Kesällä 2023 aloittanutta pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusta on vasemmalta luonnehdittu sotienjälkeisen historian oikeistolaisimmaksi. Erityisen terhakkaasti hallitus kävi heti kättelyssä ammattiyhdistysliikkeen kimppuun: hallitusohjelmaan oli kirjattu muun muassa lakko-oikeuden rajoittamista, irtisanomissuojan heikentämistä, paikallisen sopimisen helpottamista ja työttömyysturvan leikkauksia. Kaikki nämä olivat myrkkyä ammattiliitoille.
”Hallitusohjelman tavoite on nujertaa ay-liike”, kirjoitti Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti elokuussa 2023.
”Ammattiyhdistysliike yritetään laittaa polvilleen”, totesi Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen vappupuheessaan 2024.
”Hallituksen pääasiallinen tavoite on heikentää hyvinvointivaltion rakenteita ja murskata ay-liike” sanoi kansanedustaja, nykyään vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela lokakuussa 2024.
Ammattiliitot protestoivat hallitusohjelmaa vastaan näyttävästi työtaisteluilla ja mielenosoituksilla. Hallituksen menoon eivät protestit näytä vaikuttaneen.
Tässä vaiheessa on kysyttävä, onko ay-liike nyt polvillaan, nujerrettu, murskattu – tai jotain muuta?
– Olisi liioittelua puhua murskaamisesta tai nujertamisesta, sanoo Työn ja talouden tutkimus LABOREn johtaja Mika Maliranta KU:lle.
– Se on kuitenkin riidatonta ja selvää, että aikojen saatossa ammattiliittojen painoarvo on heikentynyt. Tästä on taloustieteilijöiden joukossa suuri kansainvälinen konsensus. Se, kuinka paljon se on heikentynyt, ei ole ihan yksinkertainen asia mitata.
Maliranta muistuttaa kuitenkin, että ”peli on vielä avoinna”: monet hallituksen kaavailemista muutoksista ovat vielä kesken, ja voi hyvinkin olla, ettei niitä viedä ainakaan sellaisenaan lakiin.
Muuttuva työelämä
– Ei ammattiyhdistysliikettä noin vain nujerreta. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että yritetty on, toteaa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
– Monet näistä Orpo ja Purran hallituksen lainsäädäntömuutoksista tähtäävät siihen, että ay-liikkeen tehtävien hoitaminen muuttuu jatkossa hyvin hankalaksi, jollei mahdottomaksi, Kokko toteaa.
Ammattiliittojen heikentyminen ei kuitenkaan ole pelkästään nykyisen hallituksen tekosia, vaan se liittyy myös globalisaatioon, muistuttaa Laboren Maliranta.
– En usko, että kapitalistit ovat luonteeltaan muuttuneet mihinkään. Aikaisempina vuosikymmeninä teollisuuden tuotantolaitokset, esimerkiksi paperikoneet, olivat aika vahvoilla pulteilla kiinni siinä valtiossa, johon ne oli perustettu. Tämä antoi ammattiliitoille vahvan neuvotteluaseman.
Globalisaation myötä yhtiöt voivat siirtää tuotantoa helpommin sinne, missä saa pääomalle parhaan tuoton. Se taas heikentää liittoja, koska työntekijät ovat huolissaan siitä, lähtevätkö työpaikat kokonaan sinne, missä työ on halvempaa.
Toinen vaikuttava tekijä ovat poliittiset suhdanteet. Se näkyy siinä, että politiikassa aloite tulee oikeistolta. AKT:n Ismo Kokko sanoo, että nykyinen hallitus on retoriikallaan ruokkinut ammattiliittovastaisuutta.
– Hallituksen puheissa on olemassa hyviä ja ahkeria työntekijöitä, ja sitten on ahne ja ilkeä ay-liike siellä jossain Hakaniemessä, joka hakee vain omaa etuaan, Kokko kuvailee.
– Pyritään antamaan sellainen kuva, että ay-liike olisi jotain muuta kuin ne sadat tuhannet järjestäytyneet työntekijät, mitä se todellisuudessa on, Kokko sanoo.
Mika Maliranta muistuttaa, että nykyinen hallitus perustelee talous- ja työelämäpolitiikkaansa julkisen talouden tasapainottamisella.
– Osa näistä hallituksen toimenpiteistä, joita on kutsuttu ammattiliittojen nujertamisyrityksiksi, voivat vilpittömästi pyrkiä julkisen talouden alijäämän kohentamiseen. Sitten siellä on myös sellaisia toimenpiteitä, joiden myönteisistä vaikutuksista julkiseen talouteen ei ole tutkimusnäyttöä, Mika Maliranta sanoo.
Silloin kyse ei ole enää julkisen talouden tasapainottamisen nojalla tehtävästä politiikasta, vaan jostain muusta. Joku voisi jopa sanoa sitä poliittisesti, jopa ideologiseksi projektiksi. Mika Maliranta ei kuitenkaan näe siinä ongelmaa.
– Nykyisen hallituksen puolueet kampanjoivat kohtuullisen avoimesti näillä teemoilla ennen eduskuntavaaleja, ja äänestäjien enemmistö sitten äänesti nämä puolueet valtaan. Se on edustuksellista demokratiaa sellaisena kuin sen kuuluukin toimia, vaikka se välillä hämmentävää onkin.
Liike vai virasto?
Etenkin nuoremmat työntekijät näkevät ammattiliitot pikemminkin instituutiona kuin liikkeenä, jossa voi vaikuttaa oman työpaikan tai työelämän asioihin, sanoo Porissa Marvaco Oy:lla työskentelevä painopinnanvalmistaja Sami Huuhka. Hän on myös Teollisuusliiton nuorisojaoston jäsen.
– Liitot itse myös ovat rakentaneet itsestään viraston omilla brändeillään, viestinnällään ja käyttäytymisellään, Huuhka sanoo.
Vuonna 2022 SAK:n liitoissa oli 530 993 palkansaajajäsentä. Vuoteen 2014 verrattuna määrä putosi liki 200 000:lla. Laboren Mika Maliranta sanoo, että tässäkin on kyse yhdestä maailmanlaajuisesta megatrendistä.
– Järjestäytymisaste on ympäri maailmaa vähentynyt. Ennen oli luontevaa olla esimerkiksi Paperiliiton jäsen, kun paperitehtaan ympärillä oli luonteva työyhteisö. Nuoremmat työntekijät eivät ehkä enää näe ammattiliiton jäsenyyttä samalla tavalla itsestäänselvänä asiana, Maliranta sanoo.
Maailma on muutenkin muuttunut. Työpaikat ovat nykyään erilaisia.
– Kaikissa kehittyneissä maissa teollisuuden, erityisesti prosessiteollisuuden merkitys on vähentynyt, ja palveluiden lisääntynyt. Ammattirakenteet ovat pirstaloituneet. Monenlaisia muutosvoimia on käynnissä samaan aikaan.
Jäsenkatoon vastatakseen ammattiliitot pyrkivät markkinoimaan itseään työntekijöille uusilla keinoilla ja eduilla.
– Ammattiliittojen jäsenyyttä markkinoidaan työntekijöille kuukausimaksullisena palveluna, samanlaisena kuin suoratoistopalvelu, tuumii Sami Huuhka.
Kuukausittain maksettavaa jäsenmaksua vastaan työntekijä saa etuja, joista tärkeimpänä on ansiosidonnainen työttömyysturva. Liitot tarjoavat jäsenilleen myös oikeusapua ja erilaisia alennuksia.
Tässä lähestymistavassa on kaksi ongelmaa: ensinnäkin tässä kilpailussa liitot häviävät Yleiselle työttömyyskassalle, joka ei edes yritä olla mitään muuta kuin kuukausimaksullinen palvelu.
Toiseksikin tässä ajattelussa liiton jäsen muuttuu maksavaksi asiakkaaksi, joka odottaa saavansa maksuaan vastaan palvelua. Jos palvelun tasoon ei ole tyytyväinen, asiakkaat äänestävät jaloillaan.
Tämä ajattelutapa on ammattiliitoille haitaksi, ja se näkyy paitsi jäsenmäärän laskussa, myös siinä, millaisiksi ammattiliittojen rooli ja tarkoitus koetaan. Samalla se passivoi työntekijöitä, koska ajatellaan ammattiliiton tai luottamushenkilöiden hoitavan asioita maksavien asiakkaiden eli liittojen jäsenten puolesta, eikä yhdessä heidän kanssaan.
– Ei liitto ole mikään virasto, eikä sen pidäkään olla. Liitto on yhtä kuin työntekijät, Sami Huuhka sanoo.
Samaa mieltä on Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n toimialajohtaja Saila Ruuth.
– Ammattiliitto ei ole vakuutuslaitos eikä palvelutoimisto, jonka jäsenyydellä ostetaan lupaus oikeusavusta tai halpoja jäsenetumökkejä, Ruuth jyrähtää.
– Ammattiliitto on joukkoliike, jossa yksittäiset työntekijät huolehtivat omista eduistaan yhteistyöllä.
Sami Huuhka muistuttaa, että ammattiliitoissa nähdään yleensä suuria piikkejä uusien jäsenten määrässä silloin, kun päällä on työtaisteluita ja kun liiton ajamat asiat ovat paljon esillä tiedotusvälineissä.
Sopuisa Hakaniemi, räyhäävä Eteläranta
Useat työmarkkinoita ja ammattiyhdistysliikettä hyvin tuntevat ihmiset ovat kertoneet KU:lle taustakeskusteluissa, että suomalaiset ammattiliitot tekivät virheen suostuessaan maltillisiin palkkaratkaisuihin. Haluttiin pitää yllä mielikuvaa vastuullisesta, sopivasta ja sovittelevasta liikkeestä, joka ei räyhää eikä ärhentele.
Eräs käännekohta oli Juha Sipilän (kesk) hallituksen ajama kilpailukykysopimus eli kiky. Ay-liike vastusti kikyä raivokkaasti, kunnes taipui lopulta hyväksymään sen kesällä 2016. Kikyn myötä palkkatasoja jäädytettiin, työaikaa pidennettiin, lomarahoja leikattiin ja työnantajamaksuja vähennettiin.
– Kiky oli paskakompromissi, Sami Huuhka lataa.
Hän arvioi, että ay-liikkeen lannistuminen työnantajien tahdon edessä on pidempää perua. 1990-luvun alun lamasta saakka suomalainen ay-liike on ollut puolustuskannalla.
”Kiky oli paskakompromissi.”
– Siltä ajalta on sellainen ajattelu, että työntekijöiden on pakko elää työnantajien tahdon mukaan, eikä voida pyytää yhtään enempää kuin mitä työnantaja on valmis antamaan. Pelättiin, että koko systeemi kaatuu ja kaikki jäävät työttömiksi, jos esimerkiksi vaaditaan parempia palkkoja, Huuhka toteaa.
AKT:n Ismo Kokko sanoo, että ay-liike on pitkään ollut se vastuullisempi osapuoli työmarkkinoilla.
– Ollaan tehty sopimuksia, jotka eivät ole olleet työntekijöiden näkökulmasta kovinkaan hulppeita, ja ne ovat nyt lyöneet korville. Maltillisia sopimuksia tekemällä ollaan kannettu omaa vastuuta. Tästä ei tietenkään mielellään toinen osapuoli puhu, Kokko huomauttaa.
Ammattiliittojen maltillistuessa ja kaventaessa rooliaan työnantajapuoli kuitenkin radikalisoitui. Etelärannan työnantajalinnake siirtyi poliittisesti oikealle ja alkoi ajaa ideologisia tavoitteitaan läpi valtakunnanpolitiikan kautta.
– Työnantajapuoli on selkeästi valinnut politiikan tien, ei sopimisen tietä, Ismo Kokko arvioi.
Se näkyy tämän hallituksen kanssa kovin selvästi.
– Puheet ovat selkeästi koventuneet, ja työnantajapuoli uhkuu voitonvarmuutta, Ismo Kokko sanoo.
Lopulta ammattiliitot huomasivat jääneensä yksin puolustamaan sopimista, kun vastapuoli pani kunnolla tuulemaan.
Tulevaisuus tulee solidaarisuudesta
Haasteet ovat siis tiedossa. Seuraava kysymys onkin, mitä nyt on tehtävä.
Sami Huuhkan mielestä ay-liikkeen kärki on tylsistynyt, ja sitä pitäisi teroittaa. Eräs tapa saada kärkeä teroitettua olisi saavuttaa näyttävä ja merkittävä voitto.
– Silloin jengi tajuaisi, että tämä oli ay-liikkeen ansiota. Pitää saada sellainen voitto, jossa työntekijöille saadaan jotain uutta, eikä vain säilytetä vanhaa, Huuhka sanoo.
AKT:n Ismo Kokko sanoo ihmisten seuraavan hyvinkin tarkkaan sitä, millaisia neuvottelutuloksia liitot saavat aikaan, ja tuleeko ihmisten elämään konkreettisia parannuksia. Siksi myös nykyinen työehtosopimuskierros on luupin alla.
– Työntekijöiden ostovoiman pudotus 2022-23 oli historiallisen suuri. Edes 90-luvun lamassa ostovoima ei pudonnut niin paljoa. Ihmisillä on oikeasti rahat vähissä, ja kukas muu heitä edustaisi kuin järjestäytynyt ay-liike, Kokko kysyy.
Samaan aikaan Suomen nykyinen hallitus on seisahtunut kokonaan työnantajaleirin taakse.
– Nykyinen hallitus on tehnyt kirkkaaksi sen, että sillä todella on väliä, mitkä puolueet Suomessa käyttävät hallitusvaltaa. Työmarkkinoiden valta-asetelmia ei ratkaista vain työntekijöiden ja työnantajien välillä vaan työnantajien asialla oleva hallitus on rysäyttänyt asetelmat kertaheitolla uusiksi työnantajien hyväksi, sanoo JHL:n Saila Ruuth.
Sami Huuhkan mukaan työnantajat ja hallitus tekevät vallankumouksellista ja käänteentekevää politiikkaa.
– Se ei ole neuvottelevaa eikä sovittelevaa, vaan aggressiivista, Huuhka sanoo.
Kun yksi haluaa jyrätä ja tehdä uutta, ei siinä auta olla sovitteleva ja myöntyväinen. Työmarkkinoilla riitaan tarvitaan aina kaksi, mutta niin tarvitaan sopuunkin.
– Pohjoismainen ay-liike on aina ollut muihin maihin verrattuna sopimishaluinen. Haluamme pitää yhteiskuntarauhaa yllä, koska pitkässä juoksussa se on paras tie siihen, että mahdollisimman monella on asiat hyvin, Ismo Kokko muistuttaa.
Hän varoittaa kuitenkin, että jos ay-liike ajetaan entistä ahtaammalle, alkavat radikaalimmat toimintatavat nostaa päätään.
– Luulen, että työnantajapuolella on vähän sokaistuttu sen takia, mikä eduskunnan kokoonpano tällä hetkellä on. Siellä on katsottu, että heidän aikansa on koittanut ja unohdettu, että selkävoittojen hakeminen lyhyellä aikavälillä ei kannata. Ne voivat purra persuuksiin sitten tulevaisuudessa, Kokko sanoo.
Sami Huuhka muistuttaa, että kamppailu ja taistelu eivät ole myöskään ammattiliitoille mikään tavoitetila.
– Kyllä mä tykkään siitä, kun töissä on rauhallista. Voi kuitenkin olla, että kamppailu on ainoa vaihtoehto, jotta saadaan parannettua työväen oloja, Huuhka pohtii.
Laboren Mika Maliranta ei halua lähteä neuvomaan ay-liikettä sen suhteen, mitä sen seuraavaksi pitäisi tehdä.
– Liitot ovat tehneet paljon fiksuja asioita. En näe hirveän radikaalia muutostarvetta siellä. Maailma muuttuu joka tapauksessa. On tärkeää katsoa maailman muutosta kriittisesti ja arvioida, minkälaisia sopeutustarpeita se edunvalvonnalta vaatii. Tiedän kuitenkin, että näin tehdään jo.
Yhden huomion Maliranta kuitenkin kertoo panneensa merkille.
– Nuoret eivät enää liity liittojen jäseniksi samalla tavalla kuin aikaisemmin. Liittojen pitäisi arvioida uudelleen, mitä ne tarjoavat erityisesti nuorille.
JHL:n Saila Ruuthin mukaan jatkossa ei voi enää ajatella, että ammattiliitto on toimisto, jossa palkatut liiton työntekijöitä tekevät asiat työntekijän puolesta.
– On ymmärrettävä, että ammattiliitto on olemassa vain, jos on valmis itse olemaan aktiivinen ja pitämään huolta omista eduistaan yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Jonkun on alettava luottamusmieheksi ja muiden on tuettava tätä. Ei luottamusmies tee asioita muiden puolesta, vaan yhdessä muiden kanssa, Ruuth sanoo.
”Ei luottamusmies tee asioita muiden puolesta, vaan yhdessä muiden kanssa.”
– Viime kädessä on oltava valmis menemään myös lakkoon, jos asioita ei saa työnantajan kanssa neuvottelemalla sovittua, Ruuth muistuttaa.
Ay-liikkeen olemassaolon eräs kulmakivi on solidaarisuus: ajatus siitä, että ollaan kaikki yhteisellä asialla, ja että kaikkien työntekijöiden asemaa parantamalla työtätekevät ihmiset voivat parantaa myös omaa elämäänsä.
– Toivoisin, että solidaarisuutta esiintyisi yhteiskunnassa laajemminkin, varsinkin ay-liikkeen sisällä. Se on tässä matkan varrella ehkä vähän unohtunut. Olen kovin ylpeä varsinkin meidän ahtaajistamme, joille solidaarisuusajattelu on konkreettista ja jokapäiväistä, Ismo Kokko toteaa.
Sami Huuhkan mukaan solidaarisuutta pitää levittää ay-toiminnan kautta. Sen voisi tehdä esimerkiksi puhumalla liittojen hyödystä myös yksittäiselle työntekijälle.
– Kaikki ajattelevat uutisia lukiessaan, millä tavalla tämä vaikuttaa minuun. Sitä voi kuitenkin myös ajatella solidaarisuuden kautta: voisi tuoda järkevästi esille, miten ay-toiminta hyödyttää kaikkia. Se, että naisvaltaiset alat eivät putoa palkkakuoppaan, hyödyttää koko yhteiskuntaa kokonaisuutena. Silloin ei tule pulaa naisvaltaisten alojen henkilökunnasta, Huuhka sanoo.
– Työntekijöiden pitää puolustaa oikeuksiaan, koska se hyödyttää kaikkia.