Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen painotti vappupuheessaan koronakriisistä aiheutuneen hyvinvointivelan sekä mielenterveysvelan purkamisen tärkeyttä.
– Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ihmisten toimeentulon ja ostovoiman turvaaminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, jotta voisimme purkaa hyvinvointivelkaa, Kyllönen sanoo.
Kyllönen puhui kotikunnassaan Suomussalmella.
”Niin mielenterveysvelan inhimillinen kuin kansantaloudellinenkin hinta on mittava.”
Kikymaksut työnantajille
Kyllönen ehdottaa, että jatkuvasti kasvaviin varallisuuseroihin puututtaisiin verouudistuksilla, jotka vahvistavat samalla julkista taloutta.
– Palkansaajien ostovoiman vahvistamiseksi niin sanotut kiky-maksut on palautettava työnantajille, Kyllönen sanoo.
– Myös työtä sosiaali- ja terveydenhuollon vahvistamiseksi ja työvoimapulaan vastaamiseksi tulee jatkaa. Vain näillä keinoin voimme vähentää koronasta syntynyttä hyvinvointivelkaa.
Mielenterveysongelmista hurjat menetykset
Kyllösen mukaan liian moni joutuu tällä hetkellä työelämän ulkopuolelle mielenterveysongelmien, uupumuksen ja työelämän kuormittavuuden vuoksi.
Mielenterveydelliset syyt ovatkin nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syyksi. Työterveyslaitos arvioi, että vuonna 2019 mielenterveyssyistä menetettiin vuositasolla jopa 17 miljoonaa työpäivää.
– Seuraavan hallituksen on haettava aktiivisesti ratkaisuja miljardiluokan mielenterveysvelan purkamiseen. Niin mielenterveysvelan inhimillinen kuin kansantaloudellinenkin hinta on mittava. Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle vuosittain 11 miljardia euroa, Kyllönen toteaa.