Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo arvioi, että vasemmistoliiton tärkeät tavoitteet toteutuvat tuoreessa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä. Hän toteaa eduskunnan painottavan siinä ihmisoikeusperustaisen ulkopolitiikan merkitystä.
– Olen tyytyväinen siihen, että valiokunta selkeästi toteaa mietinnössään, että Suomi osallistuu Naton toimintaan oman lainsäädäntönsä määrittämissä puitteissa, hän sanoo.
– Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ydinenergialaki asettaa selkeät puitteet harjoitettavalle ydinasepolitiikalle. Suomi on jatkossakin vahva toimija ydinaseriisunnassa ja -valvonnassa. Tämä on linjassa vasemmistoliiton kannan kanssa, ettei Suomen tule osallistua Naton ydinsotaharjoituksiin.
Suomi on jatkossakin vahva toimija ydinaseriisunnassa ja -valvonnassa.
Yksimielinen mietintö
Ulkoasiainvaliokunta hyväksyi tänään keskiviikkona mietinnön valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Honkasalo toteaa herkässä geopoliittisessa tilanteessa olevan arvokasta, että valiokunta saavutti mietinnön suhteen yksimielisyyden.
Hän pitää mietinnössä neuvotteluvoittona myös vahvoja kirjauksia ihmisoikeusperustaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mikä jatkaa Suomen pitkää perinnettä. Mietinnössä korostetaan erikseen, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana on sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä ja kansainväliseen oikeuteen nojaava monenkeskinen yhteistyö.
– Pidän erittäin tärkeänä, että valiokunta kirjasi myös Lähi-idän tilanteesta valtioneuvoston kantoja tukevat kirjaukset siitä, että Suomi toimii johdonmukaisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja kansainvälisten tuomioistuimien puitteissa ja tukee näiden työtä, Honkasalo toteaa
– Valiokunnan kanta on se, että Israelin on noudatettava kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja se pitää tärkeänä, että UNWRA voi jatkossakin toimia YK:n mandaattinsa mukaisesti.
Pienen maan etu
Honkasalon mielestä herkässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on tärkeää, että eduskunnan tiedonsaantioikeudet ja vaikuttamismahdollisuudet turvataan myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten linjausten ja Nato-profiilin muodostumisen osalta.
– On pienen maan etu, että eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä kunnioitetaan ja tahto eduskunnan kuulemiseen ja sen vaikutusmahdollisuuksien toteuttamiseen on nyt selkeästi kirjattu mietintöön, Honkasalo sanoo.
Honkasalo pitää myös kirjausta puolustusmenoista hyvänä kompromissina.
– Vasemmistoliitolle Suomen ja suomalaisten turvallisuus on tärkeä arvo ja Suomen tulee pitää huolta omasta puolustuksestaan. Meille tarkoituksenmukaisuus ja tarve ovat ne tekijät, joilla puolustusmenoja tulee ensisijaisesti mitata, ei jonkin tietyn prosentin tai summan lukkoon lyöminen.