– Pyrin luomaan Espoon teatteri &:stä kansainvälisesti merkittävän teatterin, Jussi Sorjanen lausahtaa tyynesti – mitenkään isottelematta.
Syksyllä Sorjanen aloitti Espoon kaupunginteatterin eli &:n taiteellisena johtajana.
Tätä nykyä jylläävien taide- ja kulttuurituen kavennuksien keskellä hänen lausumansa tavoite on yllättävä, mutta totta kai täysin kannatettava.
Mikä kaveri tämä Sorjanen oikein on? Hän on vasta 38-vuotias mutta ehtinyt kerätä pinon meriittejä näyttämötaiteessa. Ryhtyessään vuonna 2009 luotsaamaan lahtelaista Teatteri Vanhaa Jukoa hän oli nuorin teatterinjohtaja Suomessa – ja kaudesta tuli menestys. Sittemmin on ohjauksia kertynyt ympäri maata, samoin kuin johtaja-aika Viirus-teatterissa Helsingissä.
Teatteritaipaleensa alkua viitoittaneiksi hän nimeää Kalle Holmbergin ja Kristian Smedsin.
Jussi Sorjanen silmäilee avariin maisemiin.
– Haluan edistää dialogia suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden välillä, hän sanoo.
– Aiomme tuoda estradille maailmantason esityksiä, tulevatpa kulloisetkin tekijät sitten kotimaasta tai ulkomailta. Tai sekä että. Ohjenuora on esteettisesti, laadullisesti ja eettisesti kestävä taso.
Teatteri saa sisältää polemiikkia, ristiriitoja ja konfliktiakin. Sorjasen mukaan keskeistä on luoda ja vaihtaa reippaita näkemyksiä yhteiskunnasta ja maailmasta, ”ettei teatteri ja suomalainen teatteri jäisi muusta elämästä irralliseksi saarekkeeksi”.
Omaperäinen teatteri
Jussi Sorjasta voi luonnehtia keskustelevaksi ja avoimeksi, ja sama määre soveltuu Espoon teatteri &:iin – eräistäkin syistä. Kyseessä on sikäli omaperäinen laitosteatteri, että pysyvää henkilökuntaa ovat vain tekniikan, talouden ja markkinoinnin kaksikymmentä ammatti-ihmistä – kun taas vakituisia näyttelijöitä, ohjaajia tai dramaturgeja ei ole yhtään!
Espoon teatteri &:stä puuttuu taiteellinen vakioensemble, jonka varaan sommiteltaisiin ohjelmistoa roolituksineen. Jokainen esitys tilataan aina ulkopuolelta, ja sitä esitetään aikansa, kunnes on taas seuraavien vuoro. Kaikki ovat vierailijoita.
Näetkö tämän kertaluonteen haittana vai rikkautena, Jussi Sorjanen?
– Aikaisemmin olen aina työskennellyt pidemmän ajan ensemblen kanssa, ja siinähän on puolensa. Espoon teatteri &:n kerrallisuutta pidän tällä hetkellä rikkautena. Se suo uudenlaista vapautta koostaa monisärmäistä ohjelmistoa.
Käytäntö antaa tilaa myös esityskartan yllätyksille.
Ohjelmiston synty
Kevään 2025 ohjelmisto on ensimmäinen Sorjasen kokoama. Kahdeksasta esityksestä neljä on suomalaista, neljä ulkomaista.
– Linjani on, että kaudelle löytyy aina pari maailmantason huippuesitystä, saavat löytyä Suomestakin ja mieluusti sellaisia, että olisivat vietävissä myös ulkomaan teattereihin. Että tämä ei olisi vain teatterin tuontia vaan yhtä lailla vientiä, siis vuorovaikutusta, Sorjanen selvittää.
Kotimaanteatterien yhteistyö on jo vakiintunutta tapaa, johon Espoon teatteri osallistuu aktiivisesti. Yhden näytelmän tekoa saattaa tukea puolen tusinaa teatteria, joissa kaikissa esitys valmistuttuaan sitten kiertää. Esimerkiksi Minna Canthin klassikkonäytelmä Anna Liisa on tällainen yhteistuotanto, joka saa Espoon-ensi-iltansa huhtikuussa.
– Ja haluan myös pitää hihassa aina yhden villin kortin – eli esityksen joka yksinkertaisesti on pakko nähdä. Tänä keväänä se on puolalainen She was a friend of someone else -produktio, ihmisoikeuksia ja aktivismia myllertävä juttu.
Sorjasen työnä on kiertää festivaaleja, seurata esityksiä paljon ja monipuolisesti. Suomessa ja etenkin maailmalla.
– Kyllähän toisinaan tulee tyhjääkin nuottaa, mutta joka tapauksessa alan festivaalit ovat kätevä tapa etsiä uutta, saada vinkkejä ja verkostoitua. Yhteydet maailmalle jäävät muuten liian pintaan.
Teatteri on demokratiaa
Sorjanen julkaisi vastikään Helsingin Sanomissa (13.11.2024) näkemyksensä teatteritukien leikkauksista. Hän vertasi siinä teatteria demokratiaan, joiden molempien synnyinmaana pidetään Kreikkaa. Sorjasesta se ei ole sattumaa – päinvastoin, kumpikin on liitoksissa sananvapauden edistymiseen pitkällä ajalla.
”Eikä ole sattumaa, että Suomessa, yhdessä maailman toistaiseksi vähiten epäonnistuneimmista ja demokraattisimmista valtioista, on yksi maailman kattavimmista teatterijärjestelmistä”, hän kirjoittaa. ”Teatteri ja demokratia ovat historiallisesti kulkeneet käsi kädessä.”
Kulttuurielämämme edellytysten kuristamista Sorjanen ei ymmärrä saati hyväksy. ”Isopyörä pyörii kaikkien kannalta kauheaan suuntaan.”
Kulttuurin Suomi
Sorjanen silmäilee kulttuurimme kuvaa historiallisesti. Suomen ja suomalaisuuden muodostumisessa on kulttuurilla ollut painava, miltei ratkaiseva osansa ja kädenjälkensä. 1800-luvulta alkaen Suomea maalattiin, sävellettiin, näyteltiin ja kirjoitettiin näkyville.
– Suomen idea on luotu kulttuurin ja kielen kautta, Sorjanen muistuttaa.
– Kuten ohjaaja Aki Kaurismäki on kiteyttänyt, ilman kulttuuria ei ole kansakuntaa.
Sorjasen mukaan sotien jälkeisellä ajalla on maassamme jalostunut sekä kansanvallan syvempi perinne että elinvoimainen teatterikenttä.
– Demokraattisen eetoksen valtio – jollaisena haluan Suomen yhä nähdä – ymmärtää tarvitsevansa teatteria.
Esimerkiksi Sakset seis! -tapaisia kansalaisliikkeitä ja -adresseja Sorjanen arvostaa demokratian itsepuolustuksena, ja välttämättömänä sellaisena.
Ajattelutapa muuttuu
Viime aikojen jyrkän kulttuurisen vedenjakajan Sorjanen asettaa vuonna 2017 virinneeseen Me too -kampanjaan.
– Me too, osin myös Black lives matter -liike, pani maailmanmitassa käyntiin arvojen ja ajattelutavan suuren murroksen. Se kytkeytyy valtarakenteisiin ja tasa-arvoon, siten myös kaiken taiteen sisältöihin, hän hahmottaa.
Laajemmassa katsannossa Jussi Sorjanen näkee muutoksen peräti vallankumouksellisena. Vaikutuksen voi havaita säteilleen läpi yhteiskuntien.
– Oli aika ennen Me toota – ja on aika jälkeen Me toon.
uutiskirje 
