Ilmatieteenlaitokselta irtisanotaan enintään 16 henkilöä. Ilmatieteen laitoksen lokakuun puolivälissä alkaneet yt-neuvottelut päättyivät tänään maanantaina.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn pääluottamusmies, vanhempi meriasiantuntija Jouni Vainio pitää irtisanomisia pettymyksenä.
– Tukea tarvitsevat nyt niin irtisanottavat kuin työpaikalle jäävät. Ei saa myöskään unohtaa, että työt päättyvät kahdeltakymmeneltä määräaikaiselta työntekijältä, jotka ovat olleet pitkään Ilmatieteen laitoksen palveluksessa, hän toteaa.
Lopullinen irtisanottavien määrä voi edelleen pienentyä.
– Erityisesti määräaikainen henkilöstö on ollut huolissaan työn jatkumisesta.
Hän kuvaa neuvotteluja kuitenkin kokonaisuutena hyvähenkisiksi.
– Painotimme yt-neuvotteluissa, että lakisääteiset tehtävämme edellyttävät riittävää määrää henkilöstöä ja että määräaikaisia työntekijöitä tarvitaan edelleen.
Liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Ilmatieteen laitos tuottaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle keskeisiä sääpalveluja ja kansainvälisesti merkittävää tutkimustietoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Vainion mielestä laitoksen mainetta kansainvälisesti arvostettuna tutkimuslaitoksena ei tule vaarantaa.
– Uskon, että yhdessä ja työnantajan aktiivisella tuella selviämme näinkin vaikeasta ja ikävästä tilanteesta.
Ilmatieteen laitoksen rahoitusta leikataan pysyvästi runsaalla kuudella miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Säästöjä haetaan muun muassa toimintojen tehostamisesta, eläköitymisistä sekä määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisestä. Lisäksi laitos karsii tehtäviä tutkimuksesta, teknisistä, hallinnollisista ja operatiivisista toiminnoista sekä havaintotoiminnoista.
Myös havaintoverkostoa supistetaan ja havaintoasemia lakkautetaan.
Lopullinen irtisanottavien määrä voi edelleen pienentyä.