124 toimittajaa surmattiin viime vuonna. Lähes 70 prosenttia toimittajasurmista on Israelin armeijan vastuulla. Luvut ilmenevät yhdysvaltalaisen Committee to Protect Journalists (CPJ) -järjestön julkaisemasta raportista.
Vuosi 2024 on tappavin vuosi toimittajille ja mediatyöntekijöille järjestön 30-vuotisen mittaushistorian aikana. CPJ:n toiminnanjohtaja Jodie Ginsberg kuvailee vallitsevaa aikakautta järjestön historian vaarallisimmaksi ajaksi olla toimittaja.
Kasvavat luvut kertovat myös konfliktien, poliittisten levottomuuksien ja rikollisuuden kasvusta eri puolilla maailmaa. Toimittajasurmia tapahtui viime vuonna 22 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kasvu johtui Israelin ja Gazan välisestä sodasta. Israelin armeija surmasi 85 toimittajaa, heistä 82 palestiinalaisia.
– Gazan sodalla on ennennäkemätön vaikutus toimittajiin. Toimittajien suojelua konfliktialueilla koskevat kansainväliset normit ovat heikentyneet merkittävästi. Silti Gaza ei ole läheskään ainoa paikka, jossa toimittajat ovat vaarassa, Ginsberg sanoi.
Toimittajia surmattiin yhteensä 18 maassa. Sudanissa ja Pakistanissa surmattiin vuonna 2024 toiseksi eniten toimittajia ja mediatyöntekijöitä. Kummassakin maassa surmattiin kuusi toimittajaa. Sudanin tuhoisassa sisällissodassa on kuollut tuhansia ihmisiä ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa. Pakistanissa ei ole surmattu toimittajia vuoden 2021 jälkeen, mutta viime aikojen poliittiset levottomuudet ovat johtaneet myös toimittajiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen.
Toimittajasurmia tapahtui myös muun muassa Haitissa, Meksikossa, Myanmarissa, Mosambikissa, Intiassa ja Irakissa. Ainakin 24 toimittajaa surmattiin tahallisesti heidän työnsä vuoksi.
– Lukumme osoittavat, että toimittajia vastaan hyökätään kaikkialla maailmassa. Toimittajasurmien lisääntyminen on osa laajempaa suuntausta, jossa tiedotusvälineitä pyritään vaimentamaan maailmanlaajuisesti. Sen pitäisi huolestuttaa meitä kaikkia, koska sensuuri estää meitä puuttumasta korruptioon ja rikollisuuteen sekä vaatimaan vastauksia valtaapitäviltä, Ginsberg sanoo.
Yli 35 prosenttia kaikista surmista kohdistui freelancereihin, jotka raportoivat vähemmillä resursseilla ja oman turvallisuutensa uhalla. 43:sta freelancereiden tapauksesta 31:ssä kyseessä olivat palestiinalaiset, jotka raportoivat Gazasta.
Meksiko on edelleen yksi maailman vaarallisimmista maista toimittajille. Maassa surmattiin viime vuonna viisi toimittajaa. CPJ on havainnut jatkuvia puutteita Meksikon toimittajien suojelumekanismeissa.
Sekasortoisessa Haitissa jengit ovat ilmoittaneet olevansa vastuussa toimittajasurmista. Kaksi surmista tapahtui jengiväkivallan keskellä.
Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka ovat alueita, joilla tapettiin eniten toimittajia ja tiedotusvälineiden työntekijöitä vuonna 2024. Niiden osuus on yli 78 prosenttia kokonaismäärästä.
Bashar al-Assadin syrjäyttämistä seuranneiden siirtymävaiheiden keskellä Syyriassa tapettiin neljä toimittajaa, mikä on merkki väkivallan paluusta Syyriaan. Syyria on tunnettu myös siitä, että toimittajien surmaajat päästetään vapaaksi.
CPJ esittää suosituksia toimittajien turvallisuuden parantamiseksi ja vastuullisten kiinni saamiseksi. Yksi suosituksista on toimittajiin kohdistuviin rikoksiin keskittyvän kansainvälisen tutkintaryhmän perustaminen.
Tänä vuonna toimittajasurmat ovat jatkuneet kiihtyvällä tahdilla. Ainakin kuusi toimittajaa ja tiedotusvälineiden työntekijää on surmattu alkuvuodesta.