Ylikomisario Jari Taponen, väittelit vähän aikaa sitten tohtoriksi. Väitöskirjassasi todetaan, että poliisin niin sanotulla rutiinipartioinnilla ei ole suurta vaikutusta häiriöihin. Tehdäänkö tätä partiointia siis väärään aikaan?
Väitöskirjassani tutkin sitä, kuinka poliisin toimenpiteet vaikuttavat rikoksiin ja häiriöihin. Rutiinipartioinnin kohdentuminen ja sen vaikutukset rikoksiin ja häiriöihin Helsingissä oli yksi osatutkimuksen aihe.
Siinä kävi itse asiassa ilmi, että kyllä poliisi kohdentaa toimiaan oikein paikallisesti, eli poliisi on siellä, missä pitääkin. Poliisi on kuitenkin siellä väärään aikaan, eli pääasiassa silloin, kun häiriökohteessa on hiljaista ja mitään ei tapahdu. Ihmiset eivät ole vielä välttämättä edes nousseet sängyistään, kun poliisi on siellä valvomassa. Ja sitten karrikoidusti: kun kesäilta lähenee, poliisia ei siellä häiriökohteessa näy.
”Poliisi on siellä, missä pitääkin. Poliisi on kuitenkin siellä väärään aikaan.”
Tietysti hälytystehtävät ajavat rutiinivalvonnan ohi, ja silloin kun näitä hälytystehtäviä on, ei tietysti ehditä olemaan oikeissa paikoissa etukäteen. Poliisitoiminta muuttuu jälkikäteen reagoivaksi. Tämä on yksi merkittävimmistä syistä siihen, miksi poliisi ei sitten ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Poliisi ei vain ehdi, sillä muut työt vievät.
Mutta toisaalta tässä on toinenkin puoli: tulosjohtamisen järjestelmä ei havaitse tätä. Poliisi mittaa tekemänsä valvonnan määrää vuositasolla, mutta ei ehkä sitä, mihin se valvonta kohdistuu ja mihin aikaan. Periaatteessa poliisin johto ei voi tietää sitä, miten partiot kohdistuvat. Jos meillä olisi erilainen järjestelmä ja asioita mitattaisiin hieman tarkemmin, tämä tulisi esiin ja johtotasolla valvontaa voitaisiin allokoida hieman paremmin.
Sen sijaan kohdennetuilla toimenpiteillä on vaikutusta. Millaisista toimenpiteistä tällöin puhutaan?
Kohdennettu valvonta voi olla alueellista, tai sitten se voi olla potentiaalisiin rikoksentekijöihin kohdennettuja toimenpiteitä tai valvontaa. Se perustuu etukäteen tehtyyn ilmiöanalyysiin: että meillä on jossain paikassa tietynlaista rikollisuutta tai häiriöitä ja tieto siitä, ketkä sitä aiheuttavat tai mistä se johtuu. Silloin valvontaa voidaan kohdentaa ajallisesti ja paikallisesti oikein
Kun kohteet pystytään rajaamaan hyvin, voidaan toimenpiteiden intensiteettiä nostaa niin suureksi, että niistä tulee vaikuttavia. Ja tämä tuli tutkimuksessanikin esiin, että tällaisella toiminnalla saadaan rikollisuutta vähentymään.
Jos poliisi olisi esimerkiksi viikonloppuiltana nakkikioskin edustalla näkyvillä passiivisesti, sillä saattaisi olla olematon vaikutus väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Kun paikalle tulee porukkaa, joka voi olla päihtynyttä eikä rationaalinen ajatus ole aivan huipussaan, voi olla niinkin, että nämä ihmiset eivät havaitse, että poliisi on läsnä. Tai sitten näkevät, mutta he unohtavat sen hyvin pian. Sitten tuleekin jo kähinää.
Mutta sitten, jos poliisi puuttuu aktiivisesti häiriökäyttäytymiseen, silloin sillä läsnäololla on enemmän vaikutusta. Tietyllä lailla poliisin näkyvyyden vaikuttavuus perustuu siihen, että ihminen on rationaalinen olento, joka ajattelee, että ”nyt jos tässä jotain teen, niin jään siitä kiinni ja saan siitä rangaistuksen”. Mutta oikein päihtyneiden ihmisten toiminta ei ole niin rationaalista.
Hieman kärjistäen, poliisia huudetaan usein apuun, kun jollakin rajatulla alueella näkyy häiriökäyttäytymistä. Kuinka paljon poliisin toimilla oikeasti voidaan torjua häiriöitä?
Itse asiassa tutkimukseni toi kyllä esiin sen, että rikoksia ja häiriötä voidaan vähentää joko kohdennetulla valvonnalla tai yhteistyömalleilla. Vaikka kohdennettu valvonta voi siirtää rikoksia ja häiriöitä jonkin verran muualle. Tutkimus toi esiin sen, että myös lähialue hyötyy kohdealueen rikosten vähenemisestä.
Tutkin myös poliisin yhteistyömalleja ja niiden toimivuutta kuten paikallista ongelmanratkaisumallia. Se on kehitetty aikoinaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Sillä, että osallistetaan häiriökohteessa toimivia ihmisiä, kuten kauppiaita ja asukkaita, oman alueensa turvallisuuden edistämiseen, näyttäisi olevan pelkkää kontrollia suurempia vaikutuksia.
Kun otetaan mukaan muita viranomaisia, järjestöjä ja alueen asukkaita, joilla voisi olla mahdollisuuksia vaikuttaa ongelman juurisyyhyn, sillä näyttäisi olevan sellaista vaikuttavuutta, että häiriöt eivät vain siirry muualle, vaan myös lähialue hyötyy toimenpiteistä. Tämä vaatii poliisilta aika paljon ponnisteluita ja myös kaikilta tilanteessa olevilta yhteistyötä.
Tämä on hieman ladattu kysymys: poliitikot tarjoavat usein ongelmiin ratkaisuksi lisää poliiseja kaduille. Tutkimuksesi valossa – kuinka toimiva ratkaisu tällainen on?
Tähän ei itse asiassa ole ihan yksinkertaista vastausta. Pelkästään poliisin määrän lisäämisellä ei näytä olevan vaikutusta, jos sitä ei kohdenneta mihinkään erityiseen turvallisuusilmiön ratkaisuun. Jotta poliisien määrän lisäämisellä olisi vaikutusta, määrän on oltava todella suuri, jotta ihmiset huomaisivat muutoksen.
Jos ihmiset huomaisivat päivittäisessä arjessaan, että yhtäkkiä kaduilla on hirveän paljon enemmän poliiseja, en tiedä, olisiko se järkevä satsaus.
Tutkimuksessani totean, että poliisin toimenpiteiden vaikutukset ovat hyvin kontekstisidonnaisia, ja subjektiivinen turvallisuuden tunne on tietysti myös henkilökohtaista. Rauhallisella ja turvallisella asuinalueella poliisin lisääntynyt läsnäolo ei todennäköisesti lisää turvallisuuden tunnetta.
Itse asiassa varmaan silloin tulee ajatelleeksi, että ”mitäs nyt on tapahtunut” ja pitääkö tässä nyt olla varovaisempi, koska poliisikin on tänne tullut.
Vaikutukset riippuvat alueen rikostasosta ja koosta.
Etenkin suurissa kaupungeissa asuinalueiden segregaatio eli eriytyminen on syventynyt. Miten tämä näkyy poliisin työssä?
On totta, että asuinalueet ovat eriytyneet. Tilastot näyttävät, että ihmisten toimeentulo, työllisyys, hyvinvointi- ja terveyserot ovat kasvaneet parinkymmenen vuoden aikana Helsingissä. Myös oppimiserot lapsilla ovat kasvaneet. Jossain kaupunginosassa ikäluokka voi olla kolme vuotta edellä samaa ikäluokkaa edustavia toisessa kaupunginosassa.
Tähän kietoutuu myös maahanmuutto. Maahanmuuttajien keskuudessa on paljon työttömyyttä. Asuinalueellisesti nämä kaikki mittarit korreloivat keskenään. Olemme tietyllä lailla haasteiden edessä.
”Itä-Helsingistä puhutaan slummiutuvana, mutta todellisuus on aivan toista.”
Jonkin verran tämä kaikki näkyy turvattomuuden tunteessa. Sosioekonomisesti heikommilla alueilla mitataan korkeampia rikollisuus- ja häiriötasoja, mutta ne eivät ole Helsingissä hälyttäviä. Eroja kaupunginosien välillä on, mutta ne ovat aika pistemäisiä.
Myös julkinen keskustelu kiihdyttää ihmisten ajatusmaailmaa eriytymisestä. Itä-Helsingistä puhutaan slummiutuvana, mutta todellisuus on aivan toista, kun itse menee sinne paikan päällä. Yleensä kommentoijatkin tulevat jostain aivan muualta.
Viime aikoina on ollut paljon puhetta nuorisorikollisuudesta. Minkälaisesta ilmiöstä siinä on kyse? Onko kyse pienestä joukosta oireilevia lapsia ja nuoria vai onko tekijöitä enemmän?
Tämä onkin hyvä kysymys. Kokonaisrikollisuutta mittaavat rikollisuuskyselyt – joita on tehty monia ihan parin viime vuoden aikana – näyttävät, että meillä nuorten rikollisuus vähenee. Nuoret joutuvat väkivallan ja omaisuusrikosten uhreiksi aiempaa harvemmin ja myös tekevät niitä vähemmän. Se kuvastaa nuorten kokonaisrikollisuustilannetta, jonka trendi näyttää olevan vähenevä – ainakin vielä.
Sen sijaan poliisitilastot osoittavat jonkinlaisen käänteen tapahtuneen. Vuosista 2015 ja 2016 lähtien alaikäisten väkivalta on lähtenyt taas nousuun. Pitää kuitenkin muistaa, etteivät poliisin tilastot kerro kokonaisuutta. Poliisin tilastoihin päätyvät vain ne rikokset, jotka tulevat poliisin tietoon. Väkivallasta 10 prosenttia tulee poliisin tietoon. Tämä pitää muistaa, kun puhutaan lisääntyneestä väkivallasta. Lisääntyykö se oikeasti vai paljastuuko sitä aiempaa enemmän?
Nuorten rikollisuuden osalta näyttää siltä, että kyse on molemmista: väkivalta näyttää lisääntyneen, ja se keskittyy hyvin vahvasti pienelle porukalle, joka tuntuu voivan huonosti. Muun muassa tässä näkyy yhteiskuntamme polarisaatio. Se ei koske pelkästään Helsinkiä vaan ihan koko maata.
Juuri vertailin nuorten tilastoidun väkivaltarikollisuuden määriä suhteutettuna nuorten ikäryhmiin Turussa, Tampereella, Oulussa ja Helsingissä. Ihan samanlaiset kasvavat käyrät ovat joka kaupungissa. Trendit selittävät sitä, että nyt meneillään oleva tilastokasvu ei ole paikallinen vaan valtakunnallinen ilmiö. Jos verrataan muihin maihin, sama väkivallan lisääntyminen näyttää tapahtuneen kaikissa länsimaissa.
Usein nuorisorikollisuudessa vakavankin väkivallan taustalta voi löytyä hyvin mitätön syy. Minkälaisia syitä koventuneen väkivallan taustalla on vai onko väkivalta oikeasti koventunut?
Paljon puhutaan siitä, että nyt nuoret tekevät entistä raaempia rikoksia ja että rikoksia tehdään entistä nuorempina. Sanotaan, että nuoret kantavat entistä enemmän veitsiä mukana. Olen ollut 28 vuotta poliisina, ja tällaista keskustelua on käyty koko sen ajan organisaatiossamme.
”Kun ennen tehtiin kaduilla väkivaltaa, sitä ei pantu someen.”
Mielestäni on mielenkiintoista tutkia, onko oikeasti niin. Se on ainakin varmaa, että kun ennen tehtiin kaduilla väkivaltaa, sitä ei pantu someen. Nyt väkivalta lähtee heti leviämään ja sen vaikutus on aiempaa paljon suurempi. Se tulee ihmisten tietoisuuteen paljon aiempaa enemmän, ja sitä myös kauhistellaan julkisessa keskustelussa.
En ollenkaan puolustele väkivaltaisia nuoria. En kuitenkaan osaa myöskään sanoa, onko nuorten väkivalta raaempaa kuin ennen. Mitä nuorten kantamiin veitsiin tulee, ollaan huippuvuosista tultu alaspäin. Toki tilastot kertovat vain poliisille kiinni jääneistä nuorista.
Pääkaupunkiseudulla noin 20 prosenttia asukkaista puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään. Valtaosa heistä on myös nuoria, mikä näkyy myös rikostilastoissa. Minkälaisia haasteita monikulttuurisuus yhdistettynä eriytymiseen tuo poliisin työhön?
Jos integraatiossa on ollut probleemia, kyllä se näkyy myös meillä poliisilla. Nyt on paljon puhuttu nuorista ja siitä, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassamme.
Haasteena on ollut jo monta vuotta se, miten sovitetaan yhteen joidenkin nuorten oma kotona oleva kulttuuritausta ja toisaalta monikulttuurinen yhteisö koulussa tai kaveriporukassa.
Nuori voi olla kotinsa ja ulkopuolisen todellisuuden kanssa aikamoisessa ristiriidassa. On ollut huolta siitä, miten hyvin vanhemmat osaavat tukea lapsiaan erilaisissa arjen ongelmissa, ja tämä huoli näkyy osin nuorten rajattomassa käyttäytymisessä.
Eivät nämä kuitenkaan ole sellaisia asioita, joita emme pystyisi ratkaisemaan.
uutiskirje 