Vasemmistoliitto tavoittelee lisää koulutusta, tasa-arvoisempaa ja laadukkaampaa koulutusta.
– Oikeistohallituksen koulutusleikkaukset ovat Suomelle aivan väärä tie. Suomi ei voi menestyä halpatyöllä, vaan korkealla koulutustasolla ja osaamisella, vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela sanoo.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä julkaisi tänään torstaina koulutuspoliittisen linjapaperinsa. Siinä se painottaa sitä, että koulutuksen autonomiaa tulee kunnioittaa.
”Rahan tekeminen ja lapsen etu sekä oikeus varhaiskasvatukseen eivät aina sovi yhteen.”
– Poliitikkojen tehtävä ei ole puuttua opetussuunnitelmien sisältöihin. Sen sijaan poliitikkojen tehtävä on varmistaa opetukselle riittävät resurssit ja lainsäädäntöön perustuva normitus, jonka puitteissa opetuksen järjestäminen on mahdollisimman sujuvaa, ja oppilaiden oikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat turvattuja, ryhmä toteaa linjapaperissaan.
Panoksia ammattikouluihin
Eduskuntaryhmä muistuttaa siitä, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama oikeistohallitus lupasi turvata koulutuksen rahoituksen, mutta tämä, kuten muutkin oikeiston koulutuslupaukset tätä ennen, osoittautui petokseksi.
– Hallituksen lupailema ”koulutuksen erityissuojelu” on osoittautunut suomalaisten koulutustason alas ajamiseksi. Ammatillisesta koulutuksesta leikataan ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia on romutettu mm. aikuiskoulutustuki poistamalla, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski sanoo.
Tuoreessa linjapaperissaan vasemmistoliitto vaatii ammattikoulun pelastamista. Se tarkoittaisi sitä, että hallituksen 120 miljoonan leikkaukset perutaan. Samalla ammattikouluopetuksen laatu olisi varmistettava lisäämällä lähiopetusta.
– Vasemmistoliitto on myös sitoutunut siihen, että kun seuraavan kerran olemme hallituksessa, aikuiskoulutustuki palautetaan, Koskela lupaa.
Maksuton aamupala
Vasemmistoliiton mielestä kouluruokailua tulisi laajentaa niin, että oppilaat saisivat maksuttoman aamupalan ja välipalan.
– Nyky-Suomessa ollaan valitettavasti oikeistohallituksen toimien takia siinä tilanteessa, että meillä käy nälkäisiä lapsia leipäjonoissa. Kouluateria on monelle lapselle päivän ainoa lämmin ateria. Maksuton aamupala ja välipala parantaisivat kaikkein heikoimmassa olevien lasten ravitsemusta, Koskela sanoo.
Linjapaperissaan vasemmistoliitto tavoittelee voitontavoittelun lopettamista varhaiskasvatuksessa. Se huomauttaa, että kyseessä on ennen kaikkea lapsen oikeus.
– Varhaiskasvatus on väärä palvelu voiton tekemiseen. Rahan tekeminen ja lapsen etu sekä oikeus varhaiskasvatukseen eivät aina sovi yhteen, Lohikoski muistuttaa.
Tavoite on nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta panostamalla laatuun ja tasa-arvoon sekä henkilöstön jaksamiseen. Ryhmä haluaa varhaiskasvatuksen olevan lähipalvelu.
Linjapaperissaan vasemmistoliitto lisäisi koulutuksen tasa-arvoa. Se esimerkiksi tavoittelee kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta kaikille lapsille. Sen mielestä kuntien tulisi tarjota vuorohoitoa myös pienille koululaisille päiväkotilaisten lisäksi.
Vasemmistoliitto esittää myös erityistä tasa-arvorahaa taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamiseksi.