Varallisuuden keskittyminen voi kiihtyä entisestään, jos tekoälyn ja automaatiokehityksen tuottamien hyötyjen jakamisesta ei tehdä poliittisia päätöksiä, varoittaa vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela. Hän jätti asiasta maanantaina kirjallisen kysymyksen.
– Tekoäly ja automaatio kehittyvät nyt valtavalla vauhdilla, Koskela sanoo tiedotteessaan.
Koskela nostaa esiin, että Suomessa vaurain kymmenesosa väestöstä omistaa jo lähes puolet kotitalouksien nettovarallisuudesta. Automaation kiihtyessä kehityksen tuoma varallisuus voi kasautua entistä harvemmille.
– Tekoälyssä sinänsä ei ole mitään pelättävää, päinvastoin. Ilmaston kuumenemisen edessä tarvitsemme investointeja uuteen teknologiaan, robotteihin ja digitaalisiin innovaatioihin. Parhaimmillaan ne voivat nopeuttaa luopumista fossiilisista energiamuodoista. Sen sijaan ongelmaksi voi muodostua tekoälyn ja automaation tuomien hyötyjen epätasainen jakautuminen.
Seuraavien 10–15 vuoden aikana monia työpaikkoja tulee katoamaan tekoälyn kehittyessä. Automaatio tulee myös tuomaan uutta työtä, mutta kukaan ei tiedä kuinka paljon
Koskelan mukaan Suomella on mahdollisuus toimia niin, etteivät työttömyys ja varallisuuden kasautuminen lisäänny.
– Voimme päättää myös tehdä toisin. Jos työpaikkoja katoaa, voimme jakaa jäljelle jäävät työt uudelleen lyhentämällä työaikaa. Voimme tarjota koulutusta työpaikan vaihtoon ja automaation tuottamiin uusiin työtehtäviin. Voimme myös lisätä varallisuuden ja pääomatulojen verotusta ja kompensoida siten hupenevia verotuloja, Koskela sanoo.
Jättämässään kirjallisessa Koskela kysyy, onko valtionhallinto varautunut tilanteeseen, jossa automaation ja digitalisaation kehitys johtaa taloudellisen hyötyjen keskittymiseen sekä palkkaverokertymän alenemiseen ja sitä kautta valtion veroasteen laskuun. Lisäksi Koskela kysyy, miten hallitus aikoo edistää suurten digitaalisen talouden toimijoiden verovälttelyyn puuttumista.
– Automaatio voi viedä työpaikkoja, mutta se voi myös vapauttaa ihmisiä työstä. Jos haluamme hyötyä tekoälyn ja automaation kehityksestä esimerkiksi lisääntyneenä vapaa-aikana, on tuloja ja varallisuutta jaettava tulevaisuudessa paljon nykyistä tehokkaammin kaikkien ihmisten kesken.