainen.
Savo-Karjalan vaalipiirissä vasemmistoliitolla on ennätysmäärä ehdokkaita Joensuussa. Yliopistokaupungissa vasemmistoliiton ehdokasmäärä nousi kymmenellä. Kun ehdokkaiden määrä on yleisesti laskenut, on kasvu sitäkin merkittävämpää.
Helsinki ja Tampere
Niin kuntavaaleissa 2021 kuin eduskuntavaaleissa 2023 Helsinki on ollut vasemmistoliiton paras alue. Tämä näkyy myös jäsenten määrässä, mutta etenkin kannatuskehityksessä. Vasemmiston voittoputki Helsingissä on todella pitkä.
Ennusmerkit ovat jälleen hyvät. Puolueella on paitsi omien, myös muiden puolueiden arvioiden mukaan todella kova ehdokaslista. Lisäksi mielipidemittaukset näyttävät myös kannatuksen nousseen viime kuntavaaleista.
Toiseksi suurimman puolueen paikasta ei enää puhuta, mutta vihreiden ohittaminen ja nousu kolmanneksi suurimmaksi on hyvin mahdollinen. Samalla se tarkoittaisi sitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa tähtäin voisi olla neljännessä paikassa. 2023 kolme paikkaa tuli lopulta selvästi.
Tampereella kumpikaan vasemmistoliiton vuoden 2021 kuntavaalien kahdesta eniten ääniä keränneestä ehdokkaasta (Ulla-Leena Alppi ja Liban Sheikh) ei ole nyt ehdolla. Edessä on kaksi jos-sanaa: Jos puolue onnistuu pitämään kannatuksensa noin kymmenessä prosentissa ja jos perussuomalaisten kannatus sulaa, voi vasemmisto nousta Tampereella neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.
Yleiskannatus
Mitä valtakunnallisesta kannatuksesta voi päätellä? Ongelma on se, että äänestysaktiivisuus on parikymmentä prosenttia eduskuntavaaleja alhaisempaa. Se näkyy etenkin perussuomalaisten kannatuksessa – vasemmiston äänestäjäkunta on nykyään tunnollisempaa ja käy varmemmin äänestämässä.
Esimerkiksi tammikuussa 2022 pidettyjen aluevaalien jälkeen tiedotusvälineissä puhuttiin hetki kolmen suuren eli kokoomuksen, SDP:n ja keskustan paluusta. Näkemys perustui siihen, että kolme vanhaa valtapuoluetta oli selvästi muita suurempia. Eduskuntavaaleissa nähtiin totuus: keskusta oli taas keskisuurten joukossa.
Valtuutettujen määräkään ei kerro kaikkea. Helsinki on tästä ääriesimerkki. Samaan aikaan kun vasemmistoliiton kannatus on noussut useita prosenttiyksiköitä, mikä tarkoittaa kymmeniä tuhansia ääniä, on paikkamäärä valtuustossa kasvanut alle kymmenellä.
Valtuutettujen määrässä keskusta on tuhansilla vasemmistoliittoa suurempaa. Äänestäjämäärällä mitattuna ero on paljon pienempi.