Vuonna 1217 Englannissa muodostui epätodennäköinen liittouma talonpoikien ja kapinallisten aatelisten ryhmän välillä, jotka kapinoivat kuningas Juhanaa vastaan. Liittouma johti Metsän peruskirjaan (Charter of the Forest), feodaaliajan mittapuulla radikaaliin lakiin. Laki oli kehittynyt tunnetummasta Magna Cartasta, ja molemmat pyrkivät vastustamaan yhä ahneemmaksi käynyttä monarkiaa.
Metsän peruskirja antoi niin sanotulle ”rahvaalle” – kuten sinulle ja minulle – oikeuden käyttää luonnonvaroja, samalla tavalla kuin Suomen jokamiehenoikeus. Laki sisälsi monenlaisia oikeuksia karjan laiduntamiseen, ruoan keräämiseen ja puun, mineraalien sekä turpeen keräämiseen maalta, jonka monarkia oli aidannut.
Vaikka väestömäärä vaihtelee, maa ja luonnonvarat ovat rajallisia. Niiden on oltava kaikkien jaettavissa. Metsän peruskirja edelsi sosialismia useilla vuosisadoilla, mutta se sovelsi kollektivistisia periaatteita.
Briteillä ei ole enää monia niistä oikeuksista, jotka saavutettiin tämän radikaalin lain kautta yli 800 vuotta sitten, kiitos järjestelmällisten ponnistelujen, joilla pyrittiin keskittämään resurssien hallintaa. Suomi on jo hyvin pitkällä samalla polulla, mutta Britanniasta on paljon opittavaa siitä, kuinka näitä pyrkimyksiä voi tunnistaa ja vastustaa.
Feodaaliajasta lähtien kollektivistisia periaatteita on rapautettu. Maata, joka oli varattu tavallisille kansalaisille, on säännöllisesti aitaamalla tai varastamalla viety pois julkiselta sektorilta. Maatalouden ja teollisuuden vallankumouksien aikana kapitalistit veivät maan, puut ja mineraalit teollista tuotantoa varten, samalla kun aristokraattiset parlamentaarikot muovasivat lakeja itselleen suotuisiksi.
Uusliberalismin alkuvuosina pääministeri Margaret Thatcher yksityisti erään luonnollisen monopolin: veden. Vesihuoltojärjestelmä on jäänyt huonolle hoidolle. Viemärijätettä dumpataan jokiin, järvin ja mereen, myös uimarantojen lähellä. Toinen konservatiivinen pääministeri John Major yksityisti rautatiejärjestelmän. Se on nyt eräs läntisen maailman kalleimmista ja tehottomimmista, kun taas muut valtiot rahoittavat omaa julkista liikennettään brittiläisten rautateiden toiminnasta saaduilla voitoilla.
New Labourin aikakaudella Tony Blair aloitti julkisen National Health Service -terveydenhuoltojärjestelmän yksityistämisen, ”rajoittaen” yksityisen omistuksen osuuden 1 prosenttiin. Heti virkaan astuttuaan David Cameron nosti sen 49 prosenttiin. Sen jälkeen jotkut yksityiset terveydenhuoltoyhtiöt ovat painostaneet ihmisiä kosmeettisiin leikkauksiin ja jopa lääketieteellisesti ei-välttämättömiin elinten poistamiseen. Veronmaksajat maksavat nämä tunkeilevat ja tarpeettomat toimenpiteet, jotta osakkeenomistajat voivat hyötyä. Cameron myös yritti – mutta onneksi epäonnistui – yksityistää Ison-Britannian metsähallituksen, mikä olisi tarkoittanut sitä, että puolet Englannin metsistä oltaisiin myyty vuosina 2011–2020.
Viimeisten 15 vuoden aikana väitetty tarvetta kovalle säästämiselle, joka kohdistuu haavoittuvimpiin, on käytetty oikeutuksena yksityistää halvalla tärkeitä resursseja ja palveluita, jotka on perustettu kollektiivisen työn ja julkisten investointien avulla. Tämä tapahtuu Isossa-Britanniassa, Suomessa ja ympäri maailmaa.
Väitetään, että meillä ei ole varaa ylläpitää näitä resursseja. Mutta todellisuus on se, että meillä ei ole varaa olla tekemättä niin. Tulos on se, että palveluista tulee paljon kalliimpia ja niiden laatu heikkenee, kun osakkeenomistajat vaativat voittoja. Suurin osa väestöstä kärsii, kun taas rikkaat rikastuvat. Neljätoista miljoonaa ihmistä, eli 22 prosenttia Yhdistyneen kuningaskunnan väestöstä elää nyt köyhyydessä, mukaan lukien 4,5 miljoonaa lasta, pääosin näiden politiikkatoimien seurauksena.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo hyvin voimakkaasti yksityistetty ja jakautunut itseni kaltaisiin etuoikeutettuihin valkokaulustyöntekijöihin, jotka voivat saada nopean pääsyn työterveyteen eli yksityiseen terveydenhuoltoon – ja haavoittuvimpiin, jotka ovat riippuvaisia heikosti resursoidusta julkisesta järjestelmästä. Työterveydenhuollon tarjoajat sosialisoivat mahdolliset tappionsa ohjaamalla potilaita julkiseen sairaanhoitoon kalliisiita toimenpiteitä, kuten leikkauksia varten.
Oikeistohallituksemme puhuu jo veden yksityistämisestä uudelleen, huolimatta vasemmistoliittolaisten vuonna 2020 käynnistämästä ”Vesi on meidän” -kansalaisaloitteesta. Sen käsittelyssä kansanedustajat äänestivät yksimielisesti veden suojelun puolesta yksityistämistä vastaan. Me emme voi antaa sen tapahtua!
Olen nähnyt syntymämaani tuhoutuvan ahneuden takia. En halua, että Suomi jatkaa sen jalanjäljissä – haluatko sinä?
Olen nähnyt syntymämaani tuhoutuvan ahneuden takia. En halua, että Suomi jatkaa sen jalanjäljissä – haluatko sinä?
Ratkaisun on aloitettava paikallisesta kansanliikkeestä. Meidän täytyy hylätä leikkauspolitiikka ja yksityistäminen ja vaatia investointeja julkisiin palveluihin!
Kuten professori Guy Standing kirjoittaa teoksessaan Plunder of the Commons: A Manifesto for Sharing Public Wealth, Metsän peruskirjan periaatteet voidaan – ja niitä tulisi – laajentaa muihin julkisiin hyödykkeisiin, kuten sosiaalihuoltoon, kansalais- ja kulttuurikentälle, koulutukseen ja tietoon.
Tämän seurauksena asukkaat kuluttavat vähemmän rahaa välttämättömiin palveluihin, jolloin heille jää enemmän rahaa käytettäväksi kansantaloudessa. Näin poistetaan väärä oikeutus leikkauspolitiikalle. Haavoittuvimpien turvallisuus vahvistuu ja kaikkien hyvinvointi paranee – paitsi tietenkin rikkaiden osakkeenomistajien!
Kirjoittaja on yksi vasemmistoliiton englanninkielisen puolueosaston Helsinki Leftin perustajista.
Käännös: KU:n toimitus.
Finland faces a stark choice: Follow in the UK’s footsteps or protect common ownership of its resources
In England in the year 1217, an unlikely alliance formed between peasants and a group of rebel barons, revolting against King John, and it resulted in the Charter of the Forest, a radical law in the feudal era. It had evolved from the better-known Magna Carta, and both sought to counter the increasingly greedy monarchy.
The Charter of the Forest gave the right of so-called “commoners”—people like you and me—to use natural resources, similar to ‘every person’s right’ in Finland. It included diverse rights to graze livestock, forage food, and collect wood, minerals and peat on land enclosed by the monarchy.
While populations fluctuate in size, land and natural resources are finite. They must be available for everyone to share. The charter predated socialism by several centuries, but applied collectivist principles.
Brits no longer have many of the protections won through that radical law over 800 years ago, thanks to systematic efforts to concentrate control over resources. Finland’s already very far down that same path, but there’s a lot to learn from the UK about how to recognise and resist these efforts.
Since feudal times, collectivist principles have been eroded. Land that had been protected for commoners has been regularly enclosed or stolen from the public. During the Agricultural and Industrial Revolutions, land, timber and minerals were seized by capitalists for industrial production, while aristocratic parliamentarians changed laws in their favour.
In the early days of neoliberalism, Margaret Thatcher privatised a natural monopoly: water. The water system has been under-maintained and is now the subject of massive ecocidal dumping of raw sewage into rivers, lakes and the sea, including near swimming beaches. Fellow Conservative prime minister John Major privatised the railway system. It’s now among the most expensive and least efficient in the Western world, with other states funding their own public transport from the profits of operating the UK’s.
In the New Labour era, Tony Blair initiated the privatisation of the free-to-use National Health Service, ‘limiting’ it to 1%. As soon as David Cameron took office, he increased it to 49%. Since then, some private healthcare companies have pushed people into getting cosmetic surgery and even medically non-essential removal of organs. The taxpayer pays for these invasive and unnecessary procedures so that shareholders can profit. Cameron also tried—but luckily failed—to privatise the Forestry Commission, which would have seen half of England’s woodland sold off between 2011 and 2020.
Over the last 15 years, a supposed need for harsh austerity targeting the most vulnerable has been used to justify the cheap sale of essential resources and services that were founded through collective work and public investment. This is happening in the UK, Finland, and across the world. The claim is that we can’t afford to maintain these resources. But the reality is that we can’t afford not to. The effect has been that services become way more expensive and their quality declines as shareholders demand profit. The majority of the population suffers, whilst the wealthy become richer. Fourteen million people or 22% of the UK’s population now live in poverty, including 4.5 million children, largely as a result of these policies.
Finland’s healthcare system is already very heavily privatised and divided between privileged white-collar workers, like myself, who can get quick access to ‘occupational’ (private) healthcare, and vulnerable people, who rely on the under-resourced public system. Occupational providers socialise potential losses by referring patients to the public system for expensive procedures like surgery.
Our far-right government is already talking about privatising water again, despite the success of Left Alliance activists’ grassroots ‘Vesi on meidän’ initiative in 2020, when MPs unanimously voted to protect water resources against privatisation. We can’t let that happen!
I’ve seen my country of birth being destroyed by greed. I don’t want Finland to continue following in its footsteps – do you?
I’ve seen my country of birth being destroyed by greed. I don’t want Finland to continue following in its footsteps – do you? The solution must start from grassroots activism at the local level. We must reject austerity and privatisation and demand investment in public services!
As Prof. Guy Standing writes in ‘Plunder of the Commons: A Manifesto for Sharing Public Wealth’, the principles of the Charter of the Forest can—and should—be extended to other public goods, such as social welfare, the civil and cultural realms, education and data.
In turn, residents will spend less on essential services, leaving them with more money in their pockets to spend in the economy, and removing the false justification for austerity. The security of the most vulnerable will be strengthened and the wellbeing of everyone will benefit – except of course, wealthy shareholders!
The author is a co-founder of Helsinki Left.
uutiskirje 