Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja entinen opetusministeri Li Andersson harkitsee ehdolle asettumista vuoden 2024 presidentinvaalissa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä STT.
Andersson kertoi STT:lle tekstiviestitse, että hän toivoo myös muiden vasemmistoliittolaisten harkitsevan ehdolle asettumista.
Muita mahdollisia presidenttiehdokkaita vasemmistoliitolle voisivat olla eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo, europarlamentaarikko Silvia Modig, kansanedustaja Merja Kyllönen sekä Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki. Heistä Kyllönen ja Arhinmäki ovat olleet presidenttiehdokkaida aikaisemmin: Arhinmäki vuonna 2012 ja Kyllönen vuonna 2018.
– Li on erinomainen ehdokas vasemmistoliitolle, kommentoi Paavo Arhinmäki KU:lle tekstiviestillä.
– Kun olen kesällä tavannut ihmisiä eri paikoissa, viimeksi eilen Hakaniemen torilla, moni on toivonut Litä ehdolle, Arhinmäki kertoo.
Arhinmäki jatkaa, että kohtaamiensa ihmisten mielestä Andersson toisi keskusteluun monipuolisuutta ja punnittuja, erilaisia näkemyksiä.
Vasemmistoliiton paras tulos presidentinvaalissa tuli vuonna 2012, kun silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sai 167 663 ääntä ensimmäisellä kierroksella, mikä oli 5,48 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.