Marraskuun vaalit päättyivät demokraateille katastrofaalisesti. Kamala Harrisista ei tullut presidenttiä, ja Donald Trumpin republikaanit saivat enemmistön sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.
Tulos oli sokki demokraateille: kuinka amerikkalaiset voivat toisen kerran valita presidentiksi Trumpin kaltaisen henkilön, jonka toimintatavat on jo nähty?
Ovatko amerikkalaiset tosiaan niin rasistisia, naisvihamielisiä ja muukalaiskammoisia? Ratkaisiko inflaatio vaalit? Tekikö puolue kampanjassa taktisia virheitä? Kaatuiko tarjolla ollut voitto siihen, että Joe Biden luopui liian myöhään, Harris nousi ehdokkaaksi ilman esivaaleja eikä ehkä edes ollut paras ehdokas?
Syvä tyytymättömyys on vallinnut jo pitkään.
Varsinkaan demokraattien vasemmalla laidalla näitä selityksiä ei pidetä riittävinä. Tappio on herättänyt keskustelun siitä, keitä puolue edustaa ja ketkä määrittelevät sen politiikan.
Työväenluokka unohdettu
Bernie Sandersin tavoin monet vasemmalla katsovat, että puolue hylkäsi työväenluokan, antautui rahaintresseille ja keskittyi vallitsevan olotilan säilyttämiseen. ”Kansa on vihainen ja haluaa muutosta. Ja se on oikeassa”, sanoi Sanders heti vaalien jälkeen.
Sandersin mukaan demokraatit kaivautuivat jo epäonnistuneeksi osoittautuneeseen taktiikkaan eli republikaanien liehittelemiseen. Hänen mukaansa gallupit osoittivat, että Harris olisi menestynyt vasemmistolaisemmalla politiikalla, jossa olisi ajettu julkisen terveydenhoidon laajentamista, rikkaiden verottamista, minimipalkan korottamista ja aseidenvientikieltoa Israeliin.
Työväenluokalla tarkoitetaan Yhdysvalloissa yleensä ihmisiä, joiden koulutus on alempi kuin college-taso.
Labor Instituten johtaja Les Leopold kirjoitti Common Dreams -sivustolla, että työväestön etääntyminen demokraateista alkoi jo kauan ennen Trumpin aikaa. Kun Jimmy Carter 1976 sai 52 prosenttia heidän äänistään, 1996 Bill Clinton 50 prosenttia ja 2012 Barack Obama 40 prosenttia, putosi osuus vuonna 2020 Bidenin voittaessa 36 prosenttiin.
Leopold haluaa kumota väitteen, jonka mukaan valkoinen työväestö on entistä konservatiivisempaa. Hän toteaa tutkimusten osoittavan, että 50 vuoden aikana sen asenteet ovat tulleet liberaalimmiksi rotua, sukupuolta, maahanmuuttoa ja seksuaalisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä.
Leopold pitää ratkaisevana taloudellista toimeentuloa, ja erityisesti joukkoirtisanomiset ovat vieraannuttaneet työväestöä. Trumpin osuus valkoisen työväestön äänistä ei ollut nyt aiempaa suurempi, mutta vaalit ratkaisi ei-valkoisen työväestön huomattavan osuuden siirtyminen Trumpin taakse.
Kytkentä Wall Streetiin
Osavaltiopoliitikko Antonio Delgado muistutti The New York Timesissä, miten heikosti Harris menestyi puolueen vahvoilla alueilla. New Yorkin osavaltiossa hän pärjäsi demokraateista huonoimmin sitten vuoden 1988 ja New Yorkin kaupungissa hän voitti 17 prosenttiyksikköä pienemmällä marginaalilla kuin Biden neljä vuotta sitten.
Delgado kehottaa demokraatteja heittämään hyvästit uusliberalismille. Monien muiden tavoin hän pitää ongelmana puolueen kaksoisluonnetta, ”osaksi työväenluokkaa, osaksi Wall Streetiä”. Bill Clintonin ”kolmas tie” ajautui ongelmiin vuoden 2008 finanssikriisissä, kun demokraattipuolueen eliitti oli mukana pelastamassa instituutioita, jotka olivat saattaneet talouden romahduksen partaalle. Tämä vahvisti Delgadon mukaan käsitystä siitä, että Yhdysvaltain poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on tehty rikkaita ja mahtavia varten.
The Guardianin kolumnisti Owen Jones totesi demokraattien kytkennän yhtiövallan Yhdysvaltoihin tarkoittavan sitä, ettei puolue uskalla ajaa veronkorotuksia varakkaille tukijoilleen.
Lukuisten arvioiden mukaan demokraatit eivät tarjonneet houkuttelevaa talousohjelmaa. Edes Bidenin suuri vihreän siirtymän ohjelma IRA ei tuo paljon niin sanottuja hyviä työpaikkoja. Suuri osa työpaikoista menee prekaaritöihin sekä heikkojen ammattiyhdistysten etelävaltioihin.
Konsulttien ohjaamina
Monien mielestä demokraatit eivät osanneet lukea sitä syvää tyytymättömyyttä, joka on jo pitkään vallinnut kautta poliittisen kentän. Toistakymmentä vuotta on enemmistö vastaajista sanonut gallupeissa maansa olevan väärällä tiellä. Luottamuspula on vähintään Irakin sodasta ja finanssikriisistä lähtien yltänyt koskemaan paitsi politiikkaa myös Yhdysvaltain instituutioita.
Demokraatit ja Kamala Harris esiintyivät vallitsevan järjestyksen puolustajina. Trump sen sijaan osasi valjastaa tyytymättömyyden ja esiintyä järjestelmän vastustajana. ”Kamala on heitä varten, presidentti Trump on sinua varten”, kuului murhaavan tehokas vaalilause. Ei Trumpin toinen kausi tule amerikkalaisten enemmistön asemaa kohentamaan, mutta hän sai sen näyttämään siltä.
Harrisin tarjoama ilo ei innostanut suuttuneita.
Amerikkalaiset etsivät syyllistä, mutta Biden ei pystynyt sitä heille osoittamaan, kommentoi Jacobin-lehden perustaja Bhaskar Sunkara.
Monissa arvioissa korostetaan sitä, että demokraattipuolue on menettänyt kosketuksensa äänestäjiin ja luovuttanut tavoitteidensa määrittelemisen poliittisille konsulteille. Ei kuunnella äänestäjiä vaan data-analyytikkoja ja saadaan tulokseksi illuusio tieteellisestä tarkkuudesta, soimasi The New York Timesissä vaalitutkija John Della Volpe.
James Zogby löytää Common Dreams -sivustolla syyn ongelmiin puolueiden luonteen muuttumisesta: ei ole enää elävää organisaatiota, ei kuulumisen tunnetta eikä tilaisuutta tulla kuulluksi. Puolueista on tullut rahankeruukoneita. Raha menee konsulteille, jotka saavat keskeisen aseman politiikan sisällön muotoilussa. Konsultit eivät ole viime kädessä vastuussa äänestäjille vaan rahoittajille.
Zogbyn mukaan puolueiden luonteen muuttuminen teki helpoksi sen, että Trump sai kaapattua republikaanipuolueen.
Demokraattien oikealla laidalla – joka kutsuu itseään keskustaksi – vaalianalyysi on täysin toisenlainen kuin vasemmalla. Siellä tappion syynä pidetään sitä, että puolue on ajautunut liikaa vasemmalle ja kampanjoinut identiteettikysymyksillä vieroittaen ”tavalliset äänestäjät”.
uutiskirje 
