Miljardööri Elon Muskin twiitit alkoivat kuluneena kesänä muuttua yhä villimmiksi. Laajaa huomiota ne saivat, kun hän vaikutti lietsovan Britanniassa heinä-elokuun vaihteessa puhjenneita mellakoita.
Musk jakoi tunnettujen äärioikeistolaisten kuten pahamaineisen Tommy Robinsonin, kanadalaisen Lauren Southernin ja Britain Firstin Ashlea Simonin twiittejä. Viestipalvelu X (entinen Twitter) oli keskeinen kanava valheellisille väitteille, joiden mukaan kolme pikkutyttöä Southportissa puukottanut nuorukainen olisi ollut veneellä kanaalin yli tullut muslimi.
Musk jakoi Simonin levittämän valeuutisen, jonka mukaan Britannian hallitus olisi viemässä mellakoijat pidätysleireille Falklandin saarille. Musk poisti viestinsä puolen tunnin kuluttua, mutta siihen mennessä sen oli ehtinyt lukea liki kaksi miljoonaa ihmistä.
Mahtuuko kaksi narsistia samaan veneeseen?
Musk itse twiittasi, että ”sisällissota on väistämätön” Britanniassa. Hän väitti, että hallitus kohtelee kovemmalla kädellä mellakoijia kuin heitä vastustaneita mielenosoittajia ja nimitteli pääministeri Starmeria ”kahden kerroksen Keiriksi” ja ylintä syyttäjää ”The Woke Stasiksi”.
Maahanmuuttaja Etelä-Afrikasta
Alle tunti sen jälkeen, kun entinen presidentti Donald Trump heinäkuussa oli yritetty murhata, Musk ilmaisi tälle tukensa seuraavissa vaaleissa.
Pari viikkoa myöhemmin Musk jakoi ”vaalimainoksen”, jossa tekoälyllä tuotettu Kamala Harrisin ääni puhui omituisia. Muskin mukaan tuotos oli parodiaa, mutta arvostelijoiden mukaan kaikille sen nähneille 150 miljoonalle ihmiselle ei välttämättä selvinnyt, että kyse oli syväväärennöksestä.
Elokuussa Musk järjesti alustallaan itsensä ja Trumpin kanssa keskustelun, jossa Trump sai kritiikittömästi esittää ajatuksiaan.
Nämä käänteet eivät enää yllättäneet, koska ne olivat enää viimeinen askel Muskin polulla kohti trumpilaista äärioikeistoa. Hän on twiittaillut yhä enemmän trumpilaisista teemoista esimerkiksi kylväen epäluottamusta äänestyskoneita ja postiäänestystä kohtaan. Musk on useaan kertaan väittänyt, vastoin totuutta, että paperittomat äänestävät joukoittain Yhdysvalloissa.
Elokuussa Musk twiittasi, että demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris on ”aivan kirjaimellisesti kommunisti”.
Musk syyttää hallituksia sensuroinnista, arvostelee mediaa, osallistuu ”woke-kulttuurin” vastaiseen kulttuurisotaan ja parjaa maahanmuuttajia. The New York Timesin tietolähteiden mukaan Musk oli viime keväänä trumpilaisten miljardöörien suljetussa kokouksessa väittänyt, että jos Joe Biden (vielä silloin demokraattien ehdokas) voittaa syksyn vaalit, ne jäävät viimeisiksi vapaiksi vaaleiksi Yhdysvalloissa. Vaalien jälkeen Biden antaisi kansalaisuuden miljoonille paperittomille siirtolaisille ja se olisi demokratian loppu.
Etelä-Afrikassa syntynyt Musk on itse maahanmuuttaja. Hän hankki äitinsä syntyperän perusteella Kanadan kansalaisuuden 1989, koska tiesi siten pääsevänsä helpommin Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain kansalainen hänestä tuli 2002.
Woke-vihan valtaamaksi
Elon Musk kilvoittelee maailman rikkaimman ihmisen asemasta Jeff Bezosin ja Bill Gatesin kanssa. Tesla-sähköautojen, SpaceX:n ja muiden yhtiöidensä ansiosta hänellä on maine teknologianerona ja suorastaan kulttimainen seuraajakunta.
Musk pysytteli pitkään sivussa politiikasta. Hän antoi vaalirahaa sekä demokraateille että republikaaneille, kuten suuryrityksillä tapana on, ja postaili arvoliberaaleja twiittejä. Hän on itse kertonut äänestäneensä pitkään ”lähes pelkästään” demokraatteja.
Useiden lähteiden mukaan Musk alkoi muuttua joskus vuosien 2018 ja 2020 välillä. Pandemian aikaan hän lisäsi twiittailujaan ja jo silloin häntä arvosteltiin korona-disinformaation levittämisestä. Sitten kuvaan tuli yhä enemmän salaliittoteorioita.
Vuonna 2022 Muskin 18-vuotias poika kertoi olevansa transnainen ja muutti nimensä Vivian Jenna Wilsoniksi. Muskin mukaan ”woke-aivovirus” oli ”tappanut” hänen poikansa ja syynä oli se, että ”uusmarxilaiset ovat vallanneet eliittikoulut ja -yliopistot”.
Musk osti Twitterin lokakuussa 2022 ja muutti myöhemmin sen nimen X:ksi. Hän palautti Trumpin tilin, joka oli suljettu tammikuun 2021 kongressitalon valtausyrityksen jälkeen. Musk on erottanut suuren osan siitä henkilöstöstä, jonka piti siivota Twitteriä vihankylvöstä ja valeuutisista.
Suhde Trumpiin muuttui
Ennen vuoden 2016 vaaleja Musk sanoi CNBC:lle Trumpin olevan luonteeltaan sellainen, että se tuskin on hyväksi Yhdysvalloille. Neljä vuotta myöhemmin Musk sanoi Trumpin olevan ”jääkylmä luuseri”.
Vielä pari vuotta sitten Muskin ja Trumpin välit olivat kireät. Trump väitti Muskia valehtelijaksi. Musk letkautti, että Trumpin ”on aika purjehtia auringonlaskuun”.
Musk alkoi tukea Floridan kuvernööri Ron DeSantisia, joka haastoi Trumpin republikaanien presidenttiehdokkuudesta. DeSantisin kampanja kuitenkin kuihtui. Viime marraskuussa Musk sanoi, ettei enää äänestä Bidenia, mutta ei vielä suoraan ilmaissut tukeaan Trumpille.
Maaliskuussa Trump ja Musk tapasivat, ja heidän kerrotaan pitäneen yhteyttä siitä pitäen. Heinäkuussa Musk rikkaine republikaanikumppaneineen perusti vaalirahoitusyhdistyksen nimeltä America PAC, joka tähtää erityisesti vaa’ankieliosavaltioihin. Wall Street Journalin mukaan Musk olisi luvannut sille 45 miljoonaa dollaria kuukausittain, mutta Musk kiisti summan.
Miljardööri ja aktiivirepublikaani Peter Thiel on Muskin tuttu PayPal-yhtiön ajoilta. Thiel palkkasi firmaansa JD Vancen ja myöhemmin rahoitti Vancen kampanjaa Ohion senaattoriksi. Tänä kesänä Musk lobbasi onnistuneesti Trumpille JD Vancen varapresidenttiehdokkaaksi.
Lehdistötilaisuudessa elokuussa Trump sanoi, että ”minä kunnioitan Muskia paljon, ja hän kunnioittaa minua”.
Nyt siis Musk ja Trump purjehtivat yhdessä kohti marraskuun vaaleja. Saa nähdä, miten kauan kaksi narsistia mahtuu samaan veneeseen. Ainakaan Musk ei nykyisen perustuslain mukaan voi pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi, koska hän ei ole syntyperäinen yhdysvaltalainen.