Poliisi on saamassa pääsyn pitkään havittelemiinsa biometrisiin tunnisteisiin. Kun sormenjäljet lisättiin passeihin ja henkilökortteihin EU:n niin velvoittaessa vuonna 2009, yksikään noin neljästä miljoonasta suomalaisesta ei antanut lupaansa sille, että poliisi käyttää niitä myöhemmin aivan muihin tarkoituksiin.
Valvontatutkija Liisa Mäkinen Helsingin yliopistosta kuvailee, että toteutuessaan laki olisi mullistava. Yhtä laajasti ei yksityisyydensuojaan ole Suomessa vielä koskaan kajottu.
– Poliisi on yrittänyt tätä pari kertaa aiemminkin. Sisäministeriössä oli 2010-luvulla yksi tällainen pitkä hanke, mutta se tyssäsi perustuslakivaliokunnan kantaan siitä, ettei tietojen käyttötarkoitusta voi yksipuolisesti muuttaa.
Vuonna 2022 perustuslakivaliokunta muutti kantaansa niin, että tietojen käyttäminen niiden alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavasti olisi mahdollista erityisen painavista syistä.
– Nyt, kun meillä on kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama hallitus, hanke on kirjattu hallitusohjelmaan ja kansainvälinen turvallisuustilanne sellainen, että ihmiset ovat myötämielisempiä tällaiselle, on oiva hetki saada se läpi.
Vain alkuperäiseen tarkoitukseen
Käyttötarkoitussidonnaisuus on yksi tietosuojan keskeisimpiä periaatteita.
Yleisessä tietosuoja-asetuksessa (GDPR) sanotaan, että henkilötietoja on käsiteltävä rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi, ne on kerättävä tiettyyn tarkoitukseen, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla.
Lisäksi ”henkilötietojen on oltava asianmukaisia ja olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään”.
Tästä on mahdollista poiketa, jos tietoja käytetään tieteelliseen tai historialliseen tutkimukseen, tilastointiin sekä ”yleisen edun mukaisiin arkistointitarkoituksiin”.
Käyttötarkoitus on jo laventunut
Sisäministeriön lakiluonnos biometristen tietojen rekisterin avaamisesta poliisille on parhaillaan lausuntokierroksella, ja tulee todennäköisesti menemään läpi eduskunnassa.
Toisin kuin sisäministeriö ja perustuslakivaliokunta, Mäkinen ei pidä tätä välttämättömänä eikä oikeansuuntaisena toimenpiteenä.
– Syksyllä 2023 sisäministeriössä puhuttiin vielä kaikkein vakavimmista rikoksista, siis murhista. Silloin arvioitiin Suomessa olevan kautta aikojen seitsemän sellaista murhatapausta, joiden selvittämisessä rekisterin avaamisesta poliisille olisi ollut hyötyä. Tämä ei ole oikeassa suhteessa yli neljän miljoonan ihmisen tietoihin, Mäkinen toteaa.
Vuoden 2024 lakiluonnoksessa viitataan poliisihallituksen selvitykseen, jonka mukaan yli 8000 rikoksesta vain 70 selvittämisessä tunnistetiedoista saattaisi olla apua.
”Aika paljon kiinnostaa se, miten tätä valvottaisiin.”
Alun perin vain murhia koskeva kohta on laventunut koskemaan esimerkiksi ryöstöjä, terveyden vaarantamista, tuhotyötä ja törkeää kiristystä. Listalla on myös raiskauksen ja tapon yrityksen kaltaisia rikoksia.
Lain mennessä läpi kansalaisen kannattaa siis toivoa, ettei paikassa, jossa joskus on oleillut tai edes piipahtanut, koskaan raiskata tai yritetä tappaa ketään. Muutoin saattaa löytää itsensä kuulusteluista epäiltynä rikokseen melko mielivaltaisin perustein.
Uskooko Mäkinen, että käyttötarkoitusta tullaan laventamaan entisestään, jos laki tulee voimaan?
– Ihan varmasti tullaan. Aivan varmasti. Syksyllä 2023 puhuttiin vain selvittämättömistä murhista, nyt tarkoitus on jo lieventynyt kaikenlaiseen muuhunkin. Tietenkin poliisi haluaa itselleen mahdollisimman paljon oikeuksia.
Mallia kiinalaisesta valvontavaltiosta
– Kiinnostaa myös väärien positiivisten määrä, ja miten siitä seuraavaa valtavaa inhimillistä tuskaa arvioidaan, kun haetaan yllättäen kuulusteluihin pelkkien sormenjälkien perusteella, vaikka ihmisellä ei olisi mitään tekemistä koko asian kanssa, Mäkinen huomauttaa.
Toisin kuin yleensä luullaan, sormenjälki ei edes ole absoluuttisen varma tunniste.
– Inhimillisellä tasolla on hyvin ymmärrettävää, että jos omassa lähipiirissä on ollut tällainen tapaus, jota ei ole selvitetty, niin se on hirvittävä tragedia ja sen haluaa selvittää, Mäkinen sanoo.
– Mutta jos kaikki rikokset halutaan selvittää, on luovuttava tietosuojasta ja yksityisyydestä. Poliisin ihannemaailmassa poliisilla on oikeudet kaikkeen mahdolliseen tietoon, mutta länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat yleensä halunneet vetää rajan johonkin.
Oikeustoimittaja Susanna Reinboth on todennut (HS 8.2.), että tällaisen kehityksen ääripäässä on Kiinan uiguurivähemmistöään varten rakentama vainokoneisto. Rikoksista kyllä jää kiinni, mutta eipä ole mahdollista tehdä mitään muutakaan viranomaisten siitä tietämättä.
Alun perin vain murhia koskenut kohta on laventunut koskemaan esimerkiksi ryöstöjä.
Nyt tekeillä oleva lakiluonnoskin on Mäkisen sanoin ”käytännössä massavalvontaa”. Siinä suurin osa suomalaisista on ikuisesti epäiltyjen kirjoissa – siinä, missä nyt kaikkein vakavimmistakin rikoksista epäiltyjen tunnistetiedot kuuluu poistaa rekistereistä määräajassa.
– Luonnoksessa oli ajatus, ettei tietojen käyttö edellyttäisi muuta kuin poliisin pyynnön KRP:lle, jolla olisi pääsy tietokantaan. Jos luen tätä nyt oikein, niin tähän ei olla esittämässä mitään tuomioistuinpäätäntää, vaan koko prosessi olisi poliisin sisällä. Aika paljon kiinnostaa se, miten tätä valvottaisiin.
Mäkinen sanoo ymmärtävänsä, että turvallisuutta koskevista asioista on joskus vaikea antaa julkisuuteen yksityiskohtaista tietoa, mutta yleisellä tasolla pitäisi kyetä arvioimaan, mihin tarkoituksiin tietoa on saatu ja miten usein suhteessa pyyntöihin.
– Eli onko luvan myöntäminen automaatio vai sisältyykö siihen harkintaa. Myös, miten paljon tietopyynnöistä on ollut apua.
Käyttö laajenemassa rikostorjuntaan
Mäkinen toteaa, että julkisen keskustelun kärjen ollessa sormenjäljissä on kasvokuvatietojen käyttö jäänyt vähemmälle huomiolle. Digitaaliset kasvokuvat lisättiin passien siruihin jo vuonna 2006.
– Kuitenkin myös ne ovat hyvin tiukasti poliisin kiikarissa. Koin aika dystooppisen hetken, kun luin sisäministeriön taustaselvitystä lakiluonnosta varten. Siellä mainittiin kasvokuvatietojen laajentaminen myös rikosten torjuntaan. Ihan selvästi fokus on tulevaisuuden kasvojentunnistusteknologian hyödyntämisestä, hän sanoo.
– Ei puhuta enää sormenjäljistä rikospaikalla, vaan voidaan ennaltaehkäisevästi katsella, mitä tapahtuu.
Tällainen koneisto on vaarallinen kenen tahansa, mutta etenkin väärissä, käsissä.
”On aika loogista, että tämä tapahtuu nyt.”
– Kun katsoo, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu tällä hetkellä – on epävakaa poliittinen tilanne ja vallassa ihminen, joka ei välttämättä noudata lainsäädäntöä – niin missä tahansa päin maailmaa on luotava esteitä eikä mahdollisuuksia tahoille, joilla on omia intressejä tietojen käyttöön.
Mäkinen huomauttaa, ettei massavalvontayhteiskuntaan siirrytä yhdessä yössä, mutta kun sen huomataan tapahtuneen, on jo liian myöhäistä.
– Pikkuhiljaa luodaan lainsäädäntöä, jossa ei kiinnitetä huomiota ihmisen oikeuteen yksityisyyteen, ja jossain vaiheessa huomataan, että se on mennyttä, Mäkinen varoittaa.
– Toki tämä liittyy maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Jos mietitään turvallisuusteknologiaa ja kontrollia laajemmin, niin poikkeustilanteita ja pelottelua käytetään myös tietoisesti niiden lisäämiseksi. On aika loogista, että tämä tapahtuu nyt.
Sormeaan ei voi vaihtaa
Mäkinen arvioi, että rekisterin avaaminen lisäisi myös riskiä, että tietoja käytettäisiin rikollisiin tarkoituksiin.
– Rekisterihän on jo olemassa, mutta aina kun tehdään lisää rajapintoja päästä siihen käsiksi, lisääntyvät myös mahdollisuudet, että tieto päätyy vääriin käsiin. Haavoittuvuus voi olla tekninen, vaikka jokin vika koodissa. Tai inhimillinen, joku voi vuotaa tietoja tai toimia huolimattomasti tai pahantahtoisesti. Yllättävän paljon näitä tapahtuu isoissakin organisaatioissa. Riskejä ei usein osata edes ajatella.
Kun puhutaan tunnistetiedoista, riskit ovat entistä suuremmat.
– On mahdollista, että tiedot päätyvät myös identiteettivarkauksiin. Sellainen olisi tosi kamala tilanne, sillä salasanan tai verkkopankkitunnuksen voi vaihtaa, mutta sormea ei, Mäkinen toteaa.