– Elämä leirissä on hyvin vaikeaa, huokaisee Afganistanista paennut Zohra.
Hän jätti kotimaansa vanhempiensa ja viiden sisaruksensa kanssa noin vuosi sitten. Perhe kuuluu Talebanin sortamaan etniseen vähemmistöön hazaroihin.
Zohra perheineen on asunut Lesboksella Mavrovouni-nimisessä pakolaisleirissä neljä kuukautta. Hän kertoo tarinaansa When We Bound Together (WWBT) -järjestön hyvinvointikeskuksessa lähellä vuonna 2020 palanutta Morian pakolaisleiriä.
Perheen elämä Afganistanissa kävi mahdottomaksi sen jälkeen, kun ääriliike otti vallan maassa vuoden 2021 syksyllä.
– He eivät halua antaa naisten opiskella. Opiskelin Afganistanissa lääkäriksi mutta jouduin lopettamaan Talibanin takia.
Zohra esiintyy tässä jutussa vain etunimellään tilanteen arkaluontoisuuden takia.
Matka Kreikkaan oli todella vaikea. Zohran on vaikea löytää sanoja kuvaamaan sitä kylmyyttä, jota perhe koki matkustaessaan talven halki kohti Turkkia. Matka taitettiin jalan, ja perhe nukkui välillä taivasalla tien vieressä.
Vaikeudet jatkuivat, kun he vihdoin pääsivät Kreikkaan. Zohra listaa leirin ongelmia: suihkuja ja vessoja ei ole tarpeeksi, taudit leviävät, asukkaille ei tarjota ruuanlaittomahdollisuuksia, leirin johto ei suostu kuuntelemaan asukkaita ja niin edelleen.
Zohra kehuu leirin turvallisuutta. Hän kertoo, että Mavrovounissa voi liikkua vaikka keskellä yötä, koska vartijoita on kaikkialla.
Lesboksen pakolaisleirit ovat rauhoittuneet huomattavasti viime vuosien aikana. Kreikan maahanmuuttoministeri julisti vuoden alussa, että Lesboskin on palannut vihdoin normaalitilaan.
Vuosina 2020–2022 saarelle on saapunut keskimäärin noin 90 prosenttia vähemmän pakolaisia kuin vuonna 2019.
Nyt Lesboksen tunnelmaa voisi kuvata letkeäksi. Pääkaupunki Mytilinin kapeiden katujen varsilla on paljon terasseja, joilla ihmiset nauttivat aurinkoisesta säästä.
Suuren saaren luonto on monipuolista ja siellä valmistetaan maan parasta ouzoa. Noin 70 kilometriä leveällä saarella asuu hieman yli 83 000 ihmistä. Turisteja ei juuri ole, sillä he suuntaavat useimmiten läheisille Kosin ja Chíosin saarille. Elämä Lesboksella tuntuu olevan kaikin puolin hyvää.
Idyllisen pinnan alta paljastuu kuitenkin toinen totuus.
Sitä leimaavat EU:n ja Kreikan valtion harjoittama väkivalta pakolaisia kohtaan sekä viranomaisten piittaamattomuus ihmisoikeuksista. Kaiken lisäksi on vielä pahaenteinen vastaanottokeskus, jota on kuvailtu vankilaksi.
Tätä on Euroopan synkkä maahanmuuttopolitiikka.
Leireillä ollaan
jumissa jopa vuosia
Stavros Mirogiannis ei ole tyytyväinen siihen, miten Eurooppa kohtelee pakolaisia.
– Euroopassa puhutaan paljon ihmisoikeuksista. Minä sanon, että se on paskapuhetta. Leirit ovat kuin eläintarhoja tai vankiloita.
Mirogiannis johtaa vuonna 2019 perustettua WWBT:tä. Keskus tarjoaa Mavrovounissa asuville naisille ja lapsille erilaisia palveluita, joita leirissä ei ole saatavilla.
Keskuksessa on käynnissä kiireinen arki-iltapäivä. Ulkona leikkivien lasten äänet kuuluvat sisälle, missä kymmenet naiset ja tytöt lepäävät, opiskelevat ja kuntoilevat.
Keskus tarjoaa heille myös mahdollisuuden yksityisyyteen, mitä leirillä ei ole tarjolla. Sivuseinällä on verhoilla rajattuja tiloja, joissa voi olla hetken omassa rauhassa. Seiniä koristavat lasten piirustukset.
Mirogianniksen toimistossa on kuuma. Välillä hän kurkkaa auki olevasta ikkunastaan ja kyselee lastenohjaajilta, mitä pihan leikkipaikalla itkevälle lapselle sattui.
Hän korostaa kielitaidon merkitystä pakolaisille. Kielitaito auttaa integroitumaan yhteiskuntaan, mutta se on myös turvallisuuskysymys.
– Joskus tulkit ovat olleet niin huonoja, että ilman omaa kielitaitoa olisi voinut joutua ongelmiin turvapaikkaprosessin aikana.
Mirogiannis toivoo, että keskuksen tarjoamia palveluita olisi saatavilla myös leireissä.
Hän johti itse Kara Tepe -leiriä, jonka lähelle on rakennettu uusi Mavrovouni -leiri. Mirogiannis ei tosin itse kutsu johtamaansa Kara Tepeä leiriksi, vaan vieraanvaraisuuskeskukseksi.
Hän kertoo halunneensa rakentaa leirin reilummaksi. Aluksi asukkaat oli eroteltu etnisen taustan mukaan. Mirogiannis muodosti naapurustoja, joissa oli kaikenlaisia ihmisiä.
– Annoimme keskuksen eri osille nimet, ja ihmiset saivat osoitteet. Se, että ihmisellä on nimi ja osoite, suojelee hänen arvokkuuttaan. He eivät ole vain numeroita järjestelmässä.
Onko Mavrovouni-leirissä vieraanvaraisuutta?
– Sen kuulee jo tuosta sanassa – leiri. Voisitko elää leirissä neljä vuotta? Syödä riisiä ja papuja neljä vuotta? Olla riippuvainen heidän avustaan, jos he edes haluavat auttaa sinua?
Ei ole tavatonta, että Lesboksella ollaan jumissa turvapaikkaprosessissa vuosia. Turkki ei suostu vastaanottamaan hylätyn päätöksen saaneita pakolaisia koronan vuoksi, joten hylättyjen päätösten ja uudelleenkäsittelypyyntöjen limbo voi venyä hyvin pitkäksi.
Mirogiannis johti Kara Tepeä vuoteen 2019. Leirin sulkemisesta päätettiin huhtikuussa 2021, kun paikallisviranomaiset siirsivät kaikki sen asukkaat Mavrovouniin. Puoli vuotta aiemmin oli suljettu myös vapaaehtoisvoimin toiminut Pikpa-leiri, joka oli tunnettu tarjoamastaan psykososiaalisesta tuesta.
Mirogiannis uskoo, että leirien sulkemiset olivat osa Kreikan ja EU:n pelotepolitiikkaa.
– Tänne ei haluta tasaista ja normaalia elämää. Pelote on yksi heidän aseistaan, joilla he pitävät ihmiset loitolla.
”Jos tulet tänne,
näin sinulle tapahtuu”
– EU:n maahanmuuttopolitiikan tarkoituksena on herättää ihmisissä pelkoa tai estää saapuminen väkivalloin, jotta he eivät tulisi EU:n alueelle, sanoo Aigeian yliopiston maahanmuuton sosiologian tutkija Xypolytas Nikolaos.
Nikolaos istuu työhuoneessaan Lesboksen pääkaupungissa Mytilinissä ja kertaa eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan viime vuoden vaiheita. Hänen puheessaan kuuluu halveksunta, kun hän mainitsee Euroopan unionin.
Hänen mukaansa Kreikan maahanmuuttopolitiikasta puhuminen on käytännössä turhaa. Suuret linjat tulevat EU:lta, joka on kontrolloinut maan sosiaali- ja talouspolitiikkaa Kreikan velkakriisin takia vuodesta 2010.
– En yritä ottaa vastuuta pois kreikkalaisilta, mutta Kreikan ja Unkarin kaltaisia maita käytetään EU:ssa unionin maahanmuuttopolitiikan toteuttamiseen.
Tämä politiikka on materialisoitunut Lesboksella vuosien varrella eri tavoin.
Vuosi 2015 muistetaan Lesboksella kaoottisena vuotena. Aivan Turkin vieressä sijaitseva saari nousi otsikoihin Euroopan ”pakolaiskriisin” polttopisteenä. Aiemmin saarelle oli saapunut joitakin tuhansia ihmisiä vuosittain, mutta tuolloin heitä tuli yli 500 000.
Mytilinin kadut olivat täynnä pakolaisia, ja ihmiset nukkuivat taivasalla. Pakolaiset joutuivat matkaamaan noin 40 kilometrin matkan saaren pohjoisimmalta Skala Sikamineaksen rannalta Mytiliniin jalan. Maantiellä ajaessa saattoi nähdä oliivipuiden alla lepääviä perheitä.
Saarelle saapui vuoden 2015 kesäkuukausina kymmeniätuhansia ihmisiä kuukaudessa, ja useina päivinä saapujien määrä oli yli tuhat. Vaikka Lesbos on suhteellisen suuri saari, kaikille ihmisille ei yksinkertaisesti ollut tilaa.
Tästä alkoi avustusjärjestöjen ja lahjoitusvarojen tulva. Lesbokselle saapui valtava määrä eri järjestöjä ja niiden työntekijöitä sekä vapaaehtoisia. Toimijat vaihtelivat UNHCR:n kaltaisista jättiläisistä paikallisten vapaaehtoisvoimin pyörittämiin yhdistyksiin.
EU ratkaisi tilanteen vuonna 2016 tekemällä Turkin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Turkin tulee tehdä kaikkensa estääkseen ihmisten saapumisen maan kautta Kreikan saarille. Turkki sai EU:lta miljardeja euroja pakolaistilanteen hillitsemiseen. Sen lisäksi maa saavutti virallisen roolin Euroopan portinvartijana, jota maan hallinto on käyttänyt ahkerasti erilaisissa poliittisissa kädenväännöissä länsimaiden kanssa.
Välimeren tilanne rauhoittui heti vuonna 2016, jolloin Kreikkaan saapui meriteitse enää viidennes vuoden 2015 luvuista. Ihmisiä oli kuitenkin edelleen paljon, ja pahamaineinen Morian pakolaisleiri jatkoi laajentumistaan.
– Leirit ovat esimerkki EU:n käyttämästä pelotteesta, jolla halutaan estää maahanmuuttoa. Moria toimi majakkana, jonka viestinä oli: ”Jos tulet tänne, näin sinulle tapahtuu”, Nikolaos selittää.
Naiset eivät uskaltaneet poistua teltoistaan yöllä, eivätkä työntekijätkään säästyneet väkivallalta. Ihmiset joutuivat asumaan heikkorakenteisissa teltoissa hankalassa maastossa. Edes perusasiat kuten ruokahuolto ja jätevesijärjestelmät eivät olleet riittäviä valtavalle ihmismäärälle.
– Moria oli kuin keskitysleiri. Se ei ollut kestävää, koska kaikki pystyivät näkemään, mitä siellä tapahtui.
Moria levisi kohti alkuperäistä leirialuetta ympäröiviä kukkuloita eikä sen turvallisuustilanne ollut oikein kenenkään hallinnassa. Leirillä asui yli 12 000 ihmistä, kun se paloi syyskuussa 2020.
Kreikassa käytetään laajasti
laittomia käännytyksiä
EU:n ja Kreikan maahanmuuttopolitiikan uudet muodot tulivat Lesboksella toden teolla näkyviin Morian palon jälkeen.
Nikolaoksen mukaan saarelta vietiin tällöin tuhansia turvapaikanhakijoita mantereelle. Tarkoituksena oli saada saaren pakolaistilanne näyttämään paremmalta.
Pakolaisten määrä Lesboksella tippui Nikolaoksen mukaan Morian palon jälkeen kahdessa kuukaudessa 18 000:sta 5 000:een. Uudet käytännöt olivat käytössä myös muilla Itä-Aigeian meren saarilla.
Hänen mukaansa tämä väestö työnnettiin mantereelle, Ateenan ja Thessalonikin ghettoihin.
– Kukaan ei huomannut, koska kukaan ei muutenkaan katso näissä paikoissa asuvia ihmisiä. Ihmisiä ilmaantui sinne saarilta kuin tyhjästä.
Loput Morian asukkaat siirrettiin uuteen Mavrovounin leirin. Sen asukasluku on ollut viime vuosina noin 1 000–2 500.
Leirissä vallitsee Nikolaoksen mukaan yhä korona-ajan henki, ja kulku leiriin on hyvin rajoitettua. Avustusjärjestöjen työntekijät joutuvat anomaan lupaa leirissä käymiselle maahanmuuttoministeriöstä.
Leirin mielenterveystilanne on vakava. Kovia kokeneille pakolaisille ei ole tarjolla riittävästi tukea, ja asukkaat ovat järjestöjen tarjoamien mielenterveyspalveluiden varassa.
”Jos pakolaiselta ottaa hänen vaatteensa, ottaa häneltä kaiken.”
Moni muukin asia Lesboksella on järjestöjen vastuulla. Käytännössä mikään muu taho kuin Lääkärit ilman rajoja ei tarjoa veneellä saapuville pakolaisille hätäensiapua.
Viranomaiset pyrkivät häiritsemään heidän työtään. Joskus järjestön autoja pysäytetään turvallisuustarkastuksia varten. Ensihoitajat ovat törmänneet Lesboksen rannoilla myös naamioituneisiin ja aseistettuihin ihmisiin, jotka eivät ole suostuneet tunnistautumaan.
Nikolaos kuvailee pakolaisten veneen saapumista hetkeksi, josta alkaa kilpailu.
– Toisella puolella ovat solidaarisuusryhmät ja toisella on epäselvä yhdistelmä poliisivoimia, puolisotilaallisia ja sotilaallisia joukkoja.
Jos nämä Nikolaoksen ”pushback-joukoiksi” kutsumat tahot pääsevät paikalle ensimmäisenä, tulos voi olla kohtalokas pakolaisille. Usein joukot pahoinpitelevät pakolaisia ja anastavat heidän omaisuuttaan. Varsinkin puhelimia ja asiakirjoja otetaan pois.
– Joskus joukot ottavat myös heidän vaatteensa. Jos pakolaiselta ottaa hänen vaatteensa, ottaa häneltä kaiken, Nikolaos painottaa.
Tämän jälkeen pakolaiset pakotetaan takaisin merelle, jos turvallisuusjoukot ovat saaneet heidät kiinni maalla. Kreikan rannikkovartioston yleinen käytäntö on ollut ostaa kumisia pelastuslauttoja, joihin pakolaiset laitetaan, kun heidät on ajettu pois Kreikan aluevesiltä.
Lautalla olevat ihmiset voivat joutua odottamaan pelastusta jopa tunteja.
Nämä niin sanotut pushbackit ovat kansainvälisen lain ja EU:n ja Kreikan lakien vastaisia. Moni turvapaikanhakija on kuitenkin joutunut kokemaan jopa viidestä kymmeneen tällaista laitonta käännytystä, pushbackia, ennen kuin on päässyt turvallisesti perille.
”Pushbackeja tehdään,
kunnes kuolemia tulee liikaa”
Sitten on vielä Vastria. Se on vankilaksi kuvailtu vastaanottokeskus, jota rakennetaan Lesboksella EU-rahalla.
Vastria on Closed Control Access Center (CCAC) -laitos. CCAC:t ovat uusia turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia,
Ensimmäinen CCAC avattiin Lesboksen lähellä olevalle Samoksen saarelle vuonna 2021, ja kolme muuta on saatu valmiiksi muilla Itä-Aigeian saarilla. Lesbokselle rakennettava, saarien viimeinen uusi laitos, on vielä kesken.
”Välimeren Guantánamojen” asukkaiden tavarat ja taskut tarkistetaan joka kerta, kun he menevät sisälle laitoksiin. Niitä vartioidaan valvontakameroilla, ja laitoksia ympäröivät valtavat piikkilanka-aidat.
Lesboksen laitokseen ei tosin välttämättä edes tarvitse rakentaa aitaa. Vaikka sieltä lähtisi pois, vastassa olisi vain metsää.
Vastria on tunnettu Lesboksella siitä, että sinne on vaikea löytää. Se sijaitsee yli 30 kilometrin päässä Mytilinistä. Työkoneita ja kymmeniä konttimaisia rakennuksia ympäröi valtava havupuumetsä, joka peittää suuren osan saaresta.
Kilometrien säteellä Vastriasta ei ole muita rakennuksia kuin viereisen kaatopaikan hallit.
Laitosta rakennetaan laaksoon, jossa sitä ympäröivät joka puolella korkeat kukkulat. Itse rakennustyömaalle on pääsy kielletty, ja tietä valvovat vartijat. Viereiseltä kukkulalta laitoksen kuitenkin näkee.
Korkealta nähtynä sijainti vaikuttaa siltä, kuin se olisi valittu olemaan mahdollisimman helppo unohtaa.
Kun rakennustyöt aloitettiin, Lesboksella oli suuria yhteenottoja työmaata suojanneiden mellakkapoliisien ja paikallisten välillä. Nykyään tästä historiasta kertoo enää naapurikaatopaikan töhritty kyltti.
Paikalliset ovat väsyneitä poliitikkoihin, jotka eivät kuuntele heitä.
Laitoksen kapasiteetin on arvioitu olevan jotain 5 000 ja 10 000 välillä. Miksi näin suurta laitosta rakennetaan, kun saarelle saapuu niin vähän pakolaisia?
Nikolaos kertoo, että EU:n tavoite on siirtyä uuteen vaiheeseen maahanmuuttopolitiikassaan.
– Ihmisiä tullaan käännyttämään merelle niin pitkään kuin se on mahdollista. EU:ssa kuitenkin tiedetään, että tämä toimintatapa on samalla tavalla kestämätöntä kuin Morian leiri oli.
Hän arvelee, että ”Lampedusa-tyylinen” onnettomuus voisi lopettaa käännytykset merelle. Hän viittaa vuonna 2013 tapahtuneeseen onnettomuuteen, jossa kuoli 368 Italiaan pyrkinyttä siirtolaista. Italia aloitti onnettomuuden seurauksena Mare Nostrum -pelastusoperaation.
– Ihmisiä käännytetään merelle, kunnes kuolemia tulee liikaa. He tietävät, että joskus se raja tulee vastaan.
Sitä, miltä EU:n maahanmuuttopolitiikka tulee näyttämään tämän jälkeen, ei tiedä kukaan. Valtavien vankiloiden rakentaminen unionin ulkorajoille kielii kuitenkin siitä, että rajapolitiikka tulee pysymään tiukkana jatkossakin.
EU ei ole sitä
mitä väittää
Zohran haaveena on turvapaikka ja muutto Saksaan. Hän toivoo, että siellä hänen sokea siskonsa ja ikääntyvät vanhempansa voisivat saada tarvitsemaansa hoitoa.
Zohra haluaisi paremman elämän myös itselleen. Tavoitteena on päästä jatkamaan Talibanin keskeyttämiä opintoja.
– Haluan opiskella lääkäriksi Saksassa. Afganistanissa se ei ole turvallista, koska Taliban ei halua antaa naisten opiskella.
Hän yrittää parantaa Mavrovounin oloja, mutta leirin johtoa on ollut vaikea saada vastaamaan kysymyksiin. Zohran mukaan leirin johtaja käy tarkistamassa leirin kerran kuukaudessa, mutta muuten asukkaat eivät häntä näe.
Myös kielimuuri vaikeuttaa palautteen antamista. Zohran mukaan kaikki leirin työntekijät eivät edes puhu englantia.
– Haluamme korjata epäkohtia, mutta emme saa leirin johtajaa kiinni, Zohra sanoo turhautuneena.
Asioiden muuttaminen leirissä on vaikeaa, mutta EU-tasolla se on liki mahdotonta. Vaikka Frontexin pitkäaikainen johtaja Fabrice Leggeri joutui eroamaan viime vuonna pushback -skandaalien takia, unionin politiikassa ei ole tapahtunut todellista muutosta.
Nikolaos kuvailee EU:ta kaksinaamaiseksi hirviöksi, joka pyrkii suojelemaan omaa aluettaan keinolla millä hyvänsä.
– Euroopan unioni pyrkii aina toimimaan mahdollisimman epäinhimillisesti ja väkivaltaisesti samalla kun se esittää olevansa läntisen humanitäärisyyden puolustaja.
Se jää nähtäväksi, milloin EU siirtyy Nikolaoksen kuvailemaan maahanmuuttopolitiikan uuteen vaiheeseen. Toistaiseksi Lesboksen rannat pysyvät hiljaisina.
Juttua varten on haastateltu myös Lääkärit ilman rajoja -järjestön paikalliskoordinaattori Nihal Osmania ja Siniparxi Epikoinonia -vapaaehtoisjärjestön Christina Hatzidakia sekä Paris Vounatsista.
uutiskirje 
