Hallituksen esitys niin sanotusta vientimallista on virhe. Näin arvioi ammattiliitto Jyty.
Vientimallia koskeva hallituksen esitys on tänään ja huomenna eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti.
Virhe koko maan kannalta
” On käsittämätöntä, että työmarkkinoiden mekanismeja muutetaan täysin yksipuolisesti työnantajan hyödyksi.”
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtajan Jonna Voiman mukaan vientimallilailla olisi vakavia seurauksia Suomelle. Hän kertaa sen mahdollisia seurauksia liiton tiistaina lähettämässä tiedotteessa.
Jyty on STTK:n jäsenliitto, ja edustaa muun muassa hallinnon, ict-alan ja sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä sekä asiantuntijoita.
– Hallituksen esitys vientimallilaista romuttaa koko sovitteluinstituution, mikä vaikeuttaa entisestään työmarkkinaneuvotteluja ja rapauttaa luottamusta sovittelujärjestelmään, hän sanoo.
– Vientimalli ei hyödytä edes vientialojen työntekijöitä, saati naisvaltaisten alojen ammattilaisia. Työriitojen pitkittyessä ja työmarkkinahäiriöiden pahentuessa häviäjäksi päätyvät myös työnantajat.
Hän muistuttaa siitä, että myös Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on vastustanut esitystä.
– Vientimalli on virhe koko Suomen kannalta, Voima sanoo.
Vaikeuttaa palkkaneuvotteluja
Voima toteaa, että hallituksen esitys rajoittaisi valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan mahdollisuuksia sovintoehdotuksen antamiseen. Hänen mielestään näin ei pidä olla.
– Vientimalli vaikeuttaa huomattavasti naisvaltaisten alojen palkkaneuvotteluja ja palkkatasa-arvon edistämistä työehtosopimusten avulla, Voima sanoo.
Osapuolet voisivat kuitenkin hallituksen esityksenkin mukaan edelleen sopia keskenään vientialoja korkeammista palkankorotuksista.
– Toki palkkaneuvotteluja voidaan edelleen vapaasti käydä osapuolten välillä, mutta on selvää, että jos sovittelijan kädet on sidottu ja mahdollisen sovittelun lopputulos on työriitatilanteessa etukäteen tiedossa, puuttuu työnantajapuolelta intressi lähteä ylipäätään neuvottelemaan yleisen linjan ylittävistä ratkaisuista, hän arvioi.
– Näin ollen on hyvin epätodennäköistä, että vientialojen ratkaisua ylitettäisiin muiden alojen neuvotteluissa.”
Estää palkkatasa-arvon
Voima toteaa, että vientimalli estää palkkatasa-arvon saavuttamista.
– Jos naisvaltaisten alojen korotukset eivät jatkossa voi ylittää miesvaltaisten vientialojen korotuksia, naisten ja miesten palkkaerot jatkaisivat kasvuaan, koska prosentuaalisten korotusten takia suuret palkat kasvavat jatkuvasti matalia palkkoja enemmän, hän painottaa.
Voima muistuttaa siitä, että vuonna 2022 solmittu naisvaltaisten kunta- ja hyvinvointialojen palkkaratkaisu ylitti niin sanotun yleisen linjan, ja sen on arvioitu kaventavan naisten ja miesten palkkaeroa Suomessa lähes 1,8 prosenttiyksikköä. Hän itää epätodennäköisenä sitä, että tällaisiin sopimuksiin jatkossa päästään ja myönteinen kehitys saisi jatkoa, jos sovittelija tai sovittelulautakunta ei ole käytettävissä.
Silti lakkouhka ei Voiman mukaan ole oleellinen keino tavoitteiden saavuttamiseksi.
– Jytylle lakkoilu ja sovittelijalle”pääseminen ovat vihoviimeinen vaihtoehto, hän painottaa ja vakuuttaa, että Jyty pyrkii ratkaisuun aina neuvottelemalla.
– Vuoden 2022 neuvottelukierros oli meille poikkeuksellinen, sillä se edellytti Jytyn historian laajimpia lakkoja ja sovittelulautakunta avitti merkittävästi ratkaisun syntymistä. Toivottavasti emme joudu tällä neuvottelukierroksella vastaavaan tilanteeseen.
Voima painottaa sitä, että kyse on ennen kaikkea periaatteesta.
– On käsittämätöntä, että työmarkkinoiden mekanismeja muutetaan täysin yksipuolisesti työnantajan hyödyksi, hän sanoo.