Moni yhteiskunnallinen keskustelija uskoo jälleen presidentinvaalien lähestyessä omistavansa juuri sen kristallipallon, josta näkee, miten vaaleissa kannattaa taktikoida, jotta vaalien ensimmäisellä kierroksella saataisiin mahdollisimman hyvä, tai ainakin vähiten huono tulos.
Aiemmissa viidessä presidentin suorassa kansanvaalissa kristallipallo on kuitenkin kertonut vaalien tuloksen vain vuoden 2018 vaalissa.
Vasemmistoliiton jäsenet keskustelevat siitä, pitäisikö vaalit kerta kaikkiaan jättää väliin, taktikoida asettumalla sosialidemokraattien tai vihreiden ehdokkaiden taakse vai asettaa oma ehdokas. Vasemmistoliitolla on kolmasti ollut oma ehdokas ja kahdesti puolue on tukenut sosialidemokraattien ehdokasta. Vasemmistoliitto asettaa oman presidenttiehdokkaan seuraaviin vaaleihin alkusyksystä.
Kaikkiin suoralla kansanäänestyksellä toteutettuihin presidentinvaaleihin on sisältynyt yllätyksiä. Viime vaaleja lukuun ottamatta vaalin lopullinen tulos on poikennut suuresti loppukesän ja syksyn kannatusmittauksista. Esimerkiksi toiselle kierrokselle vuoden 1994 vaaleissa noussut Elisabeth Rehn oli heinäkuussa viidenneksi suosituin ehdokas kuuden prosentin ääniosuudella ja vuoden 2000 vaalien voittaja Tarja Halonen oli lokakuussa neljänneksi suosituin 17 prosentin kannatuksella. Seuraavassa katsauksessa vaalituloksista kiinnitetään erityistä huomiota seikkoihin, jotka yllättivät politiikan povaajat.
Vuoden 1994 vaaleissa oli vääriä ehdokkaita
Vuonna 1994 järjestetyt ensimmäiset presidentin suorat kansanvaalit saivat osan puolueista innostumaan lisääntyneestä kansanvallasta siinä määrin, että ne järjestivät ehdokasasettelun kaikille kansalaisille avoimen esivaalin avulla. Kokoomus tosin peri maksun esivaaliäänestykseen rekisteröityviltä puolueen ulkopuolisilta.
Sosiaalidemokraattien ehdokkaaksi kaavailtu Kalevi Sorsa hävisi esivaalin päivänpolitiikan ulkopuolelta tulleelle Martti Ahtisaarelle. Kokoomuksen ehdokkaaksi oli valmisteltu Pertti Salolaista, mutta esivaalin voitti Raimo Ilaskivi. Keskustan Paavo Väyrynen voitti esivaalit ylivoimaisesti Eeva Kuuskosken ja Keijo Korhosen kieltäydyttyä esivaalista. Kumpikin osallistui presidentinvaaliin valitsijayhdistyksen ehdokkaana.
Sosiaalidemokraattien esivaali oli saamassa lisäväriä, kun jyväskyläläinen demarien paikallisyhdistys asetti vasemmistoliittolaisen veteraanipoliitikko Kalevi Kivistön esivaaliehdokkaaksi. Vasemmistoliiton ja SDP:n puoluejohtajat huokaisivat helpotuksesta, kun Kivistö lopulta kieltäytyi ehdokkuudesta. Vasemmistoliitto ja SDP olivat kyllä neuvotelleet vaaliyhteistyöstä, mutta se ei johtanut mihinkään.
Jos joku olisi esittänyt 30 vuotta sitten, että Elisabeth Rehn olisi vaalien toisella kierroksella yhdessä Martti Ahtisaaren kanssa, häntä olisi pidetty hassuttelijana. Heinäkuun 1993 HS-gallupin mukaan sosiaalidemokraattien Ahtisaarella oli 42 prosentin kannatus, ja porvarien toisen kierroksen paikasta kamppailivat Raimo Ilaskivi 13 prosentin ja Paavo Väyrynen yhdeksän prosentin kannatuksella. Eeva Kuuskoskella ja Elisabeth Rehnillä oli kuuden prosentin kannatus. Joulukuussa 1991 Kuuskoski oli johtanut presidenttigallupia 14 prosentin ääniosuudella, Elisabeth Rehnin kannatus oli yksi prosentti.
Lokakuun lopun gallupissa Ahtisaari sai 39, Ilaskivi ja Väyrynen 14 sekä Kuuskoski ja Rehn yhdeksän prosentin kannatuksen. Tammikuun 1994 alun gallup ennakoi Ahtisaarelle 24, Ilaskivelle 19, Väyryselle 16 ja Rehnille 15 prosenttia äänistä. Vaalin tulos näkyy taulukossa yksi. Rehn olisi kukaties ollut ensimmäisellä sijalla, jos vaalit olisivat olleet pari viikkoa myöhemmin. Ahtisaari sai eniten ääniä ennakkoäänestyksessä, mutta Rehn eniten vaalipäivän ääniä, 32 814 ääntä enemmän kuin Ahtisaari.
Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn pääsivät vaalien toiselle kierrokselle. Vasemmistoliiton ehdokas Claes Andersson sijoittui kunniakkaalle kuudennelle sijalle, vaikka moni vasemmistoliittoa tavallisesti äänestävä varmisteli Ahtisaaren valintaa jo ensimmäisellä kierroksella.
Moni asia paransi Ahtisaaren asemia, ei vähiten se, että SDP vaalien aikaan oli ylivoimaisesti suosituin puolue. Gallupit mittasivat puolueelle yli 30 prosentin kannatuslukemia, kokoomukselle ja keskustalle alle 18 prosentin lukemia. Siitäkään ei ollut Ahtisaarelle haittaa, että moni eturivin poliitikko, kuten kokoomuksen Ilkka Suominen ja Harri Holkeri sekä keskustan Esko Aho kieltäytyivät ehdokkuudesta.
Halonen oli kolme kuukautta ennen vaaleja neljäntenä 17 prosentin kannatuksella
Martti Ahtisaari päätti olla tavoittelematta toista kautta presidenttinä vuoden 2000 vaaleissa. Asiaan lienee vaikuttanut joulukuussa 1998 julkistettu HS-Gallup, jonka mukaan sekä Elisabeth Rehn että kokoomuksen presidenttiehdokas kuvioissa esiintynyt Riitta Uosukainen olivat hitusen suositumpia presidentiksi kuin Ahtisaari. Ei ollut myöskään mitenkään varmaa, että hän voittaisi SDP:n jäsenäänestyksen presidenttiehdokkaista. SDP:n ehdokkaaksi tuli Tarja Halonen. Vasemmistoliitto ei asettanut omaa ehdokasta, vaan tuki Halosen valintaa.
Keskustapuolueen ehdokkaista käytiin niinkin myöhään kuin 11.9.1999 jäsenäänestys, jossa puolueeseen kuulumattomatkin saivat äänestää maksamalla 20 markan rekisteröintimaksun ja lupaamalla äänestää keskustan ehdokasta presidentinvaaleissa. Ehdokkaita oli kaksi, Esko Aho ja Paavo Väyrynen. Aho sai lähes kaksi kolmasosaa äänistä.
Kokoomus etsi ehdokasta pitkään Sauli Niinistön ja Riitta Uosukaisen kieltäydyttyä. Jälkimmäinen kuitenkin suostui viime hetkillä ennen ehdokasasettelun sulkeutumista.
Marraskuun viimeisellä viikolla tehdyn HS-gallupin mukaan Esko Aho oli ohittanut 27 prosentin kannatuksella Riitta Uosukaisen (26 prosenttia). Tarja Halosen kannatus ohitti marraskuussa Elisabeth Rehnin kannatuksen. Halosen kannatus oli 24 prosenttia, lisäystä lokakuusta seitsemän prosenttiyksikköä. Rehnin kannatus oli 18 prosenttia, vähennystä viisi prosenttiyksikköä. Alkusyksyn arvailut vaalin tuloksista olivat olleet täysin hakotiellä.
Vuoden 1994 presidentinvaaleissa nainen pääsi ensimmäistä kertaa presidentinlinnan tuntumaan, mutta vuonna 2000 presidentinlinnaan astui Tarja Halonen. Ensimmäisen vaalikierroksen jälkeen tehdyssä HS-gallupissa Halosen äänestäjiksi toisella kierroksella ilmoittautui sata prosenttia vasemmistoliiton, 91 prosenttia SDP:n, 87 prosenttia vihreiden, 51 prosenttia RKP:n ja 42 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä.
2006: Niinistö haastoi Halosen
Vuoden 2006 presidentinvaalien tulos näytti vuoden 2005 loppuun asti galluppien valossa selvältä. Tarja Halosen kannatus oli yli 50 prosenttia. Kokoomuksen Sauli Niinistö piti toista sijaa, mutta keskustan ehdokas Matti Vanhanen nousi syksyn mittaan aivan hänen kannoilleen.
Halosen ylivoima johtui siitä, että 60 prosenttia naisista kannatti häntä, eivätkä kokoomus ja keskusta saaneet kaikkia kannattajiaan ehdokkaidensa taakse. Halosta kannatti HS-gallupin mukaan vielä loppusyksystä 17 prosenttia keskustan ja 15 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä.
Vaalit menivät toiselle kierrokselle ja niistä tuli jännittävät. Sauli Niinistön asemia paransi se, että valtaosa Vanhasen äänestäjistä siirtyi hänen taakseen. Tarja Halosen valinnan varmistivat naiset. Halonen sai myös enemmistön niiden kansalaisten äänistä, jotka eivät äänestäneet ensimmäisellä kierroksella.
2012: SDP:n 30 vuoden kausi presidentinlinnassa päättyi
Sotien jälkeen kokoomuksen J.K. Paasikivi oli presidenttinä kymmenen vuotta. Vuonna 1956 alkoi keskustan Urho Kekkosen 26 vuotta kestänyt valtakausi. Ennen vuotta 1994 ei presidentin valtakausia oltu rajattu kahteen. Vuonna 1982 presidentiksi valittiin sosiaalidemokraattien Mauno Koivisto, joka istui täydet 12 vuotta. Sen jälkeen presidentti Martti Ahtisaari johti maata kuusi ja presidentti Tarja Halonen 12 vuotta. Sosiaalidemokraattien valta presidentin palatsissa kesti 30 vuotta.
Vuoden 2012 vaaleissa presidentiksi valittiin vuoden 2006 vaaleissa toiseksi sijoittunut Sauli Niinistö. Tarja Halonen oli ollut presidenttinä lain sallimat kaksi kautta, eikä enää voinut asettua ehdokkaaksi.
Niinistö johti gallupeja alusta loppuun, mutta ei saanut enemmistöä äänistä, joten näissäkin vaaleissa oli pidettävä toinen äänestyskierros.
Vuoden 2012 vaalit poikkesivat monella tapaa aikaisemmista vaaleista. Vihreä liitto oli osallistunut kaksi kertaa presidentinvaaleihin, mutta sen ehdokas ei yltänyt kummallakaan kertaa lähellekään puolueen kannatusta eduskuntavaaleissa. Nyt vihreiden ehdokas Pekka Haavisto pääsi hyötymään niin sanotusta taktisesta äänestämisestä, jota esiintyi enemmän kuin koskaan ennen. Suuri joukko niistä äänestäjistä, jotka eivät halunneet Paavo Väyrysen pääsevän toiselle kierrokselle, äänesti Haavistoa.
Keskustapuolue asetti ehdokkaansa hyvin myöhään, syyskuussa. Kun muita ehdokkaita ei löytynyt, asetettiin ehdokkaaksi Väyrynen. Väyrysen ehdokkuuden myötä Niinistön kannatus laski välittömästi, Haaviston nousi myöhemmin.
Lokakuun ja marraskuun HS-gallupeissa kärkiehdokkaiden kannatusprosentit olivat seuraavat, ensin lokakuun ja toiseksi marraskuun lukemat: Niinistö 50, 44; Timo Soini 8,11; Väyrynen 6, 10; Lipponen 7, 7; Haavisto 6, 6; Paavo Arhinmäki 2, 3. Vasemmistoliitto ei tosin vielä gallupia tehtäessä ollut asettanut ehdokastaan. Eva Biaudet sai kummassakin gallupissa kolmen prosentin kannatuksen ja Sari Essayah kahden ja yhden.
Joulukuun alussa Niinistön kannatus oli 43, Soinin 11 ja Väyrysen yhdeksän prosenttia, Haaviston ja Lipposen kuusi. SDP:n äänestäjistä 40 prosenttia ilmoitti äänestävänsä Niinistöä. Joulukuun lopussa Niinistön kannatus oli laskenut ja taistelu toisesta paikasta tiivistynyt. Niinistön kannatus oli 38, Soinin ja Väyrysen yhdeksän sekä Haaviston ja Lipposen seitsemän.
Ennakkoäänestyksen jo ollessa käynnissä koottu gallup näytti jo hyvin erilaisia tuloksia: Niinistö 39 prosenttia, Väyrynen ja Haavisto kumpikin 17 prosenttia. Soinin kannatus oli pysynyt 9 prosentissa, Lipponen ja Arhinmäki saivat kuusi prosenttia. Gallup osui hyvin lähelle varsinaista vaalitulosta, kuten taulukko neljä näyttää.
Vihreiden Haavisto voitti lopulta paikan toiselle äänestyskierrokselle. Hänen tuekseen syntyi eräänlaista punavihreätä vaalihurmaa. Vaikka Haavisto tuplasi toisella kierroksella ääniosuutensa, hän ei missään vaiheessa uhannut Niinistön riemuvoittoa.
SDP:lle vaalitulos oli järkytys. Puolueen ehdokas oli voittanut seitsemät perättäiset presidentinvaalit. SDP kannatti Kekkosen valintaa vuosien 1968 ja 1978 vaaleissa, ja viisissä seuraavissa vaaleissa valittiin sosialidemokraatti. Nyt Lipposen oli tyytyminen viidenteen sijaan.
Vasemmistoliiton tulos oli hyvä. Arhinmäen saama 5,5 prosentin ääniosuus on edelleen korkein vasemmistoliiton ehdokkaan ääniosuus presidentinvaaleissa. Arhinmäen ääniosuus oli yli kaksi kolmannesta vasemmistoliiton ääniosuudesta edellisen vuoden eduskuntavaaleissa.
Sukupuolten tasapainon kannalta vuoden 2012 presidentinvaalit merkitsivät paluuta vanhaan patriarkaaliseen normaaliin. Parhaimmillaan naisehdokkaita oli enemmistö, neljä seitsemästä vuonna 2000, ja he saivat 64 prosenttia äänistä. Nyt kahdeksasta ehdokkaasta naisia oli kaksi, ja heidän yhteenlaskettu ääniosuutensa oli 5,2 prosenttia.
Vuoden 2018 presidentinvaaleissa lopputulos oli ensimmäistä kertaa varma
Kannatusmittaukset eivät tarjonneet jännitystä vuoden 2018 presidentinvaalikampanjaan. Istuvan presidentin suuri kansansuosio oli kiistaton. Hänen kannatusosuutensa oli enimmillään 80 prosenttia ja alimmillaankin 58 prosenttia.
Vaaleja edeltävän puolen vuoden aikana Pekka Haavistolle (vihr.) mitattiin 10–14 prosentin ääniosuuksia. Laura Huhtasaaren (ps.) paras ääniosuus viimeisen puolen vuoden mittauksissa oli kuusi prosenttia, Paavo Väyrysen (valitsijayhdistys) paras mittaustulos oli kahdeksan prosenttia, Matti Vanhasen (kesk.) viisi prosenttia, Tuula Haataisen (sd.) ja Merja Kyllösen (vas.) viisi prosenttia ja Nils Torvaldsin (r.) kolme prosenttia.
Kun suosituimman ehdokkaan äänimäärä aikaisemmista presidentinvaaleista oli sulanut ennen vaaleja, jäi näiden vaalien ainoaksi jännitysmomentiksi kysymys siitä, tarvitaanko toinen vaalikierros. Ei tarvittu.
Mitään ei-porvarillisten puolueiden tai punavihreidenvoimien vaalirintamaa ei syntynyt, vaikka osa vasemmistoliiton äänestäjistä tuki Haavistoa. SDP:n äänestäjien suuri enemmistö lienee äänestänyt Niinistöä.
Keskustapuolueelle vaalitulos oli erityisen nolo, kun puolueen entinen puheenjohtaja Väyrynen sai valitsijayhdistyksen ehdokkaana suuremman ääniosuuden kuin puolueen oma ehdokas Vanhanen.
Perussuomalaisten Huhtasaari floppasi vielä pahemmin kuin Soini edellisissä vaaleissa, eikä avoin kannatus Suomen liittämiselle Natoon auttanut Torvaldsia hyvään vaalitulokseen.
Merja Kyllösen kolmen prosentin kannatusosuus ei ollut suuri, mutta ilman hänen ehdokkuuttaan ei vasemmistoliiton ääni rauhan ulkopolitiikan ja hyvinvointivaltion puolesta ei olisi kuulunut ja näkynyt vaalikentillä ja -keskusteluissa.
Seuraava presidentinvaali käydään uudessa tilanteessa
Puolueiden ja ehdokkaalleen 20 000 kannattajakorttia keränneiden valitsijayhdistysten on jätettävä ehdokashakemukset viimeistään 12. joulukuuta Helsingin vaalipiirilautakunnalle. Ehdokasasettelu vahvistetaan 21.12. Ennakkoäänestys alkaa 17. tammikuuta ja varsinainen vaalipäivä on 28. tammikuuta. Jos tarvitaan toinen kierros, sen ennakkoäänestys alkaa 31. tammikuuta ja varsinainen vaalipäivä on 11. helmikuuta.
Aikaisemmista vaaleista ei löydy tukea arvailuille tammikuun vaalien tuloksista. Monet asiat ovat toisin. Vuoden 2018 vaalien jälkeen Suomessa kurjistamispolitiikkaa toteuttanut hallitus korvattiin sosiaalista vastuuta kantavalla hallituksella. Maailmanlaajuinen pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullistivat monella tavalla yhteiskuntaa myös Suomessa. Nyt Suomi on Naton jäsen, ja maassa istuu kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus.
Presidentinvaaleissa valitaan uusi presidentti, eikä tehtävään ole itsestään selvää ehdokasta. Vaalikampanjansa jo edellisten vaalien jälkeen käynnistänyt Pekka Haavisto johtaa kannatusmittauksia. Kun muiden ehdokkaiden kampanjat käynnistyvät, Haaviston etumatka sulanee.
Taulukon ulkopuolella kannatuskortteja kerätään tiettävästi lisäksi neljälle kansalaiselle.
Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa käydään vilkasta keskustelua ensi tammikuun presidentinvaalien ehdokasasettelusta. Osa keskustelijoista on sitä mieltä, että presidentinvaalit kannattaisi jättää väliin, ja käyttää säästyneet varat alkukesän (9.6.) europarlamenttivaaleihin, ja varsinkin vuoden 2025 huhtikuun alue- ja kunnallisvaaleihin.
Kannatusta on myös sillä, että vasemmistoliitto asettuisi jonkin toisen puolueen ehdokkaan taakse. Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen on järjestetty viidet presidentinvaalit. Kolme kertaa vasemmisto on asettanut oman ehdokkaan, kahdesti puolue on tukenut SDP:n ehdokkaan, Tarja Halosen valintaa. Keskustelua demarien ehdokkaan tukemisesta haittaa demarien ehdokkaan puuttuminen, vaikka Jutta Urpilaisen ehdokkuus onkin todennäköinen.
Eniten eripuraa vasemmistoliittolaisten keskustelijoiden joukossa on herättänyt ajatus asettumisesta suoraan Pekka Haaviston tukijoukkoihin. Osa vasemmistoliiton kannattajista pitää Haavistoa arvomaailmaltaan vasemmistoa lähimpänä olevana niistä ehdokkaista, joilla on mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle. Toinen osa puolestaan pitää täysin vieraana ajatusta porvarilliseksi itsensä asemoineen ehdokkaan taakse asettumisesta ennen kuin vaalityö on edes käynnistynyt. Haavisto pitää vielä vaaligalluppien kärkipaikkaa, mutta mikään ei viittaa siihen, että vuoden 2012 Haavisto-ilmiö toistuisi.
Li Andersson ei ole vielä päättänyt asettumisestaan ehdolle, mutta on luvannut harkita asiaa. Jos hän ryhtyisi, tulisi vaaleista epäilemättä paljon mielenkiintoisemmat kuin jo asetettujen ehdokkaiden voimin. Andersson on monien erilaisten mittausten mukaan Suomen suosituimpia poliitikkoja. Hän tulisi ilman muuta saamaan vasemmistoliiton kannatusta suuremman ääniosuuden. Vaalikeskusteluissa hän on omaa luokkaansa verrattuna muihin ehdokkaisiin sekä keskustelutaidossa että perehtyneisyydessä asiakysymyksiin. Takavuosina nuorta ikää ehkä pidettiin presidentinvaaleissa haittana, mutta tänä päivänä siitä on paremminkin etua. Jo varmalta näyttävien ehdokkaiden keski-ikä on 60 vuotta, Andersson on 36-vuotias.
Anderssonin ehdokkuutta miettiessä tulee väkisinkin mieleen Elisabeth Rehnin ehdokkuus 30 vuotta sitten. Sekä Anderssonin että Rehnin gallupkannatus oli puoli vuotta ennen vaaleja seitsemän prosenttia. Vasemmistolaisten ei todellakaan kannata tässä vaiheessa ryhmittäytyä jonkin toisen puolueen tai valitsijayhdistyksen taakse. Kannattaa keskittyä omaan vaalityöhön ja katsoa tammikuun alussa, aiheuttaako tilanne silloin tarpeen uudelle harkinnalle.
Vasemmistoliitto tulee joka tapauksessa asettamaan ehdokkaan presidentinvaaleihin alkusyksystä. Erinomainen ehdokas löytyy vaikka Andersson ei asettuisi ehdokkaaksi. Vasemmistoliiton mielestä on tärkeää, että se on mukana vaalikeskusteluissa. Muun muassa vasemmistoliiton muista puolueista erottuva näkemys Suomen roolista Natossa on saatava näkyviin.
Vaaliasetelmat eivät ole vielä selvät, eikä kaikkia ehdokkaita asetettu.. Suomen suosituin poliitikko Sanna Marin on yksiselitteisesti kieltäytynyt ehdokkuudesta. Mutta kuten edellä on nähty, ovat presidenttiehdokkuudesta kieltäytyneet aikaisemminkin pyörtäneet päätöksensä, kun heidän puolueensa on ollut pulassa. Presidenttiehdokkaat ovat lopullisesti selvillä vasta joulukuussa.
Tämä kirjoitus on julkaistu samanaikaisesti Kansan Uutisissa ja Vasen Kaista -verkkolehdessä osana julkaisujen artikkelinvaihtoa.
uutiskirje 