Joukko nuoria miehiä ja yksi nainen, 59-vuotias Enia Tambo uurastaa Vhombozijoen kuivuneessa uomassa, itäisen Zimbabwen Mudzin alueella. Hikeä valuvilla miehillä on lapiot ja Tambolla on 25 litran muoviämpäri, jolla hän kaivaa hiekan alta vettä. El Niñon aiheuttama kuivuus on tehnyt veden löytämisestä jokapäiväistä kamppailua.
Pahimpien kuivien kausien aikana Mudzin kylien asukkaiden on täytynyt kaivaa vaikka paljain käsin, jotta löytäisivät vettä kuivahtaneiden virtojen ja lähteiden pohjalta.
Kuivan joen pohjalla kärventävässä helteessä odottelee myös janoinen karjalauma kera yhtäläisen janoisten paimenpoikien. Ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kilpailla vedestä oman karjansa kanssa.
– Meillä on vakava vesiongelma. Me pyydämme apua, sillä meillä ei ole patoja tai mitään toimivaa veden lähdettä. Me juomme samoista lähteistä karjamme kanssa. Kun olen ensin täyttänyt vesiastiani, minun täytyy vielä kävellä pitkä matka kotiin tasapainotellen astiaa pääni päällä, Nyamudandaran kylässä asuva Tambo valittaa.
Vettä seksillä
Ilmastoasiantuntija Batanai Mutasa syyttää toistuvaa sääilmiö El Niñoa jokien ja porakaivojen kuivumisesta sekä kuuman kuivuuden aiheuttamasta ruokapulasta. Huhti-toukokuun sadonkorjuu eteläisessä Afrikassa ei onnistunut toiveiden mukaisesti ja yli 20 miljoonan ihmisen ruokaturva on järkkynyt. Yli miljoonaa lasta uhkaa vakava akuutti aliravitsemus.
Koko eteläisen Afrikan alueella lähes 68 miljoonaa ihmistä kärsii El Niñon aikaan saamasta kuivuudesta.
Nyamudandaran kaltaisissa köyhissä kylissä kouluikäisten lasten on täytynyt lopettaa koulunkäyntinsä, jotta he voivat auttaa vanhempiaan veden etsinnässä. Joissain kylissä vesilähteitä hallinnoivat miehet, joilla on omia vaatimuksiaan veden hakijoille.
– Miehet vaativat meiltä seksiä ennen kuin antavat meidän ottaa vettä, syyllistämisen pelossa nimettömäksi jättäytyvä nainen kertoo.
Presidentti petti lupauksensa
Vaikka nykyisen vesikriisin välittömäksi aiheuttajaksi voidaankin osoittaa El Niño, maaseudun vesiongelmilla on pitkä historia.
– Nyamudandaran vesiongelmat alkoivat vuonna 1980. Aika ajoin olemme vedonneet viranomaisiin, mutta apua emme ole saaneet, Collen Nyakusawuka, 52, sanoo.
Tilanne on päinvastoin vain muuttunut vaikeammaksi. Kolmekymppinen Freddy Nyamudandara toteaa, että ongelma on jo karannut käsistä. Porakaivot ovat kuivuneet, eikä muita veden lähteitä ole. Näissä oloissa kaikki eivät enää pärjää.
Mudzin alueen terveysviranomainen Kudzai Madamombe kertoo, että presidentti Emmerson Mnangagwa on kyllä luvannut apua.
– Presidentti esitteli presidentillisen porakaivojen poraamissuunnitelman, jonka puitteissa Mudzin asukkaille piti porata 70 porakaivoa. Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut, Madamombe toteaa.
Sateita odotellessa
Apua on pyydetty ja saatu myös Unicefilta, joka on tukenut kaivojen poraamista ja vesijohtojen vetämistä. Rahoitusta ei kuitenkaan ole tarpeeksi, jotta jokainen kylä saisi tarvitsemansa porakaivon.
Globaaleja lämpötiloja kohottaneen El Niñon odotetaan myöhemmin tänä vuonna vaihtuvan La Niñaan, jonka johdosta eteläiseen Afrikkaan odotetaan loka-joulukuussa keskimääräistä runsaampia sateita. Sateet edistävät maanviljelyä ja kuivuudesta toipumista, mutta ne saattavat myös johtaa paikallisiin tuhotulviin ja kasvituholaisten runsastumiseen.
Kuivana kautena karjansa ja muuta omaisuuttaan myyneet perheet eivät sateista huolimatta selviä ilman tukea. Tambon päivittäinen uurastus kuivassa joenuomassa jatkuu, kunnes sateet palaavat.