Vasemmistoliitto on saanut eduskuntavaalitappion seurauksena aloitetut muutosneuvottelut päätökseen. Vasemmistoliitto menetti kevään vaaleissa viisi kansanedustajan paikkaa, mikä tarkoitti kolmanneksen leikkausta puolueen talouteen. Vuositasolla puolueen rahoitus vähenee 900 000 euroa.
– Vasemmistoliitto joutui eduskuntavaalien jälkeen hankalaan taloudelliseen tilanteeseen. Olemme yhdessä työntekijöidemme kanssa hakeneet tilanteeseen ratkaisun, jossa minimoimme haitalliset vaikutukset yhteisöllemme ja työntekijöillemme. Kiitän työntekijöitä hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä sekä jaksamisesta vaikeassa tilanteessa, sanoo puoluesihteeri Anna Mäkipää.
Vasemmistoliiton puoluehallitus päätti keskiviikon kokouksessaan henkilöstövähennyksistä. Puoluetoimistolta irtisanotaan kaksi työntekijää, minkä lisäksi henkilöstöä lomautetaan kolmen viikon ajaksi vuosittain.
– Vasemmistoliiton työntekijät ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti ja rakentavasti vaalitappion aiheuttamaan muutokseen puolueen taloustilanteessa. Työntekijät ovat neuvotteluissa päätyneet luopumaan monista eduista, jotta mahdollisimman moni toveri voi jatkaa töissä puolueella. Toivomme, että tämä solidaarisuus kantaa puolueen jatkossa parempiin tuloksiin, sanoo työntekijöitä edustava luottamusmies Vesa Takaluoma.
Puolue leikkaa myös toimintakulujaan. Jatkossa kokouksia pidetään pienemmällä budjetilla. Samoin puolue tekee leikkauksia lehdistö- ja piiritukiin sekä muihin juokseviin kuluihin.
Nyt tehtyjen vaikeiden päätösten jälkeen vasemmistoliitto kääntää katseen kohti tulevaa, puoluesihteeri Mäkipää sanoo. Jatkossa puolue tulee hänen mukaansa tekemään enemmän vähemmällä.
– Keskitymme asioihin, jotka vahvistavat yhteisöämme, ja palvelevat reilun ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamista parhaalla mahdollisella tavalla. On selvää, että jatkossa tukeudumme entistä enemmän siihen työhön, jota ihmiset haluavat vasemmistoliiton piirissä toimiessaan omalla ajallaan edistää: Suomea, joka on reilumpi kaikille, ei vain harvoille. Puolueeseen on vastikään liittynyt huikea, yli 2 000 ihmisen joukko, mikä on selvä merkki siitä, että meitä ja politiikkaamme tarvitaan, Mäkipää päättää.