Suomen talous jää tänä vuonna palvelujen varaan, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tänään ilmestyneessä toimialakatsauksessaan.
Palvelualat muodostavat Suomen talouden arvonlisäyksestä jo lähes 70 prosenttia. Ensi vuonna myös teollisuuden tuotanto kääntyy Etlan ennusteiden mukaan varovaiseen kasvuun, mutta rakentaminen pääsee kasvuun kiinni vasta vuodesta 2025 eteenpäin. Myös hotelli- ja ravintola-alalla kasvun odotetaan hidastuvan, kun kuluttajien ostovoima kehittyy heikosti.
Suhdanne-ennusteessaan Etla arvioi taantuman jäävän lieväksi, mutta lieväksi jää myös sitä seuraava kasvu. Taantumassa olevan Suomen talouden arvioidaan supistuvan tänä vuonna 0,3 prosenttia. Ensi vuonna bruttokansantuotteen kasvu jää 1,2 prosenttiin, eikä paljon kovempaa kasvua ole Etlan mukaan luvassa myöskään vuonna 2025.
Teollisuus ja rakentaminen supistuvat tänä vuonna keskimäärin 2,5 prosenttia, mikä on seurausta maailmantalouden tilanteesta. Sen sijaan palvelualat pitävät pintansa ja ponnistavat reilun prosentin kasvuun.
– Suomen kokonaistuotannon kehitys ja näkymät ovat tänä vuonna kaksijakoiset, toteaa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti.
Hän jatkaa kertomalla, että vientimarkkinoiden heikko taloustilanne heijastuu suoraan teollisuuden toimialojen kysyntään ja tuotantoon.
– Ensi vuonna teollisuuden tuotanto kääntyy hienovaraiseen kasvuun, kun maailmantalous piristyy. Kunnollista kasvua on siitä huolimatta luvassa vain metsäteollisuudessa, sillä muilla toimialoilla tuotannon määrä polkee paikallaan.
Metsäteollisuuden supistuminen jatkuu
Suomen tavaraviennin arvosta viidennes oli viime vuonna kemianteollisuuden tuotteita. Alan tuotanto vähenee tänä vuonna, koska tärkeimmän vientimaan Ruotsin talous supistuu muita EU-maita enemmän. Vielä viime vuonna Suomen taloustilannetta kannatellut metalliteollisuuskin painuu tänä vuonna miinukselle. Lasku jää näillä näkymin tosin lyhyeksi, kun suhdannenäkymät paranevat ensi vuonna.
Etlan ennusteen mukaan Suomen metsäteollisuus supistuu arvonlisäyksellä mitattuna nyt jo toista vuotta peräkkäin ja lasku vain syvenee kuluvana vuonna. Alan kehitystä painaa paperiteollisuus, jonka tuotanto on romahtanut koko Euroopassa muun muassa korkeiden energiakustannusten takia.
Paperiteollisuuden vientihinnat nousivat viime vuonna ennätyskorkealle, mutta ovat nyt jo kääntyneet laskuun. Alan vienti Yhdysvaltoihin on kasvanut ja kompensoinut Venäjän viennin loppumista.
Myös puutuoteteollisuuden tuotanto on laskussa lähes kaikissa Euroopan maissa, koska rakentaminen on hidastunut. Suomessa rakentamisen laskusuhdanne alkoi jo viime kesänä ja nyt korkojen nousu pidentää laskusuhdannetta. Rakennusala pääsee Etlan ennusteen mukaan uudelleen kasvuun kiinni vasta vuodesta 2025 eteenpäin.
Palvelut pitävät taloutta pystyssä
Etlan mukaan suomalaisista palvelualoista erityisesti majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä kiinteistö- ja liike-elämän palvelut pitävät pintansa sen verran hyvin, että ne kompensoivat jalostustoimialojen supistumista. Palvelualat muodostavat 70 prosenttia Suomen talouden arvonlisäyksestä, ja siksi niiden kehityksellä on suuri merkitys koko Suomen talouden kannalta. Monilla aloilla haasteena on kuluttajien heikentynyt ostovoima ja yleinen talouskasvun hidastuminen.
Palvelualojen koronapandemiasta toipuminen ja sitä seurannut kysynnän kasvu on myös jo takanapäin.
– Vielä viime vuonna monet palvelualat palautuivat koronakriisistä ja kasvoivat siksi voimakkaasti, toteaa Etlan tutkija Ville Kaitila.
Kaupan ala supistui – sekin oli osa pandemiasta palautumista, mutta hotellit ja ravintolat, ulkomaanmatkailu sekä erilaiset kulttuurialat elpyivät, kun kuluttajien kysyntä palautui. Tänä vuonna majoitus- ja ravitsemistoiminnan kasvu hidastuu selvästi. Kysyntä on nyt normalisoitunut, mutta kuluttajien ostovoima on samanaikaisesti heikentynyt, Kaitila jatkaa.
Ostovoiman heikkeneminen sekä talouskasvun hidastuminen rasittavat myös kaupan alan näkymiä. Kaupan alan arvonlisäyksen määrä aleni viime vuonna eniten sitten finanssikriisin ja alenee keskimäärin yhä tänä vuonna. Esimerkiksi uusien autojen kauppa on vähäistä muun muassa hintojen nousun vuoksi. Vähittäiskaupan odotetaan virkoavan vasta ensi vuonna.