Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä listaa keinoja metsäalan parantamiseksi.
– Hiilinielujen romahdus on pitkälti kumonnut muilla sektoreilla saavutetut päästövähennykset, ja tämän tilanteen korjaaminen on nyt kriittistä, Kivelä sanoo tuoreessa blogissaan.
– Maankäyttösektorilla on onneksi olemassa liuta kustannustehokkaita keinoja hiilinielun kasvattamiseksi ja ympäristön monimuotoisuuden suojelemiseksi. Nykyisen hallituksen takia näiden potentiaali jää kuitenkin valjastamatta.
”On onneksi olemassa liuta kustannustehokkaita keinoja hiilinielun kasvattamiseksi.”
Kivelä järjesti viime viikolla eduskunnan kansalaisinfossa metsäkeskustelun, jossa käsiteltiin metsiä ja ekologista kestävyyttä läpileikkaavasti ilmaston, ympäristön, talouden ja kansalaisosallistumisen kulmista. Kivelä esitteli tilaisuudessa kymmenen politiikkatoimen listan toimilla, joilla on mahdollista parantaa metsäalan sääntelyä.
Tarvitaan uudet kriteerit
Listalla ehdotetaan muun muassa hakkuiden vähentämistä ja kaikkien valtion vanhojen metsien suojelua. Siinä vaaditaan vanhojen metsien kriteerien uudistamista sillä perusteella, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) oikeistohallituksen laatima esitys kriteereistä ei ole tieteellisen tiedon eikä Suomen biodiversiteettisitoumusten mukainen.
– Tärkeitä toimia ovat myös kansallisen ilmastolain kaltaisen luontolain säätäminen sekä metsälain päivittäminen monelta osin. Metsälakiin on muun muassa palautettava puuston järeyttä ja ikää koskevat vähimmäisvaatimukset hakkuille ja siinä on velvoitettava suojavyöhykkeiden perustamiseen erityisesti herkkien vesistöjen läheisyyteen, Kivelä sanoo.
Paljon tehtävää
Kivelä harmittelee sitä, että Suomessa poltetaan liikaa puuta energiaksi verrattuna muihin, kestävämpiin käyttötarkoituksiin. Samalla menetetään korkeamman jalostusasteen tuotteiden tuoma taloudellinen arvonlisä.
– On niin paljon, mitä voisimme tehdä metsäalan sääntelyn parantamiseksi siten, että saataisiin kaikki mukaan metsäalan kestävyystalkoisiin. Nykyisen hallituksen tahtotila tähän kuitenkin puuttuu, Kivelä sanoo.
– Metsät ovat kriittinen osa ilmastotavoitteidemme saavuttamista. Ne ovat tärkeä ekosysteemi, niillä on suurta virkistysarvoa sekä erottamaton itseisarvo. Metsien eteen on tehtävä paljon enemmän ja kiireesti, Kivelä sanoo.