Sofia Virta
s. 21.6.1990 Kaarinassa
Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, suorittanut myös psykoterapiakoulutuksen
Toisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä
Huhtikuun eduskuntavaaleissa vihreät kärsi valtakunnallisen tappion. Puolue menetti yli satatuhatta äänestäjää ja seitsemän kansanedustajan paikkaa verrattuna vuoden 2019 vaaleihin.
Kaarinalainen Sofia Virta sen sijaan pärjäsi mainiosti. Hänet valittiin jatkokaudelle eduskuntaan 5 533 äänellä, mikä oli 1 244 ääntä enemmän kuin neljä vuotta sitten. Nyt hän pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi.
Tässä jutussa otamme selvää siitä, millaisen puolueen Sofia Virta haluaa vihreistä tehdä, ja siitä, millainen olisi Virran johtaman puolueen paikka suomalaisessa politiikassa.
Vihreät oppositioon hallitusta kirittämään
Sofia Virta aloittaa puhumalla siitä, että meillä on yhtäaikaisesti päällä useita valtavia kriisejä sekä globaaleja kriisejä, kuten ympäristö- ja luontokriisi. Lisäksi Suomessa on paheneva hyvinvointivaltion kriisi.
– Meillä ei mielestäni tällä hetkellä toteudu hyvinvointivaltion lupaus siitä, että jokainen saa apua, hoitoa ja turvaa silloin, kun tarvitsee. Ihmiset eivät saa mielenterveyspalveluissa apua, ja meillä on valtava hoitajapula, Virta sanoo.
Virta sanoo, että Suomessa on aika isot luokkaerot, mikä taas kertoo sitä sitä, että emme ole yhteiskuntana saavuttaneet sellaista hyvinvointivaltion tasoa, mikä hänen mielestään pitäisi olla.
– Sitä ei tietenkään helpota se, mikä meidän valtiontalouden tilanne on, hän toteaa.
Sofia Virta ei usko, että Säätytalolla hallitusta neuvotelleet kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja KD pystyisivät ratkomaan mitään näistä kriiseistä.
– En usko, että tällainen hallitus tulee korjaamaan niiden ihmisten tilannetta, jotka ovat nyt jo kaikkein haavoittuvimmissa asemissa. Se on iso huoli, Virta sanoo.
Sofia Virta ajattelee, että seuraavien neljän vuoden ajan vihreiden on oltava oppositiossa kirittämässä hallitusta ja muistuttamassa siitä, että hyvinvointivaltiota halutaan ylläpitää.
– Tämän pitäisi olla perusasia, mutta se ei välttämättä ole tämän uuden hallituksen kanssa. Kyllä esimerkiksi sote-asioissa varmasti keskustellaan uudestaan siitä, mikä on se suhde julkisen ja yksityisen välillä, Virta pohtii ja sanoo, että vihreiden kanta on se, että pääpainon on oltava selkeästi julkisella puolella.
– Mutta sitten ajattelen myös, että hyvinvointivaltion uudistaminen pitää samalla muistaa tehdä, Virta sanoo.
Hänen mukaansa hyvinvointivaltio on nyt jo rikki. Sofia Virran mukaan pitää kysyä, mitä käy tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy ja haasteet vain kasvavat.
– Tämä on kysymys, mistä tulen odottamaan kyllä todella paljon uudelta hallitukselta vastauksia.
Mitä nyt, vihreät?
Entäpä vihreät sitten? Virran oma puolue vaikuttaa olevan jonkinlaisessa käymistilassa ja etsimässä itseään vaalitappion jälkeen. Yhtäältä vihreissä halutaan saada takaisin nyt menetettyjä äänestäjiä, ja samalla löytää uutta kannatusta.
Sofia Virta sanoo suoraan, että vihreillä on viime aikoina ollut kaksi ongelmaa.
– Toinen on se, että puolue on näyttäytynyt liian kapea-alaisena. Emme ole olleet riittävän uskottavia esimerkiksi talous- ja sote-kysymyksissä, Virta sanoo.
Yhdet ovat ehdottaneet ratkaisuksi paluuta vihreiden politiikan omimmalle osaamisalueelle eli ilmasto-, ympäristö- ja luontokysymyksiin. Toisten mielestä vihreiden olisi hyvä murtautua muotistaan pois ja pyrkiä yleispuolueeksi.
Sofia Virta sanoo olevansa jälkimmäistä mieltä.
– Me tulemme taatusti puhumaan paljon ilmastosta ja ympäristöstä, niin kuin tähänkin saakka. Mutta ilmasto-, ympäristö- ja luontopolitiikka on asia, joka linkittyy myös talouteen ja soteen, Virta sanoo.
– Jos mietitään tätä suurta siirtymää ja teollisuuden murrosta kohti kestävämpää taloutta, niin sehän linkittyy ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan. Se liittyy myös turvallisuuspolitiikkaan monessa mielessä. Ilmastokriisi ja sen kysymykset liittyvät myös sote-politiikkaan. Väitän, että sosiaalipolitiikka on myös parasta ympäristöpolitiikkaa, Virta kertoo.
Hän avaa ajatusta sanomalla, että ihmiset, joilla on turvattu toimeentulo ja riittävästi voimavaroja, voivat tehdä myös ympäristön kannalta kestävämpiä kulutusratkaisuja.
– Mutta jos oma arki on selviytymistä, ei silloin ilmastokriisin pysäyttäminen ole päällimmäisenä mielessä, Virta sanoo.
”Meillä on ollut joukkuehenki hukassa, osittain ainakin.”
Virran mukaan vihreillä pitää olla perusteltuja kantoja politiikan kaikkiin osa-alueisiin, ja niiden takana pitää myös seistä. Hän muistaa esimerkiksi vihreiden edellisen puoluekokouksen, missä esitettiin puolueen poliittiseen ohjelmaan työntekijöiden sunnuntailisien poistamista. Esitys sai osakseen ankaraakin kritiikkiä myös Virran omilta kannattajilta, ja lopulta vihreiden puoluekokous äänesti ehdotusta vastaan.
Virta sanoo, että linjauksessa sunnuntailisien poistosta puuttui strategista ajattelua, jota hän kaipaa puolueeseensa lisää.
– Sitten, kun me saamme sen meidän sisäisen visiomme kirkastettua ja perattua meidän linjamme, niin kyllä meillä pitää olla sitten valmiutta kantaa vastuuta siitä, jos me jonkun linjan otamme. Pitää uskaltaa seistä sen linjan takana ja osata myös sanoittaa, miksi siihen on päädytty, Virta toteaa.
Ei ydinvihreyttä
Toinen Sofia Virran mainitsema ongelma liittyy vihreiden ilmapiiriin.
– Meillä on ollut joukkuehenki hukassa, osittain ainakin. Eikä sitä toki ole helpottanut se, että olemme ottaneet useammat vaalit tässä turpaan, Virta lataa.
Hän toivoo näkevänsä enemmän sellaista, että vihreät olisi oikeasti joukkue, missä ihmiset ovat samassa veneessä.
Ja tässä tullaan Sofia Virran ydinsanomaan.
– Ei ole mitään oikeanlaista tapaa olla vihreä. Haluaisin purkaa sen ajattelumallin, Virta sanoo.
– Ei ole mitään “ydinvihreyttä”, vaan haluan, että jokainen, joka jakaa meidän arvopohjan, äänestää meitä tai tekee vapaaehtoisena työtä puolueen eteen, tai vaan fiilaa meitä kotona, voisi tuntea meidän jakavan saman arvomaailman.
Virran mukaan vihreistä välittyy tällä hetkellä turhan vaativa mielikuva. Hän kertoo esimerkiksi oman tarinansa: Virta itse ei ole kasvanut poliittisessa kodissa, vaan hän on tullut politiikkaan mukaan aikuisiällä.
– Seitsemän vuotta sitten marssin puolueen paikallistoimistoon ja kysyin, miten voin lähteä ehdolle kuntavaaleihin. Nyt olen tehnyt viidet vaalit, joissa jokaisissa olen ollut aina vihreiden listan ykkönen ja nostanut joka kerta äänimäärääni.
Virta uskoo, että hän on saanut vaaleissa kannatuksensa niiltä ihmisiltä, jotka eivät muuten välttämättä edes äänestäisi vihreitä.
Hän sanoo myös, että juuri sellaisilta ihmisiltä vihreiden pitäisi hakea uutta kannatusta.
Sofia Virta
s. 21.6.1990 Kaarinassa
Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, suorittanut myös psykoterapiakoulutuksen
Toisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä