”Onko teillä akkreditointia?”
Matkani Moldovaan ei ala hyvin. Minulla ei ollut harmainta aavistusta, että maan ulkoministeriölle pitäisi ilmoittaa etukäteen, jos vapaan median edustajia haluaa tänne tulla tekemään journalismia. Demokratioissa sellainen ei ole tapana.
Viisas olisi valehdellut olevansa lomamatkalla, niin kuin moni suomalainen toimittaja täällä käydessään tekee. Vahinko on kuitenkin tapahtunut, koska enempiä ajattelematta kerroin ammattini Chișinaun lentokentän virkailijalle. Nyt hän lähtee saattamaan minua kollegoidensa luokse.
Ainakin pääsen kokeilemaan, kuinka eurooppalainen media kohdataan maassa, joka haluaa osaksi läntistä arvoyhteisöä. Se tapahtuu pienessä huoneessa, jossa kaksi moldovalaista rajaviranomaista pitää minua kuulusteltavana noin kolmen vartin ajan.
Euroopan itälaidan jännitteet ovat lähellä. Täältä, Ukrainan rajanaapurissa sijaitsevan Moldovan pääkaupungista, on noin 300 kilometriä sodan eturintamaan. Euroopan unionin ehdokasvaltion aseman Moldova sai yllättäen kesäkuussa 2022, samaan aikaan Ukrainan kanssa.
Lehdistönvapauden kanssa maa on paininut aiemminkin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ antoi jo vuonna 2019 Moldovalle huomautuksen, kun kaksi kreikkalaista toimittajaa pysäytettiin vastaavaan kuulusteluun. He pääsivät pinteestä vasta, kun Kreikan suurlähettiläs puuttui asiaan.
Tunnelma kopissa on painostava. Rajavartija jankuttaa, että Moldovan laki vaatisi ulkomaisia toimittajia ilmoittamaan tulostaan etukäteen ulkoministeriölle. Jälkikäteen luen, että laki ei vaadi tätä, vaan kyse on median toimintaa rajoittavasta laintulkinnasta. Lopulta minut päästetään maahan.
Seuraavana päivänä lentokentällä tapahtuu ampumavälikohtaus. Tadžikistanilaiselta mieheltä evättiin pääsy maahan, minkä jälkeen hän otti rajavartijalta aseen ja tappoi kaksi ihmistä. Paluumatkalla Suomeen huomioni kiinnittyy samalla lentokentällä vartijaan, joka liikkuu asetta näkyvästi kantaen.
Mikä maa
Moldova on 2,6 miljoonan asukkaan valtio Romanian ja Ukrainan välissä. Historiansa aikana se on kuulunut niin Romaniaan kuin Neuvostoliittoon. Maassa puhutaan sekä romaniaa että venäjää.
Moldova tunnetaan muiden muassa viinintuotannostaan, maataloudestaan ja erottuvista euroviisuedustajistaan – sekä mittavasta siirtotyöläisyydestään, jonka seurauksena yli miljoona moldovalaista asuu maan rajojen ulkopuolella.
Viime aikoina Moldova on ollut esillä hiipuvan Venäjä-suhteensa sekä geopoliittisen sijaintinsa takia – siis siksi, että sodan on pelätty leviävän sinne Ukrainasta.
Toimittajat ovat äkisti alkaneet seurata maata. Näin Moldova pääsi samalle julkisuuden ohituskaistalle, jolla Ukraina ja Valko-Venäjä ovat olleet aiemmin. Muutos on hätkähdyttävä, sillä aiemmin Moldovaa ei ole suomalaisessa mediassa juuri pidetty huomionarvoisena. Yhteinen vihollinen yhdistää: Venäjä.
On Moldova toki itsekin muuttunut. Kun aloin 2010-luvun lopulla seurata Moldovaa ja kääntämään moldovalaista kirjallisuutta, maa oli vielä Venäjä-mielinen. 2020-luvun taitteessa se äänesti vaaleissa itselleen länsimielisen johdon. Nyt Moldovassa puhutaan jo, kuinka maa tähtää EU-jäseneksi vuonna 2030.
Kesäkuun lopulla kehitysyhteistyötä Moldovassa tekevä Diakonissalaitos otti minut mukaansa matkalle, jonka yhteydessä raportoin Iso Numero -lehteen pakolaisten kohtelusta Moldovassa. Samalle reissulle päätin sopia tapaamisia paikallisten, maan kulttuurielämässä vaikuttavien tuttujeni kanssa.
Mitä Moldovalle tällä hetkellä kuuluu?
Sota toi kartalle
Gheorghe Erizanu ja hänen lähipiirinsä ovat hyvin kärryillä siitä, mitä Moldovassa ja sen ulkopuolella keskustellaan.
Erizanu pyörittää maan suurimpiin kuuluvaa, romaniankielistä kirjallisuutta julkaisevaa Cartier-kustantamoa. Se toimii myös Romanian puolella, jossa markkinat ovat Moldovaa suuremmat.
Samalla hän pääsee tarkkailemaan maan nykyistä politiikkaa erityisen läheltä. Erizanun puoliso Angela Brașoveanu työskentelee Moldovan presidentti Maia Sandun kulttuuripoliittisena neuvonantajana.
Heidän tyttärensä Paula Erizanu on vapaa toimittaja, joka on sodan aikana raportoinut Moldovan tilanteesta muun muassa Financial Timesille, The Guardianille, BBC:lle sekä itsenäisille venäläismedioille Novaja Gazetalle ja Meduzalle.
Tapasin Gheorghe Erizanun viimeksi ennen koronapandemiaa romanialaisessa kirjallisuustapahtumassa. Pandemian alettua käänsin Isoon Numeroon hänen naljailevaa lyhytproosaansa – muun muassa tekstin, jossa hän kuvailee, ketkä kaikki tulevan äidin täytyy lahjoa moldovalaisessa synnytyssairaalassa ja kenelle kuuluu minkäkin suuruinen lahjus.
Nyt Erizanu kertoo toimistollaan, kuinka sota Ukrainassa antoi Moldovalle ja Ukrainalle kauan odotettua toivoa ja tulevaisuudennäkymiä. Kummatkin maat ovat saaneet kansainvälistä huomiota ja solidaarisuutta.
– Sota laittoi meidät kartalle. Ihmiset tajusivat, että Ukrainan vieressä on maakaistale, jonka nimi on Moldova, hän sanoo.
Toisin kuin Ukraina, Moldova ei ole tuhoutunut sodassa. Maan ilmapiiri kuitenkin välittyy moldovalaisten mantrasta, jota Paula Erizanu kuvasi viime vuoden huhtikuussa Financial Timesissa. Silloin taistelut olivat edenneet noin 200 kilometrin päähän Moldovan rajalta, Ukrainan Mykolajiviin.
”Moldovan kohtalo riippuu Odessasta, ja Odessan kohtalo riippuu Mykolajivista”, hän kirjoitti.
Moldovan onneksi Ukraina sai pysäytettyä Venäjän joukkojen etenemisen. Pelkoja hyökkäyksestä lisäsi Moldovan rajalla sijaitseva Transnistrian alue, joka irtautui Moldovasta 1990-luvun alussa lyhyessä sodassa. Kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut sitä itsenäiseksi valtioksi, ja alueella on edelleen Venäjän joukkoja.
– Totta kai Putinilla oli suunnitelmia Moldovalle. Me kuuluimme samaan pakettiin Ukrainan kanssa, Gheorghe Erizanu sanoo.
Sotaa Ukrainassa seurataan hänen mukaansa Moldovassa tiiviisti: ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Hyvästit harmaalle
Kuivaa huumoria viljelevä Gheorghe Erizanu ei ole luonteeltaan optimisti. Moldovan neuvottelut EU-jäsenyydestä ovat kuitenkin tehneet hänestä optimistisemman kuin koskaan Moldovan yli 30-vuotisen itsenäisyyden aikana.
– Meillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus päästä pois harmaalta alueelta, jonne jouduimme Neuvostoliiton hajottua, hän sanoo.
Mitä Erizanu tarkoittaa harmaalla alueella? Vastauksessaan hän kuittailee lännelle.
– Venäläiset päästivät meidät pois, mutta eurooppalaiset eivät halunneet ottaa meitä luokseen.
Moldova olikin pitkään Venäjän lähi-ilmapiiriin jäänyt valtio, josta ei juuri muualla välitetty. Viimeisimpänä vallassa oli vuoden 2020 vaaleissa hävinnyt Igor Dodon, jolla oli tiiviit suhteet Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.
– Edellinen presidentti oli eristäytynyt ja teki Moldovasta Kremlin haarakonttorin. Täällä käytännössä tehtiin se, mitä Putin olisi halunnut tehdä Ukrainassa, Erizanu kuvailee Dodonin aikaa.
Kustantaja on selvästi helpottunut maan ilmapiirin muutoksesta. Moldovassa halutaan vihdoin liittyä EU:hun, ja Venäjä ei sittenkään saanut aivopestyä kaikkia moldovalaisia, hän huokaa.
Suhde Venäjään jakaa edelleen maata. Moldovassa asuu runsaasti venäjänkielisiä ja Venäjä-mielisiä moldovalaisia, esimerkiksi Transnistriassa sekä maan eteläosassa Gagauzian itsehallintoalueella. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, noin 40 prosenttia moldovalaisista piti Venäjän toimintaa epäoikeudenmukaisena.
Ikävä maine
Matkaa on vielä taitettavana.
Moldovan ulkopuolisuutta on korostanut maine Euroopan köyhimpänä maana. Gheorghe Erizanu huomauttaa, että tilastollisesti väite ei pidä paikkaansa. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan Euroopan köyhimmän talouden paikkaa pitää Ukraina. Moldova seuraa perässä.
– Se leima on liimautunut meihin tiukasti, Erizanu sanoo.
Erizanu uskoo, että käsitys Moldovasta voisi monipuolistua. Maalla on hänen mukaansa suuri potentiaali: esimerkiksi laadukasta musiikkikoulutusta sekä hyviä kirjailijoita.
– Moldova on pieni maa, mutta kulttuurisesti me kuulumme Keski-Eurooppaan, hän sanoo.
Sota on toki vaikuttanut kulttuurielämään, myös kirjankustantamiseen. Esimerkiksi paperin ja kirjapainojen toimitusketjut katkesivat nopeasti.
Romaniassakin suhtauduttiin Moldovaan varauksella. Cartier-kustantamo joutui sodan alettua lykkäämään vuosittaista kirjallisuustapahtumaansa, koska romanialaiskirjailijat eivät halunneet tulla maahan.
– He pelkäsivät.
Niin pelkäsi moni moldovalainenkin. Kansalaisten lähtövalmiudesta kertoo se, kuinka lemmikkieläinpassien hakemusmäärät räjähtivät.
– Iso osa moldovalaisista oli reput pakattuina ja odotti, Erizanu kertoo.
Sittemmin tilanne on rauhoittunut. Sen sijaan ongelmaksi on noussut inflaatio. Cartierin kirjamyynnit ovat nyt noin 60 prosenttia ajasta ennen pandemiaa.
Sota näkyy siinä, millaisia kirjoja moldovalaiset lukevat – tai ainakin ostavat. Esimerkiksi ukrainalaisen Serhi Žadanin kirjat ovat käyneet kaupaksi. Käännösten vanhat painokset myytiin sodan alkamisen jälkeen loppuun, ja kustantamo otti niistä sen jälkeen uusia painoksia.
– Ihan vain Ukrainan tukemiseksi, Erizanu sanoo.
Suosittu tulkki
Yksi suosituista Moldovan tulkeista Länsi-Euroopassa on ollut moldovalainen toimittaja ja kirjailija Iulian Ciocan.
Ciocan on yksi maansa käännetyimmistä kirjailijoista. Viime vuosina hän on päässyt antamaan lukuisia haastatteluja ulkomaisille toimittajille, jotka sota on saanut kiinnostumaan Moldovasta. Esimerkiksi saksalais-ranskalainen televisioyhtiö ARTE tuli syyskuun alussa tekemään dokumenttiohjelmaa hänestä.
Erityisen kiinnostunut ulkomainen media on ollut Ciocanin vuonna 2015 ilmestyneestä kirjasta Iar dimineata vor veni rușii. Suomeksi sen nimi voisi olla vaikkapa ”Ja aamulla venäläiset tulevat”.
Dystopiaksi kirjoitetussa teoksessa venäläiset hyökkäävät Moldovaan Transnistriasta. Nyt moldovalaiset pelkäävät juuri tätä.
Ciocan arvaa jo, mikä minua kiinnostaa. Haastattelun aluksi hän antaa minulle lahjaksi venäläisistä valloittajista kertovan kirjansa. Teos on aiemmin käännetty tšekiksi ja ranskaksi. Seuraavaksi se ilmestyy italiaksi ja unkariksi.
Iar dimineața vor venii rușii oli aikalaisten mielestä kiinnostava, mutta sen asetelma tuomittiin ”typeräksi kuvitelmaksi”, kirjailija kertoo.
Suhtautuminen on kiinnostava, sillä samoihin aikoihin Venäjä liitti Krimin niemimaan itseensä. Ciocanin mukaan Krimin valtaukseen suhtauduttiin Moldovassa samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa: Venäjän ajateltiin tyytyvän Krimiin ja lopettavan etenemisen siihen.
– Nyt vaikuttaa siltä, että romaanini voisi olla jotain muutakin kuin pelkkää dystopiaa, hän sanoo.
Hyvästit menneisyydelle
Miltä Moldovan ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutos näyttää sitä pitkään seuranneen kirjailijan ja toimittajan silmiin?
Synkästä menneisyydestä ei voi seurata kuin synkkä tulevaisuus, ajatteli Iulian Ciocan vuosikymmen sitten, kun hän ennakoi Venäjää valtaamassa Moldovaa.
Nyt Moldova on irtautumassa menneisyydestään ja Venäjän yli 30 vuotta kestäneestä vaikutusvallasta itsenäiseen Moldovaan.
– Meille on tosi tärkeää päästä eroon Venäjästä, Ciocan sanoo – yllättävänkin suorapuheisesti.
Suunnanmuutoksessa auttoi sota. Ciocan arvioi, että moldovalaiset säikähtivät ukrainalaisten kohtaloa. Tämä taas lisäsi päättäväisyyttä maan EU-jäsentoiveiden suhteen ja sai EU:n suhtautumaan niihin vakavammin.
Ciocan uskoo, että jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan, Moldova ja Ukraina eivät olisi päässeet EU:n jäsenehdokkaiksi.
Yksi syy moldovalaisten pelolle on maan heikoissa asevoimissa. Sotatilanteessa Venäjä tuhoaisi Moldovan kahdessa päivässä, Ciocan arvioi.
– Me emme voisi puolustautua niin kuin Ukraina tekee tällä hetkellä.
Nyt Iulian Ciocan jatkaa maan tulevaisuuden käsittelyä. Hän kirjoittaa seuraavaa romaaniaan. Siinä Venäjä häviää sodan Ukrainassa ja Moldova valtaa Transnistrian.
On historiasta alueella muutakin kuin haittaa. Vaikeat kokemukset Venäjän kanssa voivat myös hyödyttää moldovalaiskirjailijoita, kun he hakevat asemaansa maailmalla.
Ciocan oli 23-vuotias, kun Neuvostoliitto hajosi. Vaikka hän kannattaa Moldovan eurooppalaista kehityssuuntaa, hän kokee olevansa nimenomaan entisestä Neuvostoliitosta tuleva kirjailija.
Ciocanin mukaan Neuvostoliittoa – ja sitä kautta Venäjää – ei voi ymmärtää, jos tuntee ainoastaan venäläisiä kirjailijoita. Heidän lisäkseen täytyy lukea esimerkiksi uzbekkien, ukrainalaisten ja moldovalaisten kirjallisuutta, Ciocan listaa.
– Kun lukee moldovalaista kirjallisuutta, ymmärtää paremmin, keitä venäläiset ovat.
Juhlien aika
”Tule juhliin!” romanialainen toimittajatuttuni Vlad kirjoittaa minulle myöhään lauantai-iltana Instagramissa. Huomasin hänen videopäivityksistään, että olemme sattumalta molemmat Moldovassa.
Nyt hän jakaa minulle koordinaatit vanhaan museoon Chișinăun keskustassa. Vallatun näköinen talo on muutettu alakulttuurikeskukseksi.
Alkoholilainsäädäntöä kirotaan täälläkin: Moldovan laki kieltää alkoholin myymisen kaupoissa iltakymmenen jälkeen. Vlad seurueineen osuu kauppaan, josta he saavat hankittua vain kotikaljaa.
Minun hotellini vastaanottovirkailija ja lähikauppani taas rikkovat auliisti lakia, kun he myyvät minulle romanialaista olutta ja moldovalaista viiniä kellonajasta huolimatta. Pikainen googlaus paikallismediaan vahvistaa, että alkoholisäädöksiä noudatetaan täällä miten sattuu.
Suomi ja Muumit tunnetaan myös täälläpäin maailmaa. Vladin romanialainen tuttu Ira kehuu t-paitaani, jonka kuvituksen Tove Jansson teki aikoinaan Amnestylle. Kun ihmettelen asiantuntemusta, Ira kertoo paraikaa lukevansa Kesäkirjaa englanniksi.
Pian selviää, että meitä yhdistää myös toinen Suomeen liittyvä kokemus. Olimme viime marraskuussa samaan aikaan teatterifestivaaleilla Bukarestissa. Siellä kävimme kummatkin katsomassa moldovalaisen teatru-spălătorie-teatteriryhmän – suomeksi pesulateatterin – näytelmää.
Dokumentaarinen Simfonia progresului – suomeksi ”Edistyssinfonia” – kuvasi idän ja lännen epätasa-arvoisia suhteita globaalissa kapitalismissa – ja siinä samassa myös moldovalaisen siirtotyöläisen kaltoinkohtelua suomalaisella maatilalla. ”Mene Suomi vittuun”, lavalla kuultiin sujuvaksi suomeksi.
Keskustelemme näytelmän loppukohtauksesta. Siinä moldovalaisnäyttelijät pohtivat, miten suomalaiset voisivat poimia moldovalaisten kurkut, norjalaiset voisivat ommella bangladeshilaisten ja moldovalaisten vaatteet – ja miten itä voisi käytännössä kolonisoida lännen, kun epätasainen valtasuhde käännettäisiin toisinpäin.
– Mulle tuli siitä vähän niin kuin henkinen erektio, Ira kertoo.
Ennen Romaniaan palaamista hän opiskeli media-alaa Isossa-Britanniassa. Siellä hän työskenteli paikallisella televisiokanavalla sekä lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa.
– Entäs pakistanilaiset, Vlad vitsailee.
Romaniaan on viime vuosina tullut aasialaisia siirtotyöläisiä paikkaamaan heitä, jotka ovat lähteneet siirtotyöläisiksi länteen. Vahingon voisi laittaa kiertämään.
Se ei kuitenkaan olisi sama asia.
– En minä heitä halua sortaa. Mutta briteille minä voisin näyttää, Ira sanoo.
Eurooppa kotiin
Seuraavana päivänä tapaan näytelmän ohjaajan Nicoleta Esinencun. Aloimme aikoinaan pitää yhteyttä, kun käänsin Isoon Numeroon hänen kirjoittamansa monologin siirtotyöläisyydestä koronapandemian aikaan. Tänä syksynä käännös ilmestyy suomalaisen TUA-kustantamon julkaisemassa balkanilaisen teatterin antologiassa.
Esinencu ehdottaa tapaamista chișinăulaisessa kahvilassa, joka voisi tunnelmaltaan olla Helsingin itäisestä kantakaupungista – tai Berliinistä, josta hän on juuri palannut uuden esityksensä ensi-illasta. Siellä hänen teatteriryhmänsä on tehnyt vuosikymmenen ajan yhteistyötä arvostetun Hebbel am Ufer -teatterin kanssa.
Kuulumiset vaihdettuamme Esinencu naurahtaa moldovalaiseen poliittiseen keskusteluun viime aikoina vakiintuneelle iskulauseelle: ”să aducem Europa acasă” eli tuodaan Eurooppa kotiin.
Tilanne on ironinen. Esinencu on tarkastellut vuosien ajan idän ja lännen suhdetta ja sitä, kuinka Länsi-Euroopan valtiot kaltoinkohtelevat itäeurooppalaisia siirtotyöntekijöitä. Hän puhuu ilmiöstä nykyaikaisena orjuutena.
”Venäjä on menneisyyttä. Me haluamme tulevaisuuteen, taivaaseen – me haluamme Eurooppaan.”
Perusoikeuksia laiminlyödään, vaikka moldovalaiset työntekijät pitävät monen maan toimintoja pystyssä. Moldovassa unelmoidaan Esinencun mukaan Euroopasta, vaikka moldovalaisten siirtotyöläisten olosuhteet siellä muistuttavat painajaista.
– Tuo ei ole se Eurooppa, jonka me haluamme tuoda kotiin, hän sanoo.
Puheet Euroopan tuomisesta Moldovaan heijastavat teatteriohjaajan mukaan laajempaa ongelmaa: moldovalaisten huonoa itsetuntoa ja alemmuuden tunnetta. Samalla se toistaa kritiikitöntä kahtiajakoa hyvään länteen ja huonoon itään.
– Me ajattelemme täällä, että kelpaamme vain siirtolaisiksi. Emme ole mielestämme vertaisia emmekä riittävän koulutettuja. Tämä itsekolonisointi on todella vahvaa.
Hän itse kaipaisi keskustelua työehdoista – siitä, kuinka ihmisiä kohdellaan kapitalismissa.
– Minusta nämä liittyvät toisiinsa. Länsi siirtyy kohti itää, ja kenenkään elämällä ei ole väliä.
Uusi propaganda
Moldovan kääntymistä länsimieliseksi on käsitelty demokraattisissa maissa lähinnä positiivisesta näkökulmasta. Ilmiö on näkynyt myös Suomessa.
Esinencu kuitenkin kokee, että nyt yksi regiimi – ja samalla sen propaganda – on korvaamassa toisen. Kritiikittömyys Neuvostoliittoa ja Venäjää kohtaan on hänen mukaansa korvautunut kritiikittömyydellä eurooppalaisia ongelmia kohtaan.
Esinencu kertoo, että Moldovan kulttuuriväki toimii eurooppamielisen hallinnon äänitorvena, samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.
– Meillä ei ole oikeutta kritisoida Eurooppaa. Jos me haluamme olla Eurooppaa, meidän pitää olla lojaaleja, hän sanoo.
Tämä näkyy Esinencun mukaan siinä, kuinka siirtotyöläisten kaltoinkohtelu Länsi-Euroopassa puuttuu julkisesta keskustelusta – vaikka kokemukset olisivat laajasti jaettuja. Hänen teatteriryhmänsä ei myöskään saa valtiolta minkäänlaista apua toimintaansa.
– Joka perheellä on oma siirtotyöläistarinansa. Kaikki tietävät ihmisiä, jotka eivät ole saaneet palkkoja, ja jotka ovat työskennelleet huonoissa olosuhteissa, Esinencu sanoo.
Sen sijaan julkisessa keskustelussa vallitsee hänen mukaansa puhe loputtomista moldovalaisista menestystarinoista. Tällaisiin kuuluu esimerkiksi moldovalaisten ompelijoiden työskenteleminen alihankkijoina kansainvälisille muotijäteille.
Esinencu kaipaisi enemmän kriittistä keskustelua siitä, miksi yritykset hankkivat työvoimansa juuri Moldovasta.
– Miksi me elämme täällä näin paskasti, jos menestys kerran on niin suurta?
Taksista terveiset
Totuus kuuluu taksikuskilta. Tai ehkä ei.
Esinencun puhe maan ilmapiiristä tuo mieleeni edellisenä päivänä kohtaamani taksikuskin nimeltä Marcel Morariu. Venäjän johtajasta hän puhui haukkumanimellä ”vammainen Putler”.
Morariu keskustelee politiikasta mielellään. Hänen mielestään Eurooppa on taivas ja Venäjä on helvetti.
– Venäjä on menneisyyttä. Me haluamme tulevaisuuteen, taivaaseen – me haluamme Eurooppaan, hän sanoi.
Esinencu pitää Morariuta kuvaavana esimerkkinä nykyisestä maan mustavalkoisesta keskusteluilmapiiristä. Kriittiselle keskustelulle on Moldovassa hänen mukaansa hyvin rajallisesti tilaa – esimerkiksi sodan ja uuden hallituksen suhteen.
Esinencu suree sitä, että Moldovasta puuttuu kunnollinen keskustelu rauhasta. Hän pohtii, mitä asevarustelusta seuraa tulevaisuudessa Ukrainan ympäristössä ja kuka kantaa siitä vastuun.
– Tänne tuotavat aseet jäävät tänne. Me emme tiedä, mitä niille tapahtuu ja keitä vastaan niitä mahdollisesti tullaan käyttämään.