Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho asettuu kuntavaaleissa puolueen listan kanssa kilpailevan Asukkaiden Turku -yhteislistan ehdokkaaksi. Yrttiaho perustelee päätöstään sillä, että hänen ehdokkuutensa vasemmistoliiton listalla estettiin.
– Turku on rakas kotikaupunkini ja haluan jatkaa työtäni turkulaisten eteen tulevalla kaudella, Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
Yrttiaho ja toinen valtuutettu Elina Sandelin erotettiin vasemmistoliiton valtuustoryhmästä päättyvän vaalikauden aikana. Myös Sandelin on Asukkaiden Turku -listan ehdokas. Yhteislistalla on muitakin vasemmistoliiton jäseniä, jotka ovat puolustaneet Sandelinia ja Yrttiahoa.
Yrttiaho moittii tiedotteessaan Turussa solmittua pormestarisopimusta.
– Kuntademokratia on kriisissä. Turkua tulee jatkossa johtaa asukaslähtöisesti, asukkaiden tarpeet huomioiden. Valtuuston valtaa ja päätöksenteon avoimuutta pitää lisätä, hän sanoo.
Yrttiaho sanoo tiedotteessaan osaltaan haluavansa turvata vasemmiston kannatusta Turussa.
– Toivoakseni vaalien jälkeen asukkaiden asiat otetaan taas vakavasti, yhdistämme vasemmiston voimat ja lopetamme kokoomuksen valta-aseman, hän sanoo.
Yrttiaho oli valittu vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomeen, mutta hänen ehdokkuutensa peruttiin. Poisto tehtiin piirijärjestön hallituksessa äänin 9–7 kahden äänestäessä tyhjää. Perusteluna oli, että Yrttiaho olisi tehnyt Asukkaiden Turku -listalle vaalityötä. Yrttiaho on kiistänyt syytökset.
Yrttiaho esitti helmikuun lopussa viime hetken neuvotteluja ehdokkuudestaan. Vasemmistoliitto nosti aluevaaleihin Yrttiahon tilalle ehdokkaaksi kansanedustaja Timo Furuholmin.
Seuraukset mahdollisia
Turun vasemmistoliitto muistutti helmikuun alussa, että puolueen jäsen ei voi olla kilpailevan listan ehdokkaana.
– Samanaikaisesti ei voi olla sekä vasemmistoliiton jäsen että ehdokkaana kilpailevalla listalla. Tämä on linjaus, joka on selkeä ja johdonmukainen, sanoi Turun vasemmistoliiton puheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen.
Vasemmistoliiton sääntöjen mukaan kilpailevan listan ehdokkaaksi lähteminen voi johtaa puolueesta erottamiseen.