Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä vaatii myrkkymaalien kieltämisestä veneiden pohjissa. Maalien tarkoitus on pitää pohja puhtaana. Maalit ovat haitallisia vesieliöille. Lisäksi nykyisen lainsäädännön sallimien myrkkymaalien teho on kyseenalainen.
Kivelä jätti asiasta kirjallisen kysymyksen.
– On typerää käyttää osittain jo kiellettyä, vesistöjä pilaavaa maalia veneen pohjassa, kun vaihtoehtoja on runsaasti, Kivelä sanoo.
– Ei pidä sallia myrkkyjen levittämistä ympäristööni.
Tuhoisaa vesiluonnolle
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan suuri osa maalista liukenee vesistöihin. Liuetessaan esimerkiksi kupari on tuhoisaa vesiluonnolle.
– Myrkkymaalit pitää saada pois markkinoilta. Ei pidä sallia myrkkyjen levittämistä ympäristöön, jossa ne aiheuttavat kuolemaa ja kehityshäiriöitä muille eliöille, Kivelä vaatii.
– Myös veneilijöiden pitäisi voida luottaa siihen, ettei luonnolle vaarallisia myrkkymaaleja ole tarjolla. Vastuun maalien myrkyttömyydestä ei pidä olla yksittäisellä kuluttajalla.