Tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos, ennen kuin aloitamme, on varmaankin syytä avata hieman käsitteitä. Mistä me siis oikeastaan puhumme, kun puhumme tekoälystä populaarissa keskustelussa?
Hyvä kun tarkensit! Nimittäin se, mitä tekoälyllä tarkoitetaan, voi olla aika monta eri asiaa. Minulle tutkijana se on tieteenala, aivan kuten esimerkiksi fysiikka, biologia tai teologia. Ja sitten taas jos sitä ajatellaan tutkimuskohteena esimerkiksi yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta, niin sitten puhumme jo teknologiasta, jota sovelletaan. Varsinkin kun kyseessä ovat tekoälyyn liittyvät kaupalliset intressit tai tietyt digitalisaation askeleet tai puolet.
Tekoälystä on puhuttu paljon palveluna tai työkaluna, jota käytetään. Silloin tekoälystä on puhuttu eräänlaisena apurina, joka auttaa erilaisissa askareissa.
Totta kai. Tekoälyn pohjalta voidaan rakentaa palveluita, esimerkiksi kielimalli ChatGPT on varmaankin hyvä esimerkki työkalusta, joka median kautta on tuonut tekoälyn ihmisten huomion ja mielenkiinnon kohteeksi viimeisen vuoden aikana. Ja siinä mielessä ChatGPT on totta kai kirjaimellisesti palvelu, jota voi käyttää. Se on työkalu, mutta haluaisin vähän problematisoida ajatusta tai vertauskuvaa siitä, että se olisi jonkinlainen apuri.
Ymmärrän, että metaforat ovat ihan hyödyllisiä keskustelussa. Filosofi Susan Sontag on puhunut siitä viisaasti. Metaforat voivat olla ihan hyödyllinen tapa selittää tekoälyä menemättä siihen liian yksityiskohtaisesti tai liian teknisesti. Mutta on myös syytä muistaa aina, että metafora on aina metafora, että sen on tarkoitus olla yksi versio.
”Apuri”-sanaan liittyy nimenomaan mielestäni ongelmia siinä, että olemme tottuneet ajattelemaan, että apuri on toinen ihminen. Toinen henkilö, jolla on oma elämänsä, oma agendansa, tunteita, kyky vastavuoroisuuteen ja kyky toimia vastuullisesti. Silloin voimme odottaa apuriltamme jonkinlaista moraalista toimijuutta. Sitä ei sitten tekoälyltä löydykään.
Kuluneen vuoden aikana on julkaistu tekoälyllä kuvia generoiva DALL-E-työkalu, toinen samankaltainen palvelu nimeltä Midjourney sekä tekoälypohjainen kielimalli ChatGPT. Nähdäkseni vuoden 2022 loppu oli käänteentekevä hetki, jolloin tekoäly lopullisesti iski populaariin tietoisuuteen. Muokkasiko se mielestäsi tekoälystä käytävää keskustelua?
Tavallaan kyllä. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa viime jouluna keskustelin joulupöydässä anoppini kanssa minun työasioistani hänen aloitteestaan! Onhan se jo melkoinen muutos.
On vielä syytä tiedostaa oikeasti se, että se ei ollut vain näiden työkalujen tulo, joka muokkasi sitä keskustelua. Jonkinlainen murros on tapahtunut, ja se liittyi siihen että nämä työkalut ovat vinkeitä ja niillä voi tehdä sellaisia asioita, jotka tulevat jokaisen iholle. Siksi ne tuntuvat niin merkityksellisiltä. Tieteellisesti tai teknisesti ei kuitenkaan ole kyseessä niin merkittävä murros, että pelkästään se selittäisi nykyisen hypen määrän.
Julkiseen keskusteluun liittyy kuitenkin selkeästi tavoitteita. Kyse on siitä, millaisia narratiiveja tähän julkiseen keskusteluun tuodaan. Sitä on hyvä pohtia journalististen valintojenkin suhteen. Se, mistä puhutaan, ja kuka pääsee ohjailemaan sitä, mistä puhumme. Ja varsinkin se, puhutaanko niistä asioista, jotka koetaan tärkeiksi puhua vai siitä, että ehkä joku muu taho asettaa niitä narratiiveja.
Teknologian kehittyessä on ajateltu, että mitä enemmän teknologia kehittyy, sitä vähemmän tarvitaan ihmistyötä. Kun koneet päätyvät tekemään raskaat ja tympeät työt, ihmiset vapautuvat tekemään asioita, joista tykkäävät: esimerkiksi istumaan kahvilassa, tai sitten vaikkapa maalaamaan tauluja tai kirjoittamaan runoja. Kun näin ensimmäistä kertaa DALL-E:n tekemää kuvataidetta tai ChatGPT:n kirjoittamia runoja, minut valtasi ikään kuin pakokauhu siitä, että tässä kävikin juuri toisinpäin: tekoäly tekeekin taidetta, samalla kun ihmiset joutuvat yhä raatamaan paskaduuneissa surkealla palkalla.
Tunnistan tämän ajatuskulun. Tähän laittaa lisää vettä myllyyn Washington Postin artikkeli, jossa kerrottiin kahdesta henkilöstä, joiden työt ChatGPT oli vienyt. Molemmat olivat olleet luovia kirjoittajia, ja jutussa kerrottiin, että nyt yksi heistä työskentelee koiranulkoiluttajana ja toinen heistä opiskelee ilmastointiasentajaksi.
”Ei tekoäly ole mikään luonnonvoima, joka tulee jostakin ulkopuolelta.”
Tämä tarina nimenomaan näyttäisi vahvistavan sitä pelkoa siitä, että kohta me emme enää voikaan tehdä sanataidetta tai runoilla, vaan meidän täytyy asentaa ilmastointiputkia, samalla kun tekoäly käskee meitä asentamaan niitä. Ja tämä on tietysti pelottavaa.
Itse ajattelen optimistisemmin, ehkä jonkun mielestä sinisilmäisesti. Näen asian niin, että tekoäly ja teknologia ovat edelleen työkaluja. Ihmiset päättävät edelleen sen, mihin me niitä haluamme soveltaa. Ei tekoäly ole mikään luonnonvoima, joka tulee jostakin ulkopuolelta.
Samalla tavalla voidaan ajatella markkinataloutta. Siinäkin on mekanismeja, jotka ikään kuin ulkoistavat markkinavoimat ihmisten käsien ulkopuolelle jonkinlaisiksi luonnonlaeiksi. Eihän se niin ole. Niissäkin on kyse poliittisista päätöksistä, joille koko markkinatalous on alisteinen.
Uskoisin, että teknologia voidaan siinä mielessä nähdä tavallaan markkinamekanismeja vastaavana ilmiönä, jolle kyllä voidaan tehdä ja tehdäänkin koko ajan jotain.
Teknologian sääntelystä puhutaan usein pessimistisesti. Ajatellaan, että teknologia kehittyy sääntelyä nopeammin ja että kun sääntelyä on vihdoin saatu aikaan, on teknologia jo kehittynyt eteenpäin.
Kyseenalaistan tämänkin ajatuksen. Sääntely on ylipäänsä kuuma peruna tai pikemminkin matopurkki, josta on hirveän vaikeaa keskustella jalat maassa ja faktapohjaisesti. Se, että tekoälyn sääntely olisi jo vanhentunutta syntyessään, esitetään jotenkin väistämättömänä faktana, ja siinä ei oikein kyseenalaisteta sitä, että onko todella näin? Se taas totta kai palvelee teknologiajättien etuja siinä mielessä, että se nakertaa esimerkiksi EU:n ja sen jäsenvaltioiden kykyä ja mandaattia reguloida. Googlella, Metalla ja Microsoftilla on valtavat koneistot, joiden tehtävä on nimenomaan hidastaa sääntelyä ja asettaa kaiken maailman kapuloita rattaisiin.
Esimerkiksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n kaltainen lainsäädäntö on aivan älyttömän hienoa, ja sitä ei tule edes oikeastaan ajatelleeksikaan, niin kauan kuin se on voimassa ja kaikki on hyvin.
Olin juuri tentaattorina Johdatus tekoälyyn -kurssilla. Opiskelijoiden piti lukea EU:n sivuilta tekoälyyn liittyvää materiaalia ja esimerkiksi uusi tekoälyasetus, joka oli kesäkuussa parlamentissa äänestettävänä. Siellä oli lause, jossa sanottiin, että EU:n tekoälyasetus luo ensimmäistä tekoälyalaa sääntelevää lainsäädäntöä.
”Ei oikeastaan ole totta, että lainsäädäntö syntyisi vanhentuneena.”
Tentissä kysyttiin, että koska EU:n komission sivuilla todetaan näin, niin se varmaankin tarkoittaa sitä, että tekoälyä ei sääntele tällä hetkellä mikään lainsäädäntöpaketti. Joten voisivatko opiskelijat siis esimerkiksi huijata tässä tentissä ja käyttää siihen tekoälyä? Pyysin opiskelijoita pohtimaan, tarkoittaako se todella tätä.
No, eihän asia ole niin. Halusin korostaa sitä, että tekoälyä koskeva sääntely ei tule kertaheitolla puhtaalle pöydälle jonain futuristisena olentona. Se on väärä lähtökohta, koska meillähän on jo lainsäädäntöä, joka koskee myös tekoälyä.
Kerron esimerkin: jos minulla olisi itseajava auto, joka kaistanvaihdon yhteydessä ajaa pyöräilijän päälle, on se tietenkin rikos, vaikka ei olekaan olemassa lakia, joka erikseen kieltää tekoälyä ajamasta ihmisten päälle. Ei siinä vaiheessa voi sanoa, että ”tekoäly teki sen”.
Tai sitten vaikkapa ihmisten yksityisyydensuojan loukkaaminen tai deepfake-videoilla tehdyt mustamaalauskampanjat. Eihän niitä saa tehdä. Ei siis oikeastaan ole totta, että lainsäädäntö syntyisi vanhentuneena.
Olen tunnistanut julkisesta keskustelusta kaksi tapaa puhua tekoälystä. Toinen niistä on teknologiaoptimistinen, jossa puhutaan uudesta teknologisesta vallankumouksesta, joka tulee mullistamaan kaiken.
Toinen sitten on alarmistinen tapa, jossa puhutaan riskeistä: siitä, että jäämme kohta kaikki työttömiksi ja meistä tulee tekoälyteknologian omistavien yhtiöiden orjia. Nämä ovat kaksi täysin erilaista keskustelua, jotka eivät ole juuri vuorovaikutuksessa keskenään. Mitä mieltä olet tästä?
Totta kai, näin se on. Tämä kysymys on kysytty minulta jo useamman kerran parin viime päivänkin aikana. Tällaisessa ongelma kuitenkin on se, että siinä ajatellaan, että tekoäly on nyt joku tällainen aivan uusi ja ihmeellinen juttu, jota ei ole aikaisemmin millään lailla ollut ja joka ilmestyy jostain toiselta planeetalta.
Tällaisella utopia-dystopia-akselilla keskustellessa unohdetaan tekoälyn arkisuus ja sen olemassa olevat, tämänhetkiset vaikutukset. Kuten esimerkiksi se, miten tekoälyn hyödyt jakautuvat hyvin, hyvin epätasaisesti, ja ne voivat kasvattaa esimerkiksi taloudellista ja alueellista epätasa-arvoa. Se, että jos tekoälystä ajatellaan scifi-tasolla, se tekee hankalaksi keskustella jo tapahtuneista asioista, niistä tylsemmistä puheenaiheista kuten siitä, kenelle tekoälyn luoma hyvinvointi kasautuu.
On pidettävä mielessä esimerkiksi kaikki tekoälyn taustalla oleva ”klikkityö”, jossa ihmiset tuottavat dataa tekoälylle ja ”opettavat” tekoälyä tunnistamaan kuvia klikkailemalla esimerkiksi ”linja-autoa” esittäviä kuvia muiden kuvien joukosta. Nämä ihmiset saavat siitä naurettavan pientä palkkaa, joka ei riitä elämiseen.
Tällainen työ ei kehitä näiden ihmisten osaamista yhtään mihinkään suuntaan vaan tavallaan orjuuttaa heitä. He joutuvat elämään syklissä, jossa he eivät pysty opiskelemaan tai elämään normaalia elämäänsä tai edes kunnollista vuorokausirytmiä. He vain klikkailevat.
”Haluaisin, että ei ajateltaisi tekoälyn olevan jotain tulevaisuuden outoa visiota.”
Toinen esimerkki on ChatGPT:stä. Sen ”opettamiseen” on käytetty ihmisten palautetta. Tekoäly tuottaa tekstiä, ja ihmiset arvioivat, oliko se hyvä vai huono vastaus. Oliko siinä vihapuhetta tai väkivaltaan yllyttämistä, ja niin edespäin. Sillä on hienosäädetty ChatGPT:tä.
Sitä työtä oli teetetty kenialaisilla työntekijöillä aivan surkealla palkalla, ja ne ihmiset olivat joutuneet katsomaan ja lukemaan sieltä aivan todella sairasta vihapuhetta ja väkivaltaista tekstiä, joka oli hyvin traumatisoivaa näille työntekijöille. Palkkaus ja korvaukset tästä hommasta olivat täysin naurettavia. Kaikki tämmöiset esimerkit ovat vähän ”tylsiä”, jos vertaa siihen että voidaan heittää ilmoille ajatus kiiltävästä robotista, joka tulee ja vie kaikkien työpaikat.
Sen takia olen huolissani siitä, että mediassa narratiivi on keikahtanut niin paljon pois näistä asioista, joissa on oikeasti todella tärkeitä, akuutteja ongelmia. Niistä on myös paljon asiantuntemusta eri paikoissa yhteiskuntaa.
Silti tekoälystä puhuttaessa ääneen pääsevät vain insinöörit tai minun kaltaiseni nörtit, vaikka siinä keskustelussa pitäisi kuulua myös juristien, sosiologien ja muiden yhteiskuntatieteilijöiden ääni.
Viimeinen kysymys. Mitä meidän kaikkien olisi hyvä pitää mielessä tekoälystä?
Korostaisin sitä, että se ei ole mitään tosi outoa scifiä, joka näyttää aivoilta sinisessä virtapiirissä. Haluaisin, että ei ajateltaisi tekoälyn olevan jotain tulevaisuuden outoa visiota, vaan että se on jo nyt arjessa käytettäviä älylaitteita, jotka ovat täynnä tekoälyä käyttäviä sovelluksia. Ne vaikuttavat ihmisten ja heidän perheidensä elämään jo nyt.
Tekoäly ei ole mitään käsittämätöntä rakettitiedettä, vaan jokainen voi sitä ymmärtää, jos haluaa.
uutiskirje 