Vasemmistoliiton helsinkiläinen kansanedustaja Mai Kivelä toteaa, että viime vuosikymmenten kehitys asunnottomuuden poistamiseksi Suomesta on ollut myönteistä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran julkaiseman Asunnottomat 2024 -selvityksen mukaan pitkäaikainen trendi on kuitenkin tullut käännekohtaan, ja vuonna 2024 asunnottomien määrä Suomessa nousi valtakunnallisesti ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen.
– Hallituksen politiikan inhimillinen hinta alkaa näkyä. Se ajaa entistä useamman suomalaisen asunnottomuuteen. Asumistukeen ja toimeentulotukeen tehdyt leikkaukset yhdessä elinkustannusten nousun kanssa ovat jättäneet monet mahdottomaan tilanteeseen, Kivelä sanoo.
Kohtuuhintaisista asunnoista pulaa
”Hallituksen politiikka ajaa yhä useamman taloudelliseen ahdinkoon.”
Kivelä toteaa tiistaina lähettämässään tiedotteessa, että samaan aikaan kun pääministeri Petteri Orpon (kok.) oikeistohallituksen politiikka on lisännyt kysyntää kohtuuhintaisille asunnoille, on hallitus pyrkinyt romuttamaan valtion roolin kohtuuhintaisen asumisen edistäjänä.
Hän muistuttaa hallituksen päätöksestä lakkauttaa Valtion asuntorahasto.
– Tämä vaikeuttaa tulevaisuudessa merkittävästi rakennusalan elvytystoimia ja käytännössä poistaa sosiaaliselle asuntotuotannolle korvamerkityt rahat. Rahastosta maksettavat erityisryhmien investointiavustukset on ajettu alas, hän sanoo.
– Hallitus on päättänyt myös sulauttaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran osaksi ympäristöministeriötä, mikä edelleen vaarantaa kohtuuhintaisen ja esteettömän asuinrakentamisen sekä korjausrakentamisen.
Yhä useampi ahdinkoon
Kivelä muistuttaa hallituksen asuntopolitiikan inhimillisistä seurauksista.
– Hallituksen politiikka ajaa yhä useamman taloudelliseen ahdinkoon. Asunnottomaksi on ajautunut nyt myös uusi ryhmä: pienituloiset, joilla ei ole muita merkittäviä elämänhallinnan haasteita. Tämä on todella surullinen tilannekuva. Tuloköyhyyteen perustuva asunnottomuus on tekemässä paluuta Suomeen hallituksen kurjistavan linjan myötä, Kivelä sanoo.
Hallitus on myös puolittanut asumisneuvonnan rahoituksen. Sosiaaliturvan leikkaukset ovat näkyneet nimenomaan lisääntyneenä asumisneuvonnan kysyntänä.
– Asumisneuvonnan on todettu olevan tehokas keino torjua asunnottomuutta. Siitä leikkaaminen on jo näkynyt maksuhäiriöiden, ulosottojen ja häätöjen määrän kasvuna Suomessa. Tämä hallituksen asuntopoliittinen suunnanmuutos on täysin kestämätön, Kivelä kiteyttää.