Nyt tarvitaan uudenlaista talouspolitiikkaa, jota luontokadon ja ilmaston kuumenemisen hillitsemiseen kytkeytyvät vihreät investoinnit edellyttävät, sanoo vasemmistoliiton helsinkiläinen kansanedustaja Minja Koskela.
Hän puhui luonnonsuojelulain käsittelyn yhteydessä eduskunnassa tiistaina.
– Tarvitsemme vihreitä investointeja ja taloudellista tukea kansalaisille kestäviin arjen ratkaisuihin, sekä niille, joita meneillään olevat murrokset kohtelevat epäreilusti, Koskela sanoo.
Kaikki tämä on huonosti yhteensovitettavissa rajujen leikkausten kanssa, joiden Koskela katsoo pahimmillaan romuttavan Suomen kilpailukyvyn.
– Julkisten varojen käyttö esimerkiksi kestäviin tuotantomenetelmiin ja infrastruktuuriin mahdollistavat myös talouden kestävän kehityksen, Koskela sanoo.
Irti puun polttamisesta energiaksi
Pelkästään puhtaaseen energiaan siirtyminen koko maailmassa vaatii Kansainvälisen energiajärjestön mukaan investointien nelinkertaistamisen vuoteen 2030 mennessä. Suomi on jo nyt EU-maista toiseksi vähiten riippuvainen fossiilisesta energiasta.
– Suomessa paras kasvun näkymä on nimenomaan uusissa vihreän teollisuuden työpaikoissa tuulivoimasta akkuihin ja vetyyn. Edelläkävijyytemme energiasiirtymässä tuo maahamme investointeja tällä hetkellä, Minja Koskela sanoo.
Hän katsookin, että luonnon kantokyvyn kannalta Suomessa tulisi nyt päästä irti puun polttamisesta energiaksi ja säästää se arvokkaampiin tuotteisiin esimerkiksi kemianteollisuuteen.
– Vähemmällä voimme saada enemmän, Koskela toteaa.
Tällä hetkellä yksityiset rahavirrat eivät riitä luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Päin vastoin, pankit ja rahoituslaitokset seuraavat maailmanlaajuisesti erittäin huonosti sijoitusten ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Englannin keskuspankin edellisen johtajan mukaan ne rahoittavat ilmaston lämpenemistä katastrofaalisella neljällä asteella.
– Tarvitsemme rahavirtojen demokraattisempaa ohjaamista sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin kohteisiin, pois fossiilipohatoilta, Koskela linjaa.