Vasarat paukkuvat brasilialaiskaupunki Belémissä, kun se valmistautuu vuoden 2025 YK:n ilmastokokous COP30:n isännyyteen. Amazonian alueella sijaitseva kaupunki on valittu isännöimään noin 40 000 vieraan poliittista eliittiä, joka kokoontuu ratkaisemaan aikamme polttavimpia ilmastokysymyksiä.
Samaan aikaan kun hienostohotellit nousevat Belémin katujen varsille, kärsivät kaupunkilaiset vaillinaisesta viemäriverkostosta ja puhtaan juomaveden puutteesta. Jätteet kerääntyvät kaduille ja villeille kaatopaikoille, ja liikenteen kasvaessa Belémin kapeat ja kunnostamattomat tiet ovat yhtä kaaosta.
Kaupunkikuvaa kohennetaan
Parán osavaltion pääkaupunki Belémiin on suunnitteilla neljä julkisen ja yksityisen sektorin rahoittamaa projektia kaupunkikuvan kohentamiseksi ennen ilmastokokousta. Yksi projekteista on Ver-o-Peson markkinatorin kunnostus. 25 000 neliömetrin Ver-o-Peso on Latinalaisen Amerikan suurin tori, jossa tavara on vaihtanut omistajaa jo portugalilaisten siirtomaavallan alusta lähtien.
Brasilian historiallisen perinnön instituutti aikoo investoida torin kunnostamiseen 63 miljoonaa realia, joka on lähes 10,4 miljoonaa euroa. Ver-o-Peson torimyyjät suhtautuvat kaivattuun remonttiin kuitenkin epäilevästi.
– Olen kuullut monia lupauksia, mutta konkreettisia töitä en ole täällä vielä nähnyt, sanoo tapiokaa myyvä Renata Corrêa.
Corrêa lisää, että kaatopaikat, rapistuva historiallinen keskusta ja rajallinen hotellikapasiteetti ovat haasteellisia selätettäviä ennen ilmastokokousta.
Paikallisen kalakauppiaiden liiton puheenjohtaja ja jälleenmyyjä Fernando Souza on huolissaan siitä, että aikaa ei ole riittävästi laadukkaiden hankkeiden toteuttamiseen, jotka palvelisivat sekä tapahtumaa että paikallisia.
– Ei ole järkevää tehdä pinnallisia ehostuksia vain huippukokousta varten. Joko tehdään hyvää työtä tai ei tehdä ollenkaan, Souza sanoo.
Huonomaineisia rahoittajia
Toinen hanke, hylätyn lentokentän muuttaminen 50 hehtaarin laajuiseksi kulttuuri- ja viihdekeskukseksi on sen sijaan jo käynnissä.
Hanketta rahoittaa monikansallinen kaivosyhtiö Vale. Sama yhtiö on vastuussa yhdestä Brasilian historian pahimmista ympäristökatastrofeista, Minas Geraisin osavaltiossa sijaitsevien patojen sortumisesta tammikuussa 2019. Katastrofi surmasi lähes 300 ja aiheutti vakavia vahinkoja ympäristölle. Alkuperäiskansat ovat myös syyttäneet yhtiötä alueellisten oikeuksiensa loukkaamisesta.
Alueelle toivotaan pysyviä hyötyjä
Asiantuntijoiden mukaan Amazonian portiksi kutsutun kaupungin valinta ilmastokokouksen pitopaikaksi on tunnustus sademetsän keskeisestä roolista maapallon geopolitiikassa ja taloudessa.
Belémissä sijaitsevan Amazonia-yliopiston professori João Cláudio Tupinambán mukaan COP30 on tilaisuus tuoda esiin Amazonian potentiaalia ja saavuttaa alueelle pitkäaikaisia hyötyjä pelkän konferenssi-isännyyden lisäksi.
– Emme saa rajoittaa COP30:tä pelkäksi tapahtumaksi tai pinnallisiksi neuvotteluiksi investoinneista, hän sanoo.