Biosin ekonomisti Jussi Ahokas, euroalue on ajautumassa taantumaan tai on jo ajautunut sellaiseen. Kävikö tässä odotetusti eli velkaantuneet taloudet eivät kestäneet nopeita ja jyrkkiä koronnostoja?
Kyllä todellakin näyttää siltä, että ainakin teollisuuden ja rakentamisen taantuma euroalueella on jo alkanut. Palvelutoimialat tosin vielä sinnittelevät, mutta kovin valoisana ei enää palveluiden suhdannekaan ilmene.
Ja kyllä rahapolitiikalla ja ennätysnopealla EKP:n koronnostotahdilla on varmasti ollut merkittävä rooli suhdanteen viilentymisessä erityisesti vuoden 2023 loppupuolella. Tästä kertonee se, että niissä maissa, joissa korkovaikutus välittyy talouteen velkojen sopimusrakenteen vuoksi nopeimmin – Suomessa esimerkiksi – talouden jarrutus on ollut kaikkein voimallisinta viime aikoina.
”Kaikki odottivat rahapolitiikan yksinään ratkaisevan inflaatio-ongelman”
Euroopan osalta näyttää siis siltä, että pysyvän taantuman hypoteesi saa vahvistuksen. Toisin sanoen talouden rakenteet näyttävät olevan sellaiset, että hiemankin korkeampi korkotaso ajaa talouden nopeasti taantumaan ja ilman elvyttävää talouspolitiikkaa sieltä ei ainakaan nousta pois.
Mainitsit Bluesky-palvelussa, että taustalla on myös varovainen finanssipolitiikka. Eli olisiko tässä pitänyt alkaa jo elvytyssingon laulaa?
Talouspolitiikkaa pitää tosiaan katsoa kokonaisuutena. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kiristyvän rahapolitiikan rinnalla on vuoden 2023 aikana harjoitettu varsin elvyttävää finanssipolitiikkaa.
Siksi ei olekaan ihme, että Yhdysvaltojen talous näyttää välttävän taantuman kuluvana vuonna. Sen sijaan Euroopassa vuoden 2023 aikana finanssipolitiikkaa on alettu kiristää samalla, kun aiempien elvytyspakettien vaikutus on vähitellen haihtunut. Ja taantumahan siitä sitten on ollut seurauksena.
En tiedä elvytyssingosta, mutta tasaisesti talouden kokonaiskysyntää tukevaa finanssipolitiikkaa olisi varmaankin kannattanut Euroopassa harjoittaa, jotta talouden äkkijarrutusta ei olisi nähty. Toisaalta tuohan tällainen äkkijarrutus myös inflaation alas, mikä on ollut monen talouspolitiikan päätöksentekijän päähuoli viime vuodet.
Jälkiviisastelu on aina imelää, mutta mennään silti. Mitä hyvin korkealle inflaatiolle olisi pitänyt tehdä?
Tällä kertaa todistetun inflaation syyt olivat niin moninaiset, että tietenkään mitään yksinkertaista vastausta tuohon kysymykseen ei voida antaa. Ehkä yksinkertaisin vastaus on se, että inflaatiota olisi pitänyt pyrkiä hallitsemaan moninaisin politiikkakeinoin.
Keskenään hyvin koordinoitu raha- ja finanssipolitiikka, tulopolitiikka- ja kilpailupolitiikka, joilla liialliset hintojen ja palkkojen korotukset olisi voitu estää, investointipolitiikka ja säätelypolitiikka, jotka olisivat poistaneet nykyistä nopeammin tarjonnan pullonkauloja ja niin edelleen.
Nyt tuntui siltä, että kaikki odottivat rahapolitiikan yksinään ratkaisevan inflaatio-ongelman, minkä vuoksi ehkä tässä tilanteessa euroalueella juuri ollaankin.
Suomessa hallitus on tekemässä isoja leikkauksia ja samaan aikaan talous on ajautumassa taantumaan. Eikö tämä ole aika myrkyllinen yhdistelmä?
Varmasti monia kismittää, jos vuoden 2024 aikana työpaikka menee alta, työvoiman kysyntä sakkaa ja samaan aikaan työttömyysturvaa ja laajemmin sosiaalietuuksia leikataan. Mutta ne, jotka saavat työpaikkansa pitää, hyötyvät hallituksen siunaamista veronalennuksista, jotka pääasiassa tulevat työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta.
Lopulta hallituksen finanssipolitiikan linja ei välttämättä olekaan kovin kiristävä vuonna 2024, mutta isompi kysymys saattaakin olla, onko se tarpeeksi elvyttävä, jos oikein syvään taantumaan Suomen talous ajautuu.
Mennään lopuksi vielä tärkeimpään eli ekologiseen kriisiin. Saksassa hallitus yritti laittaa rahaa ilmastotoimiin, mutta maan perustuslakituomioistuin sanoi ei käy. Perustuslakiin pultattu velkajarru estää siis ilmastopolitiikan. Tätä pitemmälle ei fiskaalista konservatismia varmaan voi viedä?
Onhan tuo Saksan malli kieltämättä yksi parhaista esimerkeistä, miten julkisen talouden hallintaa ei pitäisi missään demokraattisessa maassa tehdä. Jos finanssipolitiikalta viedään tällä tavalla kaikki reagointikyky nykyisissä erittäin haasteellisissa taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa olosuhteissa, voidaan pidemmän päälle saada aikaan suurta vahinkoa.
Parhaillaan on käynnissä YK:n ilmastokokous Dubaissa. Siellä on kuultu ainakin yleviä puheita, mutta samaan aikaan on esimerkiksi Saksassa nähty ilmastopolitiikan törmäävän perustuslakituomioistuimeen. Kuinka suuri riski on, että sakkaava talous saa poliitikot jälleen perääntymään jo nyt luvatuista päätöksistä, jotka nekin ovat täysin riittämättömiä?
Kyllä tällä voi kestävyysmurrosta edistävien investointien suhteen olla rajoittava ja jarruttava vaikutus. Vaikka Saksassakin nyt löytyisi määräaikainen ratkaisu esimerkiksi velkajarrun jäädyttämisen kautta, jatkossa ehkä julkisen talouden nyörit pidetään taas aiempaa tiukemmalla.
Silloin tarvittavaa tukea esimerkiksi vihreille investoinneille ei välttämättä saada niissä kohdissa, joissa tuki on investointien toteutumisen edellytys. Mitä paremmin velkapelkoa taantumassa kasvavien julkisten alijäämien avulla pystytään lietsomaan, sitä todennäköisempää tiukempi taloudenpito ja finanssipolitiikka jatkossa on. Silloin tosiaan täysin riittämättömästä voi tulla kokonaan puuttuvaa. Se ei ole kaunis ajatus.