Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho ihmettelee, mitä Suomi tekee indopasifisella alueella. Hän toteaa, että lokakuun 11. päivä Suomi ja Yhdysvallat keskustelivat Washingtonissa yhteistyöstä Indopasifisen alueen turvallisuuteen liittyen. Indopasifisella alueella tarkoitetaan Intian- ja Tyynenmeren valtioita, kuten Intiaa, Kiinaa ja Indonesiaa.
– Suomi kytkettiin tapaamisella Yhdysvaltojen Kiina-politiikkaan Intian valtamerellä ja Tyynellämerellä. Linjaus on merkittävä, mutta suomalainen media ei ole kirjoittanut siitä toistaiseksi riviäkään, Yrttiaho sanoi vasemmistoliiton puoluevaltuustossa lauantaina.
– Kysymyksiä olisi paljon. Missä on Suomen eduskunnan tiedonsaantioikeus, missä päätösvalta? Mihin tässä vielä joudutaan?
”Vasemmiston pitää olla jatkossa rauhanliikkeen etulinjassa.”
Yrttiaho onnitteli puheessaan samana päivänä valittua puolueen uutta puheenjohtajaa, kansanedustaja Minja Koskelaa.
– Vasemmiston pitää olla jatkossa rauhanliikkeen etulinjassa, pyrkiä ohjaamaan rahat militarismin sijaan ihmisten arkeen ja toimeentuloon, Yrttiaho evästi.
Hän muistutti siitä, että Suomen puolustusmenot ovat nousseet Rinteen-Marinin eli edellisen hallituksen ensimmäisen varsin mittavan puolustusbudjetin noin 3 miljardista eurosta yli 6,5 miljardiin euroon.
– Tämä raha ei ole Suomen alueen puolustamiseen, vaan seurausta sotilaallisesta liittoutumisesta. Pian rahaa ehkä levitellään Tyynellämerellä saakka, Yrttiaho totesi.
Hän laskee, että summa, jolla on kasvatettu puolustusbudjettia, riittäisi hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen ja leikkausten estämiseen sekä sosiaaliturvaleikkausten perumiseen.
– Rahaa olisi valtiolla siis kaikkeen tähän ihmisten arjelle välttämättömään, kun se vain jaettaisiin oikein, Yrttiaho sanoi.