Kyllähän pojistakin pitää olla huolissaan.
Näin sanoo poikatutkija Harry Lunabba. Hän on tutkinut poikia erityisesti suhteessa koulutukseen.
– Lähtökohtaisesti aikuisten pitää olla lapsista huolissaan. Miksei pojista siinä missä muistakin, hän tarkentaa.
Hän haluaa kuitenkin välttää poikapaniikin.
– Meillä on ollut jo koko 1900-luvun ajan olemassa poikadiskurssi, joka lähtee hyvin kapea-alaisesta kategorisesta yleistyksestä, että kaikki menee päin honkia. Se perustuu karkeisiin sukupuolivertailuihin, hän sanoo.
Bensan hinnalla on merkittävä sosiaalinen aspekti varsinkin nuorille miehille.
Tunnettu vertailu ovat Pisa-tutkimukset. Niissä suomalaiset tytöt ovat vuosia saaneet parempia tuloksia kuin pojat. Silti suomalaiset pojat pärjäävät niissä ihan hyvin, kun vertaillaan esimerkiksi eri maiden poikia keskenään.
– Jos poikakeskustelu on pelkkää paniikkia, se johtaa todennäköisesti ääriratkaisuihin, vaikkapa siihen, että pojat ovat vuoden pidempään peruskoulussa, Lunabba arvioi.
– Kun asiaa katsoo hienovaraisemmin ja intersektionaalisesti, nähdään, etteivät pojat kokonaisena kategoriana menesty huonosti. Kuvio on paljon hienosyisempi.
Polarisaatiota
– Osalla pojista menee huonosti, osalla ei.
Näin sanoo ohjaaja Vili Saarnio. Hän tekee jalkautuvaa sosiaalista nuorisotyötä Helsingin Kalliossa sijaitsevalta Poikien Talolta käsin.
– Toisilla menee tosi kivasti ja on paljon mahdollisuuksia. Mutta on myös se joukko, jolle on osunut monet syrjäytymisen elementit. Näköalattomuutta on varsinkin parikymppisillä.
Lunabba puhuu pitkän linjan polarisaatiosta.
– Suomessa nuorilla menee pääsääntöisesti erinomaisesti, ja suomalaiset pojat ovat edelleen maailman tyytyväisimpiä poikia. Mutta sen ohessa meillä on olemassa ryhmä, jonka huonovointisuus kasvaa, hän sanoo.
On muun muassa väkivaltaisuuteen liittyviä ilmiöitä, jotka ovat kärjistyneet.
– Meillä on pieni ryhmä, joka tekee entistä enemmän rikoksia, ja usein tekijät ovat poikia.
Tarvitaan poikakäänne
Ongelma on se, että ollaan kyllä huolissaan ja kauhistellaankin, mutta ei tehdä oikein mitään. Lunabba sanoo olevansa poikatutkijana turhautunut siihen, miten esimerkiksi sosiaalipalveluja ja koulutuksen rakenteita kehitetään.
– 2000-luvun aikana ei ole oikeasti pysähdytty miettimään, miten pojat pärjäävät tässä kehityksessä.
– Oletamme, että elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa pojat ovat pääsääntöisesti etuoikeutettuja. Kaikki pojat eivät kuitenkaan hyödy vallitsevista sukupuolirakenteista. On esimerkiksi hyvin ilmeistä, että poikia harvemmin huomioidaan haavoittuvina.
Hän perää koulutuksen politiikkaan poikakäännettä. Siitä on puhuttu kansainvälisessä tutkimuksessa 2000-luvun alusta lähtien. Siinä kiinnitetään huomiota myös poikien sukupuolittuneeseen erityisyyteen ja haavoittuvuuteen.
– Mutta suomalaisessa koulutuspolitiikassa ei ole tapahtunut oikeastaan muuta kuin Pisa-tulosten yhteydessä kuultua poikien surkuttelua. Rakenteellisia parannuksia ei ole tarjottu.
”Voi melkein oppimistulosten perusteella sanoa, onko kyseessä ruma vai nätti koulu.”
Lunabba ottaa esimerkiksi yliopistojen sisäänpääsyn, jota on uudistettu niin, että lukiotodistuksella on entistä suurempi painoarvo.
– Tiedämme, että pojat kehittyvät myöhemmin kuin tytöt. Nyt kuitenkin on nostettu varhaisen koulumenestyksen painoarvoa, mikä käytännössä tarkoittaa, että toimitaan vastoin poikayhteisön tarpeita, Lunabba sanoo.
Hän ihmettelee, miten tällainenkin uudistus on ylipäätään voitu tehdä tilanteessa, jossa yhä vähemmän poikia päätyy opiskelemaan yliopistoihin.
– Juuri nythän pitäisi kouluttaa useampia nuoria, jotta toteutuisi tavoite siitä, että 50 prosenttia suomalaisista nuorista valmistuisi maistereiksi.
Kuten sanottu, mitään ei tehdä.
– On toisinaan mietitty, miten tytöt saataisiin innostumaan matematiikasta tai koodaamisesta. Mutta vähemmän on pohdittu, miten poikien määrää saataisiin lisättyä humanistisissa tai sosiaalitieteissä, Lunabba muistuttaa.
Kun hän aikanaan hakeutui opiskelemaan sosiaalityötä, 35 opiskelijasta kahdeksan oli miehiä.
– Nykyään, kun opetan sosiaalityöntekijöitä Helsingin yliopistossa, ei miehiä juurikaan näy siellä. Se ei ole ihme, sillä noin 800 hakijasta otetaan sisälle runsas kolme prosenttia, pitkälti lukiosuorituksen perusteella. Niissä karkeloissa 19–20-vuotiaat nuoret miehet eivät pärjää.
Hän ihmettelee myös sitä, että koulutuslupauksista huolimatta säästetään ammattikoulujen rahoituksesta.
– Ammattikoulut ovat yhä paikkoja, joissa on paljon poikia ja joissa pyritään myös huolehtimaan pudokkaista.
Kadonneet pojat
Saarniokin tarttuu koulutukseen, kun puhutaan poikien ongelmista.
– Huolestuttavin juttu ovat pojat, jotka eivät ole missään. He katoavat jo koulusta.
Taustalla voi olla aikaisessa vaiheessa rankkaa kiusaamista. Voi olla keskittymisvaikeuksia, kaverittomuutta, huono kouluilmapiiri, huono perheilmapiiri.
Saarnio peräänkuuluttaakin monella tavalla tehtävää nuorisotyötä.
– Lisäksi kouluihin tarvittaisiin paljon turvallisia aikuisia, jotta apua tarvitsevat tavoitettaisiin jo aikaisessa vaiheessa.
Koulut ovat ratkaisevia, koska niissä nuoret periaatteessa ovat. Kun nuorilta kysytään, mitä koulussa pitää parantaa, tulee kaksi tyypillistä vastausta: koulussa pitäisi olla mukavia sohvia ja kouluruuan pitäisi olla parempaa.
– Minun korvaani tämä kuulostaa tosi helpolta, kouluja työssään paljon kiertävä Saarnio sanoo.
– Parannetaan sitä ruokaa, kun se kerran on niin tärkeä asia. Kun se on korjattu, ehkä alkaa paljastua, jos ongelma onkin jossain muualla. Tartutaan asioihin, joita nuoret nostavat esiin. Lähetetään viesti, että välitämme siitä, mitä he toivovat.
Kiertäessään Helsingin kouluja Saarnio on huomannut, että osa kouluista on huonossa kunnossa, osassa näkee, että viihtyvyyteen on panostettu.
– Voi melkein oppimistulosten perusteella sanoa, onko kyseessä hyvin vai huonosti hoidettu koulu tai jopa parakki, hän väittää.
Samaan ruuan ja sohvien jatkumoon kuuluvat myös kouluvälineet. Ei ehkä ole omaa tietokonetta eivätkä koulun tietokoneet välttämättä toimi.
– Mutta jos asioita tehdään tietokoneilla, välineitten pitää olla kunnossa, Saarnio sanoo.
Todellisuus on yksityiskohdissa.
– Jengi ei täysin ymmärrä, mitä tarkoittaa, että kouluilta leikataan. Se tarkoittaa usein käytännön juttuja, välineitä ja kirjoja. Kun koulun koripallo hajoaa, harmittaa, jos sen tilalle ei saada ehjää.
Sukupuolisokeat sosiaalipalvelut
Toinen, jossa pojat on unohdettu, on sosiaalipalvelut.
– Niissä korostuvat itseohjautuvuus ja yksilön oma toiminta. Ihmisen täytyy hakeutua aktiivisesti palvelujen pariin, jonottaa puhelimessa ja olla vastaamassa puheluun, kun soitetaan takaisin, täyttää sähköisiä kaavakkeita, Harry Lunabba luettelee.
Pojat eivät kuitenkaan tapaa hakeutua sosiaalipalveluihin oma-aloitteisesti.
– Pojat käsketään tai ainakin aktiivisesti ohjataan kuraattorille tai lastensuojelu puuttui tilanteeseen, tutkija kuvailee.
”Osalla pojista menee huonosti, osalla ei.”
Hänestä olisi syytä miettiä, kuinka sukupuolisensitiivistä suomalainen sosiaalipalvelu on.
– Poikien tai miesten erityistarpeita niin sosiaali- kuin terveyspalveluissa huomioidaan hämmästyttävän vähän.
Hän nostaa esiin poikien haavoittuvuuden.
– Yksi keskeinen haaste liittyy esimerkiksi siihen, että poikien ja miesten kynnys hakeutua hoitoon tai tuen piiriin varhaisessa vaiheessa on korkea ja avun hakemiseen liittyy edelleen sukupuolittunutta häpeää.
Bensan hinta
Saarnio painottaa sitä, että nuoria on kuultava muuallakin kuin kouluissa.
– Jos me vanhukset ideoimme nyt tässä, mitä nuoret tarvitsevat, olemme todennäköisesti viisi vuotta myöhässä. Tulee tosi nopeita ilmiöitä, jotka pyyhkäisevät ohi, mutta jättävät aina jonkun oireilemaan.
– Ne voivat olla sometrendejä tai vastaavia asioita, joihin osallistunut voi joutua kiusatuksi. Nuoren maailma saattaa kierähtää ympäri hetkessä. Miten siinä tukea nuorta? Tai edes tietää asiasta? Pitää olla herkkä korva ja olla paikalla.
Hän huomauttaa, että myös pojat itse ovat vastuussa tilanteestaan.
– Vaikka on kuinka tylsää, itse pitää vaikuttaa omiin asioihin. Me aikuiset voimme madaltaa kynnystä siihen.
Ikänsä Helsingissä asuneena Saarnio puhuu varovasti maaseudun poikien ongelmista. Chat-palveluissa ja Discordissa käytyjen keskusteluiden kautta hän on kuitenkin nähnyt, miltä elämä isojen kaupunkien ulkopuolella näyttää.
– Tuli nopeasti selväksi, että pienillä paikkakunnilla palvelujen määrät olivat rajalliset. Terapiaan tai vaikkapa seksipolille ei niin vain pääse. Jos asut Forssassa, sinun pitää lähteä Lahteen, jos Toijalassa, niin Tampereelle. Suomussalmesta tai Inarista puhumattakaan.
– Lisäksi tavat olla mies tai olla nainen – sukupuoliroolit ylipäänsä – ovat kapeampia, samoin tulevaisuudennäkymät. Jos sun isällä on maatila, todennäköisesti hän haluaa, että jatkat sitä. Toisaalta vaihtoehtojen vähyys voi pakottaa lähtemään.
Saarnio löytää syyn siihenkin, että bensan hinta voi nousta keskeiseksi vaaliteemaksi erityisesti poikien kannalta.
– Pojat ovat aina liikkuneet. Helsingissä ei tarvitse mennä kuin enintään kolmen pihan taakse löytääkseen seuraa ja tekemistä. Mutta jossain muualla voi joutua menemään kilometrien päähän. Silloin tarvitsee mopon tai auton, ja silloin alkaa bensan hinta olla tärkeä.
uutiskirje 