Venezuelan presidentinvaalien tuloksessa yksi asia on varma: maan tulevaisuus näyttää epävarmalta. Vuodesta 2013 Venezuelan presidenttinä toiminut Nicolás Maduro julistettiin pian äänestyksen päättymisen jälkeen voittajaksi, mutta oppositioehdokas Edmundo Gonzálezin tukijat ovat kiistäneet tuloksen.
Maduron voittoa eivät monet maat ole tunnustaneet, sen sijaan kritiikkiä vaalivilpistä on tullut paljon. Tukea Maduro on saanut muun muassa Kiinasta, Venäjältä, Boliviasta, Kuubasta, Nicaraguasta ja Hondurasista. Muualla vastaanotto on ollut nihkeämpää.
– Se, että vaaleissa oli epäselvyyksiä, on kyllä melko laajalti tunnustettua, tiivistää Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
”Jos maasta on lähtenyt kahdeksan miljoonaa pois, ja heistä suurin osa hallituksen kriitikoita, silloin se osaltaan saattaa vähentää kriitikoiden määrää maan sisällä.”
Oppositio on julkaissut omia tuloksiaan, joiden mukaan González voitti selvästi. Maduron hallinto puolestaan ei ole julkaissut äänestyspaikkakohtaisia tietoja, joiden julkistamista moni maa on vaatinut.
Venezuelassa tehdyissä ovensuukyselyissä González oli selvästi edellä, samoin monissa mielipidemittauksissa ennen vaaleja. Teivainen nostaa esiin, että esimerkiksi Kolumbia ja Brasilia ovat vaatineet juuri äänestyspaikkakohtaisten tulosten julkaisua
Monenlainen spinnaus
Vaalien jälkeen Venezuelassa puhkesi levottomuuksia. Niiden kokoluokasta on liikkunut erilaisia arvioita.
– Sieltä tulee monenlaista spinnausta, mitä maassa tapahtuu. Mielenosoituksia ja mellakoita on. Tietenkin niin kauan kuin yhdellä puolella on kiväärit kädessä ja toisella puolella ei ole, se ehkäisee laajempaa, lähempänä sisällissotaa olevaa skenaariota, Teivainen sanoo.
– On merkkejä siitä, että vaalien ongelmat on mielletty sekä ulkomailla että Venezuelan sisällä vakavammiksi kuin aiemmissa vaaleissa. Minulle on avoin kysymys, mitenkä laajoja kansallisliikehdinnän muotoja se laukaisee.
Teivainen huomauttaa, että Venezuelasta on paennut miljoonia ihmisiä Maduron valtakauden aikana. Maasta on lähtenyt arvioiden mukaan kahdeksan miljoonaa ihmistä, kun asukkaita on nykyään hiukan alle 30 miljoonaa.
Edellisen kerran Venezuelassa nähtiin laajoja levottomuuksia vajaa kuusi vuotta sitten, kun opposition hallussa ollut maan parlamentti julisti Juan Guaidón presidentiksi presidentinvaalien jälkeen. EU ja Yhdysvallat ja useampi Latinalaisen Amerikan maa tunnusti hänet nopeasti. Tuolloin oppositio boikotoi presidentinvaaleja laajasti.
Maduron hallinto ei luovuttanut, ja lopulta Guaidó menetti myös Yhdysvaltain ja EU:n tuen. Yksi Maduron hallinnon tavoitteista voikin Teivaisen mukaan olla sama kuin kuusi vuotta sitten eli kuohunta vain hiipuu. Toki Maduron hallinto edesauttaa hiipumista kirjaimellisesti kepein.
– Ulkomailla puhutaan ja kohkataan, että nyt on niin dramaattinen tilanne, ettei hallinto voi kestää kuin hetken enää. Nämä ovat näitä kuuluisia ei niin viimeisiksi jääneitä sanoja, joita on kuultu eri puolilta. Venezuelan kohdalla tätä on kuultu aika usein.
– Venezuelassa on ollut joitakin viitteitä, että jotkin asevoimatahot olisivat ilmaisseet sympatiaa hallitusta vastustaville mielenosoittajille. Jos hallitus onnistuu pitämään poliisin ja armeijan puolellaan, minkäs teet. Ja hallituksella on ollut aikaa valmistautua tähän erilaisin kepein ja porkkanoin.
Yksi vertailukohta on Valko-Venäjä. Siellä Aljaksandr Lukašenka julistettiin presidentinvaalien voittajaksi, mikä laukaisi laajan protestiaallon. Valko-Venäjän hallinto tukahdutti protestit väkivalloin, ja Lukašenka pysyi vallassa.
Vasemmiston linjat
Useassa Latinalaisen Amerikan maassa on tällä hetkellä vasemmistolainen presidentti. Näiden suhtautuminen vaalitulokseen on vaihdellut – jyrkimmin vaalituloksen on tuominnut Chilen vasemmistolainen presidentti Gabriel Boric.
– Hän on jo aiemmin tuonut esille ideologisen etäisyytensä Maduron edustamasta linjasta ja aika suorasanaisesti kritisoinut Venezuelaa epädemokraattisesta toiminnasta, Teivainen sanoo.
Brasilian ja Kolumbian vasemmistohallinnot puolestaan ovat ottaneet Boricia varovaisemman kriittisen linjan. Teivaisen mukaan Kolumbian Gustavo Petron ja etenkin Brasilian Lula da Silvan kannoilla tulee olemaan iso merkitys lopputulokselle. Kyse on paitsi isoista naapurimaista myös vasemmistolaisista hallinnoista, jollaiseksi myös Maduro Venezuelan mieltää.
– Jos he eivät hyväksyisi Venezuelan hallitusta, se olisi ideologisen legitimiteetin kannalta hankalaa. Oikeistohallituksista ja Yhdysvalloista voi aina sanoa, että tällaisia nämä imperialistit ovat. Lulan ja Petron freimaaminen imperialisteiksi on hankalampaa.
Nousevia lukuja
Venezuelan talous on pitkään ollut syöksykierteessä. Kun öljyn maailmanmarkkinahinta romahti, putosi myös öljyriippuvaisen Venezuelan taloudelta pohja. Öljyvarantojen hyödyntämistä ovat vaikeuttaneet myös hallituksen korruptio, sekavat hallinnolliset sotkut ja Yhdysvaltain öljylle asettamat pakotteet.
Maduron edeltäjä Hugo Chávez pystyi öljytuloilla rahoittamaan erilaisia sosiaaliohjelmia, jotka nostivat hänen kannatustaan.
Maduron valtakausi alkoi vuonna 2013, kun Hugo Chávez kuoli. Maduron kaudella talouskurimus syveni: enemmistö Venezuelan väestöstä elää köyhyydessä. Eriarvoisuus on suurta. Teivainen huomauttaa, että kuusi vuotta sitten Venezuelan taloustilanne oli vielä nykyhetkeä vaikeampi.
– Silloin oli astetta pahempi kriisi ja alaspäin luisuminen meneillään kuin nyt.
Tällä hetkellä Venezuelan talous kasvaa. Maduron hallitus on myös tehnyt myönnytyksiä, kuten sallinut Yhdysvaltain dollarin aiempaa laajemmamn käytön maassa. Tämä on helpottanut pahinta kriisiä.
– Jos katsoo vaikka BKT-lukuja, nehän ovat isompia kuin Suomessa. Toki ne laskivat todella rajusti 2013–2014 jälkeen tämän vuosikymmenen alkuun saakka.
– Yhdysvaltain dollarin käytön salliminen on tuonut tiettyä vakautta ja kulutusmahdollisuuksia osalle kansasta. Ei tietenkään kaikille, köyhiä on paljon.
Kymmenen vuotta sitten Venezuelan ajoi kurimukseen kaksi asiaa: öljyn maailmanmarkkinahinta putosi, ja samalla putosi maan öljyntuotannon määrä.
– Ulkoisilla tekijöillä Venezuelan vaikeuksia selittävät painottavat markkinahinnan putoamista. Sisäisillä tekijöillä romahdusta selittävät puhuvat, miten se oli hallituksen omaa epäkelpoutta.
Paenneet kertovat
Hugo Chávez valittiin presidentiksi vuonna 1998. Chávez julisti bolivaarista vallankumousta, jolla viitattiin Latinalaisen Amerikan vallankumoussankariin Simón Bolívariin. Maduro on jatkanut tällä linjalla, mutta kansan tuki on vähentynyt vuosien saatossa.
– On merkkejä, että köyhemmissä kaupunginosissa tuki on aiempaa vähäisempää.
Maduro on menettänyt myös Venezuelan vanhimman puolueen eli kommunistisen puolueen tuen. Se on Teivaisen mukaan jo jonkin aikaa ollut oppositiossa.
Yksi osoitus kansan tyytymättömyydestä on luonnollisesti myös maasta paenneiden määrä.
– Voisi olettaa, että poislähteneiden joukossa on tyytymättömiä aika paljon. Kun tallustelee pitkin Latinalaisen Amerikan katuja, siellä tulee venezuelalaisia aika usein vastaan. Ei siellä kauheasti bolivaarisen vallankumouksen tukijoita ole.
– Jos maasta on lähtenyt kahdeksan miljoonaa pois ja heistä suurin osa hallituksen kriitikoita, silloin se osaltaan saattaa vähentää kriitikoiden määrää maan sisällä.
Chávezin julistama bolivaarinen vallankumous toi Venezuelalle paljon vasemmistolaisia tukijoita eri puolilta maailmaa. Autoritäärisyyden nousu, epäonnistunut talouspolitiikka ja muut ilmiöt ovat sittemmin karkottaneet vasemmistolaisia tukijoita, mutta myös tuoreimpien presidentinvaalien jälkeen Euroopan parlamentin vasemmistoryhmästä ilmaistiin tukea Madurolle.
Samassa europarlamenttiryhmässä Suomen vasemmistoliiton kanssa istuvan espanjalaisen Podemosin edustaja Irene Montero vaati vaalituloksen kunnioittamista. Montero piti vaalitulosta rehellisenä.
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo puolestaan totesi, että Venezuelan kehitys on jo pitkään ollut synkkää.
– Vaalien ääntenlasku on tarkastettava avoimesti ja luotettavasti, jonka jälkeen jokaisen on kunnioitettava lopputulosta. Maan sisäisen opposition toimintaedellytykset on turvattava kaikissa tilanteissa, Saramo totesi X-palvelussa.
Erilaiset kortit
Teivainen kuvailee tilannetta tällä hetkellä pelikorttien katsomiseksi. Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen esimerkiksi Yhdysvallat on lieventänyt hieman Venezuelan vastaisia toimiaan. Yhdysvallat on julistanut Venezuelan kauppasaartoon, joka ei ole yhtä tiukka kuin Kuuban kohdalla.
– Eiköhän liennytyksiä ole julkisesti perusteltu enemmän sillä, että tavoitteena on saada demokraattiset vaalit ja edistää demokratiaa kuin sillä, että teemme teille myönnytyksiä, jotta ette mene Venäjän kelkkaan vieläkin enemmän.
Yhdysvaltain liennytystä Venezuelaa kohtaan Teivainen kuvailee ”lieväksi löysäilyksi”.
Maailman blokkiutuminen voi myös edesauttaa Maduron selviytymistä. Jos länsimaailma ei hyväksy vaalitulosta, mutta Kiina ja Venäjä hyväksyvät, ei Madurolla välttämättä ole hätää.
– Jos on toisen blokin riittävän vahva tuki, siinähän sitä vain porskuttelee eteenpäin, Teivainen sanoo.
Mikä nimi?
Maduron hallintoa on kuvailtu monin eri termein diktatuurista lähtien.
– Aiempaa avoimemmin demokraattisia menetelmiä halveksiva, tiivistää maassa usein vieraillut Teivainen.
Venezuelan talouspolitiikasta riittää myös useita termejä. Niitä tuetaan erilaisilla argumenteilla, kuten esimerkiksi julkisen sektorin kokovertailulla. Toisaalta Chávez ei kansallistanut maan öljyteollisuutta, vaan se tehtiin jo vuonna 1976.
– Kyllähän siinä byrokraattista valtiosääntelyä on mukana. Se vaikuttaa hintamekanismin markkinaehtoisuuteen. Millä nimellä sitä sitten haluaa kutsua?
uutiskirje 