Yli vuosi, noin 42 000 kuollutta, 102 000 loukkaantunutta ja 1,9 miljoonaa kodeistaan paennutta palestiinalaista myöhemmin on YK:n erityiskomitea alkanut puhua kansanmurhasta.
Suomen laki tuntee kansanmurhan joukkotuhontana, joka voi tappamisen lisäksi olla esimerkiksi elinehtojen tahallista huonontamista. Määrittelyssä keskeistä on motiivi: tietyn ”kansallisen, etnillisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän” hävittäminen.
Myös israelilaislehti Haaretz on kirjoittanut Israelin toteuttavan Gazan kaistaleella etnistä puhdistusta. Pohjois-Gazassa on parhaillaankin saarretuna yli 75 000 ihmistä.
Erityisen tuhoisa Israelin hyökkäys on ollut lapsille. Unicefin mukaan Gazassa on vuoden aikana kuollut yli 14 000 lasta, mikä on enemmän kuin kaikissa maailman konflikteissa yhteensä viimeisen neljän vuoden aikana. Enemmän kuin Sudanissa, Libanonissa, Ukrainassa ja niin edelleen.
Israel on pommittanut sairaaloita, kouluja, turvakoteja, päiväkoteja, pakolaisleirejä, asuinrakennuksia ja muita siviilien piilopaikkoja. Se ei päästä avustuskuljetuksia – vettä, ruokaa, lääkkeitä – perille eikä ihmisiä evakuoitumaan. Palestiinalaiset kuolevat myös sairauksiin, tauteihin ja nälkään.
Alueella toimivat lääkärit ovat kertoneet Israelin tarkka-ampujien ottaneen kohteekseen myös lapsia. Lisäksi 17 000 lasta on joutunut eroon vanhemmistaan ja yli puoli miljoona lasta ei ole päässyt kouluun yli vuoteen, sillä kouluja ei enää ole ja valtaosa palestiinalaisista on pakosalla.
Lasten tappamista ei voi perustella edes lasten tappamisella.
Kymmeniätuhansia ihmisiä on kadonnut, todennäköisesti hautautunut raunioihin. YK:n turvallisuusneuvoston päällikön raportin mukaan Gazan olosuhteet ovat ihmiselämälle kelvottomat.
Israel on sanoutunut irti raportista väittäen suojelleensa siviilejä. ”Todellisuus näyttää toiselta”, kirjoitettiin KU:ssa keväällä.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tutkija on todennut, ettei Israelin hallitus voi ”väittää suojelevansa palestiinalaisia tappaessaan heitä evakuointireiteille, pommittaessan turvavyöykkeitä ja katkaistessaan ruoan ja veden kulun sekä sanitaation”. Israel on estänyt YK:n alaisen UNRWA-avustusjärjestön toiminnan alueella.
Hamasin hyökkäys vuosi sitten lokakuussa oli kaikin puolin täysin tuomittava. Se ei ollut mikään sankarillinen vastarintateko, vaan brutaali ja oikeudeton, siviileihin suunnattu terrori-isku. Äärijärjestö otti panttivangeiksi myös vauvoja.
Muun muassa Amnesty on todennut sekä Israelin armeijan että Hamasin syyllistyneen ”lukemattomiin sotarikoksiin”, kuten murhiin, raiskauksiin ja kidutukseen. Hamasilla on yhä noin sata panttivankia. Se on myös tappanut panttivankejaan.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä on hakenut pidätysmääräystä sekä Hamasin johtajille että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle Israelin estettyä avustuskuljetuksia, käytettyä nälänhätää sotastrategiana ja hyökättyä tietoiseesti siviiliväestöä vastaan.
Israel on hyökännyt myös alueella toimivia journalisteja kohtaan. Ammatilaisjournalistien poissaolo tarkoittaa propagandan ylivaltaa ja sitä, ettei sotarikoksista jää todisteita.
Israelin tekemästä kansanmurhasta on vastuussa vain Israel.
Tämä murhenäytelmä ei alkanut vuosi sitten. Nyt käynnissä oleva sota on vain jatkoa Israelin siirtokuntapolitiikalle. Kuten todettua, kaikkea muuta kuin viaton on islamistinen ja äärikonservatiivinen Hamaskin. Mutta Israelin tekemästä kansanmurhasta on vastuussa vain Israel.
Myös vuosituhansia vanha antisemitismi on todellinen ongelma eikä siihen tule suhtautua kevyesti. Israelin toimien tuomitseminen ei kuitenkaan ole juutalaisvastaista sen enempää kuin Hamasin toimien tuomitseminen muslimivastaista. Tosiasioista niiden oikeilla nimillä puhumisella ei ole mitään tekemistä ihmisvihan kanssa.
Vuosi sitten valtaosa mepeistä allekirjoitti lauselman, jossa tuomittiin Hamasin hyökkäys ja katsottiin Israelilla olevan oikeus puolustautua ”kansainvälisen oikeuden rajoissa”. Kaikista kuviteltavissa olevista rajoista on jo menty yli rytinällä.
Syytä olisi tuomita myös Israelin harjoittama apartheidpolitiikka. Niin ovat tehneet myös monet juutalaiset, myös Suomessa.
YK:n yleiskokouksen huomattava enemmistö, Suomi mukaan lukien, on vaatinut Israelia lopettamaan laittoman miehityksen palestiinalaisalueilla. Hyvä niin, mutta tällä on lähinnä symboliarvoa. On ehdotettu myös, että Suomi osallistuisi Etelä-Afrikan joukkotuhonnasta nostaman kanteen käsittelyyn, kuten se on osallistunut Ukrainan Venäjää vastaan nostaman kanteen.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan sitä vastaan asetettiin useita – vaikka ei vieläkään kyllin kattavia – pakotteita. Syytä olikin. Pakotteilla on ollut seurauksia myös niiden asettajille, mutta tämä on ainakin Suomessa yleisesti ottaen katsottu hinnaksi, joka on vain maksettava.
Olisi aivan mahdollista kohdella Israelia samoin, esimerkiksi painostaa tulitaukoon tuntuvin taloudellisin pakottein. Tälle olisi paitsi ilmeisen yleisinhimillisiä, myös itsekkäämmän käytännöllisiä syitä: jos täydellinen piittaamattomuus kansainvälisestä oikeudesta leviää, häviäjiä tulevat ennen pitkää olemaan myös Suomen kaltaiset pienet maat.