Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Veronika Honkasalo syyttää maahanmuuttovirastoa lainvastaisesta toiminnasta.
Honkasalo viittaa siihen, että osa venäläisistä turvapaikanhakijoista on odottanut ratkaisua hakemukseensa jo yli kaksi vuotta, vaikka hakemukset tulisi käsitellä kuudessa kuukaudessa.
Hän vaatii sisäministeriötä puuttumaan Maahanmuuttoviraston käsittelyaikoihin ja tarkistamaan viranomaisten tilannekuvaa poliittisen opposition ja seksuaalivähemmistöjen turvallisuudesta Venäjällä.
”Ratkaisua odottaessaan turvapaikanhakijat ovat ikään kuin välitilassa.”
– Viranomaisen toiminta ei ole ollut ainoastaan lainvastaista, vaan aiheuttanut myös kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista inhimillistä kärsimystä kansainvälistä suojelua hakeneille, Honkasalo sanoo.
– Ratkaisua odottaessaan turvapaikanhakijat ovat ikään kuin välitilassa, jossa ei ole näkymää tulevaisuuteen tai nykyisyyteen.
EU:n vika?
Maahanmuuttovirasto on julkisuudessa perustellut viivästymisiä EU-tason päätöksen odottelulla ja asiaan liittyvillä monimutkaisilla kysymyksillä. Honkasalo muistuttaa siitä, että joistakin syistä – kuten ”asiaan liittyvien monimutkaisten tosiseikkojen” tai ”alkuperämaan epävarman tilanteen” vuoksi – ratkaisua voi ulkomaalaislain mukaisesti viivästyttää, mutta silloinkin enintään 21 kuukauteen.
– Ei ole mitään lakia, joka sallisi yli 21 kuukauden käsittelyajan. Viranomaisten toiminta on yksiselitteisesti vastoin lakia. Maahanmuuttoviraston ongelmat tulee korjata lain vaatimusten ja ihmisoikeusperiaatteiden mukaisiksi, Honkasalo sanoo.
Hämärä tilannekuva?
Honkasalo toteaa, että venäläisten turvapaikanhakijoiden haasteet eivät rajoitu vain käsittelyaikojen lainvastaiseen venymiseen. Myös Maahanmuuttoviraston tilannekuvan ajantasaisuus on herättänyt epäilyksiä. Media on kertonut, että Maahanmuuttovirasto on vastikään evännyt turvapaikan venäläiseltä LGBT-avioparilta.
– Maahanmuuttovirasto ohjasi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pariskunnan hakemaan apua Venäjän viranomaisilta. Siis Venäjällä, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanne on erittäin haavoittuvainen nimenomaan valtion johdon toiminnan seurauksena.
Honkasalo teki asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Siinä hän kysyy, miten hallitus aikoo varmistaa, että Maahanmuuttovirasto alkaa noudattaa lakia.