Vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela pohti hallituskausien taitekohdan haasteita tänään eduskunnassa hallituksen vuosikertomuksen eduskuntakäsittelyssä pitämässään puheenvuorossa.
Koskelan mukaan toimitusministeristönä jatkava Marinin hallitus on selviytynyt kriisinhoidosta kiitettävästi, mutta oikeistohallituksen kurjistava talouspolitiikka uhkaa nyt sekä kansantalouden kehitystä että ihmisten toimeentuloa.
– Työllisyysasteen nousu ja tulevaisuususkon ylläpitäminen ovat vain muutama niistä asioista, joissa hallitus onnistui globaalista pandemiasta ja Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta huolimatta. Nämä eivät ole vähäpätöisiä saavutuksia, Koskela sanoo.
Hyvinvointipalveluista leikkaaminen johtaa katastrofiin
Vahva talous- ja työllisyyskehitys on pienentänyt koronapandemian Suomen julkiseen talouteen synnyttämää epätasapainoa. Suhdannetilanteeseen nähden oikein mitoitettu talouspolitiikka sekä laadukkaat työvoima- ja sotepalvelut kasvattavat työllisyyttä. Näillä eväillä myös velka ja alijäämä pysyvät hallinnassa.
– Mikäli oikeistohallitus sopeuttaa leikkaamalla hyvinvointipalveluista ja välittämättä talouden suhdanteesta, ovat seuraukset koko Suomen kannalta katastrofaaliset, Koskela varoittaa.
Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat luvanneet vahvistaa julkista taloutta. Yksi syy julkisen talouden alijäämään on veroasteen aleneminen.
– Pelkästään alenevien verotuottojen kompensoiminen muualla verotuksessa kattaisi osan sopeuttamistarpeesta. Oikeistopuolueille näyttää kuitenkin olevan helpompaa leikata pienituloisten toimeentulosta kuin koskea edes kaikista rikkaimpien veroetuihin. Oikeistopuolueiden ideologian sumentamasta talouspolitiikasta puuttuu inhimillisyys ja järki, Koskela lataa.