Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti seitsemän uutta ehdokasta kevään hyvinvointialuevaaleihin piirihallituksen kokouksessaan eilen maanantaina. Nyt vasemmistoliitossa on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vaaleissa täysi 98 ehdokkaan lista
Kansanedustaja Johannes Yrttiahon nimeä listalta ei löydy. Näin ollen viikontakainen päätös pudottaa hänet listalta pysyy voimassa. Sen sijaan listalle nousi nyt vasemmistoliiton toinen turkulainen kansanedustaja eli Timo Furuholm.
Muut uudet turkulaiset ehdokkaat ovat Jenny Ilpoinen, Jari Kivikko, Siiri Nieminen Siiri ja Mikko Tuomi. Naantalista nimettiin Erika Macpherson ja Taivassalosta Susanna Merinen.
”No, ei kannata jäädä näitä murehtimaan, vaan mennä eteenpäin.”
Osa nykyisestä aluevaltuustoryhmästä pyysi palauttamaan Yrttiahon aluevaalilistalle.
– Piirihallitus on päätöksensä tehnyt ja kantaa siitä vastuun. Yllättävän vähän ehdokkuuttani vastaan äänestäneillä painoi huoli vaalituloksesta, Yrttiaho kirjoitti facebookissa maanantai-iltana.
– No, ei kannata jäädä näitä murehtimaan, vaan mennä eteenpäin. Totesinkin piirihallitukselle päätöksen jälkeen, että Vasemmistoliiton kansanedustajana teen oman osani puolueen vaalimenestyksen eteen. Nythän se on aiempaa vaikeampaa, koska ehdokkuus peruttiin.
Yrttiaho toimii nyt aluevaltuutettuna ja Turun kaupunginvaltuutettuna, mutta on erotettu vasemmistoliiton kaupunginvaltuuston ryhmästä. Häntä ei hyväksytty myöskään vasemmistoliiton Turun kuntavaaliehdokkaaksi.