Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm kysyy, mikä on kipuraja bensapumpulla.
– Mikä olisi oikean hintaista polttoainetta? hän tiedusteli twitterissä samoihin aikoihin, kun eduskunta keskusteli tiistaina täysistunnossa kahdesta polttoaineiden hintoja koskeneesta kansalaisaloitteesta.
Eduskunnan keskustelussa etenkin perussuomalaiset totesivat moneen kertaan, että polttoaineiden hinnat nousivat juuri työtään päättävän Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaudella. Hallituksessa on mukana myös vasemmistoliitto., Furuholm kirjoitti.
”Silloin kun te olitte viimeksi oikeistohallituksessa, te korotitte monta kertaa.”
– Jos nyt oikein laajaa kritiikkiä tulkitsin, niin mikäli perussuomalaisilla on joku yhteys säätytalolle, niin kohta on pumppuhinta kohdillaan.
Hurjia tietoja
Vasemmistoliiton Jussi Saramo sanoi täysistunnossa, että polttoaineen hinta on tärkeä asia monille ihmisille myös Uudellamaalla.
– Auto on monelle pakollinen työmatkoilla. Meillä Uudellamaalla itse asiassa kuljetaan autolla pisimpiä työmatkoja, hän muistutti.
Hän kiitti niin sanottua viherhumppaa siitä, että sen ansiosta Suomessa inflaatio on ollut alle kymmenen prosenttia, kun se samaan aikaan esimerkiksi Virossa on noussut yli 20 prosentin.
– Nyt ovatkin hurjat ne tiedot, joita Säätytalolta olemme kuulleet, että te olette nostamassa kaikkien meidän ruuan ja elinkustannuksien hintaa, jotta pystytte laskemaan bensan hintaa. Tämähän on aivan nurinkurista: toimitaan kotimaista työtä vastaan, että saadaan pelattua Lähi-idän öljyšeikkien ja Putinin pussiin, niin kuin te olette aina vaatineet.
Ulkoisia tekijöitä
Furuholm totesi lisäksi, että polttoaineen kustannukset voivat olla haaste pienituloisille, joille auto on välttämätön liikkumisväline.
– En siis vähättele asiaa, Furuholm kirjoitti twitterissä
– Esimerkiksi valmisteveron kanssa kikkailu ei ole kuitenkaan helppoa eikä halpaa. Kohdistus saattaisi mennä hieman ohi maalin, hän arvioi.
Hän muistutti myös siitä, että jakeluvelvoite – uusiutuvien polttoaineiden osuus polttoaineissa –on olemassa, jotta kestävien uusiutuvien polttoaineiden käyttöä edistettäisiin.
– Sitä voidaan toki taas laskea, kuten nykyinen hallitus teki kriisien keskellä, mutta se vaikuttaa Suomen tavoitteisiin päästövähennysten suhteen, hän sanoi.
Hän viittasi myös Saudi-Arabian ilmoitukseen leikata öljyn tuotantoa.
– On hyvä muistaa, että on paljon ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat fossiilisten polttoaineiden hintaan. Siksi energiariippuvuudesta on päästävä asteittain eroon, hän sanoi.
Kaikki korottavat veroa
Perussuomalaisissa ei nielty eduskunnassa vasemmistoliitosta kuultuja kantoja.
– Ymmärrän, että vasemmalla kismittää, kun teidän hallituskautenne aikana palkansaajan reaaliansiot tippuivat historiallisen alas, kaikki kallistui, valtionvelka kasvoi huimasti. Nyt sieltä huudellaan näitä ohjeita sitten Säätytalolle, mutta uskoisin, että Säätytalolla kaikki neuvottelijaosapuolet ovat sitoutuneet siihen, että minkäänlaiset toimenpiteet eivät lisää arjen kustannuksia, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi.
– Päinvastoin. Siellä ymmärretään niin fossiilisten polttoaineiden, autoilun kuin monen muunkin logistiikkaan kuuluvan sektorin tärkeys koko maan kannalta, tavallisten ihmisten ostovoima, ja ymmärretään myös, että näitä kaikkia asioita pitää edistää sillä tavalla, että meidän julkinen talous ei kärsi.
Saramo totesi, että kaikki hallitukset ovat korottaneet polttoaineveroja.
– Silloin kun te olitte viimeksi oikeistohallituksessa, te korotitte monta kertaa; Marinin hallitus korotti vain kerran, hän vastasi perussuomalaisille.
– Tällä hetkellä polttoaineverotus on matalammalla tasolla kuin silloin, kun te pääsitte siihen vaikuttamaan.
Lähetekeskustelun jälkeen kansalaisaloitteet lähetettiin valtiovarainvaliokuntaan mietintöä varten.