Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama oikeistohallitus on muuttanut esitystään vesihuoltolain uudistuksesta. Uuden esityksen mukaan kunnat eivät saisi myydä omistustaan vesihuollosta jatkossa lainkaan.
Vasemmistoliiton aktiivien lanseeraama Vesi on meidän -kansalaisaloite veden yksityistämisen estämiseksi jätettiin eduskunnalle syyskuussa 2021 ja sai eduskunnan täyden tuen.
Esitys muuttui
”Vesihuollon pysyminen julkisessa omistuksessa on keskeistä niin huoltovarmuuden, turvallisuuden kuin ihmisten perusedellytysten toteutumisen kannalta.”
Vielä viime lokakuussa hallitus oli kuitenkin viemässä kansalaisaloitteen sen hengen vastaisesti lakiin siten, että kunnan olisi ollut mahdollista myydä jopa 49,9 prosenttia vesihuoltolaitoksestaan.
Vasemmistoliitto ja muu oppositio kritisoivat hallituksen luonnosta tuolloin äänekkäästi.
– Hallituksen ensimmäinen lakiluonnos laiminlöi Vesi on meidän -kansalaisaloitteen tarkoituksen sekä eduskunnan yksimielisen tahtotilan totaalisesti. Vähemmistöosuuksien myymisellä vesilaitokset olisivat tietyissä tilanteissa aivan hyvin voineet joutua yksityisen määräysvallan alle. Käytännössä vedestä olisi tullut kauppatavaraa ja suursijoittajien voiton tavoittelun alusta, vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto sanoo.
Hän toteaa myös kansalaisaloitteen tekijöiden, vasemmistoliiton aktiivien Olli Kohosen ja Joona Mielosen olleen tyytymättömiä ensimmisen esityksen sisältöön.
Tänään torstaina maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) tiedotti, että hallitus aikoo nyt esittää vesihuoltolaitosten pitämistä kokonaan julkisessa omistuksessa. Kuntien mahdollisuus edes vähemmistöosuuksien myymiseksi yksityisille tahoille rajataan pois.
Voitto oppositiolle
Meriluoto kysyi eduskunnan kyselytunnilla Essayahilta lokakuussa, että miksi ovi vesihuollon yksityistämiselle oli jätetty auki hallituksen esitysluonnoksessa. Tuolloin ministeri väitti, että esitys nimenomaan esti vesihuollon yksityistämisen.
– Olen erittäin tyytyväinen, että hallitus on tullut järkiinsä ja muuttanut esitystään. Hallituksen taipuminen tässä asiassa on merkittävä voitto oppositiolle ja aivan erityisesti vasemmistoliitolle, jonka aktiivit tätä tärkeää asiaa alunperin lähtivät ajamaan ja joka sittemmin sai koko eduskunnan taakseen, Meriluoto sanoo.
– Vesihuollon pysyminen julkisessa omistuksessa on keskeistä niin huoltovarmuuden, turvallisuuden kuin ihmisten perusedellytysten toteutumisen kannalta.
Aiemmassa esitysluonnoksessa kunnalliset vesilaitokset olisi säilytetty kunnan määräysvallassa, mutta vähemmistöosuuden myymistä ei kielletty. Tuolloin oppositiota huoletti se, että olisi turvattu vain kuntien enemmistöosuus, ei täyttä julkista omistusta.
Pykälämuutos lähetettiin torstaina uudelle lausuntokierrokselle. Hallituksen lopullinen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle loppukeväällä.