Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramo pitää kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ratkaisuja hallitustunnusteluissa pahaenteisinä.
Orpo ilmoitti torstaina iltapäivällä, että jatkaa hallituksen muodostamista perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa.
– Suomeen ollaan nyt muodostamassa kokoomuksen Orpon johdolla historiamme oikeistolaisinta hallitusta, Saramo sanoo.
”Veropohjaa tilkitsemällä ja haitallisia tukia karsimalla saataisiin taloutta sopeutettua reilummin.”
– Ei voi puhua edes keskustaoikeistolaisesta hallituksesta. Suomen poliittisesta historiasta ei löydy toista hallituspohjaa, joka olisi niin oikealla kuin tämä Orpon kokoama.
Hän arvioi muiden muassa työntekijöiden ja luonnon kärsivän tulevasta hallituksesta.
– Tämä hallituspohja enteilee kovia aikoja työntekijöille, sairaille ja vanhuksille, Suomen pitkälle linjalle ihmisoikeuksien vahvistamisessa sekä Suomen luonnolle. Ensimmäisenä hallituksen tähtäimessä on mitä ilmeisemmin asumistuki ja työttömyysturva, Saramo varoittaa.
Parempia keinoja tarjolla
Saramo muistuttaa myös siitä, että sote-uudistus on nyt kriittisessä vaiheessa ja se on syytä viedä vastuullisesti loppuun.
– Sosiaali- ja terveyspalveluissamme ei ole enää yhtään leikattavaa. Jos sieltä leikataan pois, niin se on kaikki pois suomalaisten terveydestä, hän sanoo.
Saramo toteaa lisäksi, että Suomen talouden tasapainottamiseen on oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä keinoja kuin palaaminen leikkauspolitiikkaan, jota hän kuvailee vastuuttomaksi ja tehottomaksi.
– Veropohjaa tilkitsemällä ja haitallisia tukia karsimalla saataisiin taloutta sopeutettua reilummin ja oikeudenmukaisemmin kuin kokoomuksen kuuden miljardin leikkurilla, joka iskee väistämättä koulutukseen, sosiaaliturvaan ja sotepalveluihin, hän sanoo.
Saramo muistuttaa, että Orpo on vaalien alla luvannut mm. että ”me emme ole leikkaamassa ihmisten toimeentulosta”, ”me emme halua tehdä leikkauksia koulutukseen”, ”me emme ole koskemassa eläkkeensaajien indekseihin” sekä ”me emme ole leikkaamassa soten rahoitusta”.
– Nämä puheet ovat silkinohutta paperia, kun tuota kuuden miljardin leikkuuta ryhdytään laittamaan toimeen, hän ennakoi.
Puheiden pyörtäminen alkoi jo
Saramo arvioi, että Orpon aloitti puheidensa pyörtämisen sillä hetkellä, kun hän hyväksyi perussuomalaiset hallituskumppaniksi.
– Orpo torppasi perussuomalaiset hallituksesta vuonna 2017, koska arvoristiriidat kokoomuksen kanssa olivat liian suuret. Nyt perussuomalaiset kyllä kelpaa kumppaniksi, vaikka Purran perussuomalaiset on käytännössä aivan sama puolue kuin Halla-ahon perussuomalaiset 2017.
Saramo on huolestunut myös siitä, saako uusi hallituspohja vietyä eteenpäin tarpeellisia ja kiireellisiä ilmasto- ja luontotoimia.
– On helppoa sanoa, että vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta ei tingitä. Paljon vaikeampaa on tehdä nyt tarvittavat toimet, jotta tämä tavoite todella on mahdollista saavuttaa.
Kelloja taakse päin
Myös Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo totesi torstaina, että kokoomuksen valitsema oikeistokonservatiivinen hallitus tietäisi kylmää kyytiä ihmisille ja ympäristölle.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen puolestaan arvioi, että halli Orpon kaavailemaa hallituspohja olisi Suomelle haitallinen.
– Orpon oikeistokonservatiivinen hallitus kääntäisi kelloja taaksepäin, hän sanoi.
Varsinaiset hallitusneuvottelut käynnistyvät Säätytalolla heti tiistaina vapun jälkeen. Niissä neuvotellaan hallituksen ohjelmasta, sovitaan ministerien määrästä sekä ministerisalkkujen jakautumisesta ja työnjaosta puolueittain.