Pandemia-aika vaikuttaa notkauttaneen paitsi kirjojen myyntiä, myös lainaamista, pysyvästi. Ennen koronaa, vuonna 2019, yleisistä kirjastoista lainattiin koko maassa aineistoja lähes 86 miljoonaa kertaa, vuonna 2021 enää 76 miljoonaa kertaa.
Maanlaajuisesti kirjastokäyntejä tilastoitiin 2021 noin 32 miljoonaa. Vuodesta 2019 ne ovat vähentyneet 40 prosenttia, toki vielä vuonna 2021 oli osittaisia sulkuja. Osa painetun kirjan lainojen ja kirjastokäyntien määrän laskusta selittyy e- eli ääni- ja digikirjojen suosion kasvulla.
Helsingin kirjastoissa kävijämäärät ovat laskeneet, jos verrataan huippuvuoteen 2019, mutta pysyneet suunnilleen samalla tasolla, jos verrataan vuosiin ennen koronaa. Vuonna 2022 Helsingin kirjastoissa käytiin 6,5 miljoonaa kertaa, mutta Oodin avaamisen jälkeisenä huippuvuonna 2019 yhdeksän miljoonaa.
Lukuaikapalvelut pullonkaulana
Kirjastolaissa kunta on velvoitettu tarjoamaan kirjastopalveluita asukkailleen. Nykyisin kunnat saattavat kuitenkin olla maantieteellisesti varsin laajoja, eikä laki velvoita tarjoamaan kirjastopalveluita joka taajamaan.
– Jokainen kunta miettii toteutustapansa itse. Helsingissä on haluttu pitää tietyt palvelut lähipalveluina ja esimerkiksi tarjota nuorille turvallinen tila vartin matkan päässä kotoa, oli se sitten kirjasto tai nuorisotila, sanoo Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.
Hän huomauttaa, että kirjastoilla on muitakin velvoittavia tehtäviä, kuten tarjota tiloja kansalaistoiminnalle ja edistää yhteiskunnallista keskustelua. Myös kirjastoissa järjestettävät tapahtumat ovat tärkeä osa kirjaston toimintaa.
– Kirjaston tehtävänä on innostaa aktiiviseen kansalaisuuteen.
Vänttisen mukaan e-kirjojen kysyntä ja lainausmäärät ovat kasvaneet, mutta niiden kirjastotarjonta kasvaa hitaasti verrattuna kaupallisiin lukuaikapalveluihin. E-kirjojen valikoima kirjastoille on toistaiseksi huomattavasti painettua kirjaa suppeampi. Kirjastot suunnittelevat yhteistä e-kirjastopalvelua, jonka on tarkoitus avautua ensi vuonna.
Finanssikriisi muutti suunnan
Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan painetun kirjallisuuden kuluttajamyynti laski vuonna 2022 kirjakaupoissa melkein yhdeksän prosenttia. Tähän ei ole laskettu kirjakaupoista pois siirtynyttä oppikirjamyyntiä. Vuosina 2017–2021 painetun kirjan myynnistä on sulanut pois viidennes. Muutos on ollut Suomessa muuta Eurooppaa voimakkaampi.
Kuitenkin kokonaismyynti on samalla ajanjaksolla kasvanut digitaalisen kirjallisuuden ansiosta. Julkaistujen nimikkeiden määrän romahdus vuodesta 2017 vuoteen 2018 liittyy pitkälti oppimateriaaleihin. Suomi on yhä hopeasijalla julkaistujen nimikkeiden määrässä per kansalainen Islannin pitäessä kiinni kullasta. Painettuja kirjojakin julkaistaan yhä yli 3 000 kappaletta vuodessa.
Äänikirja ei ole kokonaan kannibalisoinut painettua kirjaa.
– Suomessa ilmestyy niin paljon upeaa kirjallisuutta, ettei voida sanoa kirjallisuuden olevan kriisissä. Mutta kun puhutaan kirjan myynnistä, niin onhan se murroksessa, sanoo Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.
Korona piristi kirjamyyntiä vain väliaikaisesti. Laiho paikantaa muutoksen vuoden 2008 finanssikriisiin. Silloin varsinkin painetun kirjallisuuden myynti otti Suomessa ensimmäistä kertaa osumaa taloudesta laajemmin.
– Tyypillisesti kirjamyynti ei ole seurannut talouden yleistä tilaa, kirjalla on mennyt hyvin myös sota- ja lama-aikoina. Mutta silloin se lähti luisuun.
Äänikirja on vienyt ja tuonut
Murros liittyy vahvasti kirjamarkkinan siirtymään äänikirjaa kohti. Kirjailijoiden muutenkin vaatimattomiin tuloihin tämä on tehnyt uuden loven, sillä kirjailija saa myydystä äänikirjasta keskimäärin vain noin 0,7 euroa siinä missä painetusta 3,3 euroa. Laihon mukaan kustantaja saa äänikirjasta noin 2,5 euroa ja painetusta kymmenen.
Suurin osa äänikirjojen suurkuluttajista on kuitenkin myös painettujen kirjojen suurkuluttajia.
– Äänikirja ei ole kokonaan kannibalisoinut painettua kirjaa, Laiho arvioi.
Sitä, onko lukeminen kokonaisuudessaan lisääntynyt vai vähentynyt, on lopulta vaikea tutkia. Painettu kirja voidaan ostaa, mutta ei lukea, tai toisaalta sen voivat lukea useat ihmiset useaan kertaan. Äänikirjoissa lukuaikaa on helpompi mitata.
– Meidän tilastoissamme näkyy myös vain osa kirjoista. Lisäksi on vielä yliopistojen tuottama tutkimuskirjallisuus ja kaikki muu. Suomalaiset rakastavat kirjaa, niitä painattavat vesilaitoksetkin. Meillä on vahvana se ajatus, että asia on totta vasta, kun se on kirjoissa ja kansissa.
Piilosyrjintä heijastuu sisältöihin
Äänikirjalla on formaattina myös puolensa. Ne ovat tuoneet kirjallisuuden pariin ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin olleet kovin kiinnostuneita kirjallisuudesta.
– Äänikirjaa voi kuunnella jossain rekan nupissakin, Laiho havainnollistaa.
Lukututkimuksissa on huomattu lukemisen polarisoituminen. Siinä, missä korkeakoulutettu keski-ikäinen kaupunkilaisnainen on superlukija, eivät itä- ja pohjoissuomalaiset matalasti koulutetut miehet juuri lue. Ehkä heille ei yksinkertaisesti löydy kiinnostavaa luettavaa?
Laiho pitää ilmeisenä, että kirjoja kirjoittavien ja tuottavien ihmisten kiinnostuksen kohteet ja maut näkyvät myös kirjallisuudessa.
– Ruotsissa eräässä kustantajien tilaisuudessa muuan britti puhui piilosyrjinnästä. Hän kertoi, että heillä on väestöstä kolmasosa värillisiä (people of color) ihmisiä, mutta arvatkaa, montako mustan miehen kirjoittamaa kirjaa ilmestyi kuluneena vuonna? Yksi. Silloin tunsin piston sydämessäni. Kyllä tällainen piilosyrjintä varmasti heijastuu myös kirjallisuuteen, vaikka toivoisi, ettei sellaista rakennetta olisi.
Kritiikki palvelee kirjallisuutta
Laiho nostaa esiin myös sen seikan, että kritiikkejä julkaistaan mediassa yhä vähemmän. Ne ovat kuitenkin yhä tärkeä väylä, jota pitkin kuluttajat löytävät kirjallisuuden pariin. Myös Ylen roolin hän näkee tässä merkittävänä.
Kustantajien edustajana Laiho toivoo hyvää tulevaisuutta myös kirjastolaitokselle.
– Ei kirjasto ole kustantajan vihollinen, vaan valtava asiakas ja kirjallisuuteen tutustuttaja. Kyllä kirjasto kuuluu sinne keskelle kylää. Kaikilla meillä on se tarina, miten mennään lapsena kirjastoon tai siellä vietetään nuorena aikaa.
Kirja ei ole enää se päällimmäinen käyttöliittymä.
Kirjailijoille lainauskorvaukset tuovat myös lisätuloa myynnin päälle. Jos vuonna 2021 kustantajat maksoivat 55 miljoonaa euroa tekijänoikeuksista, niin Sanasto maksoi yhdeksän miljoonaa euroa lainauskorvauksia, Laiho suhteuttaa.
On vielä kysyttävä – nyt jo laantuneesta – myrskystä vesilasissa, eli mitä pitäisi ajatella huippu-urheilijoista runoilijoina?
– Olen iloinen, että nyt käydään keskustelua kirjallisuuden sisällöstä. Välillä on oltu vähän surullisia siitä, että puhutaan jostain kustantamojen henkilövaihdoksista, joten on hyvä, että puhutaan kirjoistakin, Laiho muotoilee.
Yhä pienemmän porukan harrastus
– Nykyisin on niin hirvittävästi asioita, jotka kilpailevat ihmisten huomiosta. Kirja ei ole enää se päällimmäinen käyttöliittymä vaan pienemmän porukan harrastus, sanoo kriitikko Maaria Ylikangas Kritiikki näkyy! -hankkeesta.
Hän toteaa kirjallisuudella olevan toki myös yleissivistyksellisiä pyrkimyksiä.
– Mutta kyllä kansalaisella voi olla demokratian vaatima lukutaito ilman kirjallisuuden harrastamistakin. Kirjallisuus on yksi tapa tukea lukutaitoa, mutta täysin kohtalonomaista yhteyttä ei ole.
Samaa sanoi vuoden 2022 Finlandia-voittaja Iida Rauma voittopuheessaan: ei hän ollut huolissaan kirjallisuuden murroksesta vaan lukutaidon heikkenemisestä.
Ylikangaskin huomauttaa, että Suomessa julkaistaan yhä paljon kirjoja, joskin kritiikkiä aiempaa vähemmän. Sen laadussakaan ei ole moittimista.
– Kaunokirjallisuus, jota itsekin arvostelen, on tosi laadukasta ja ammattimaisesti tehtyä kautta linjan. Siinä saattaa olla iso ero vuosikymmenten takaiseen kirjallisuuteen.
Ylikangas sanoo äänikirjan esiinmarssin näkyvän vielä verrattain vähän sisällöissä. Tiettyä virtaviivaistamista se on tuonut, ja esimerkiksi lasten ja nuorten kirjallisuuteen on alettu suunnitella helposti luettavia muoti-ilmiöitä.
– On kiinnostavaa nähdä, mikä on äänikirjan vaikutus estetiikkoihin. Kirja, joka on tarkoitettu ensisijaisesti äänikirjaksi, on enemmän tuote kuin painettu kirja. Äänikirjalla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia kirjallisuuteen.
Ongelma on kirjailijoiden surkeat korvaukset äänikirjoistaan.
– Äänikirjaa saatetaan kuunnella hurjia määriä, mutta korvaus on aivan suhteettoman naurettava. En usko, että se vaikuttaa siihen, mitä kirjailijat ajattelevat omista uramahdollisuuksistaan, koska kirjoittaminen on useimmille jo nyt niin vaikeaa. Useimpien kohdalla ei puhuta kovin isoista summista, prekaarissa toimenkuvassa se on vain yksi isku päähän lisää.
”Aina on tarvittu naamoja”
Sosiaalisen median ja lukuaikapalveluiden kautta menestyvillä kirjoilla voi olla hyvin erilaiset yleisöt kuin painetulla kirjallisuudella.
– Monesti somessa saattaa nousta esille jokin teos, josta ei välttämättä ole kritiikkiä kauheasti kirjoitettu.
Ylikangas huomauttaa, että myös laadukas genrefiktio on nousussa. Korkean ja matalan rajat hämärtyvät.
Viime aikoina puhuttaneesta niin sanotusta vaikuttajakirjallisuudesta hän toteaa, että kustantamojen näkökulmasta aina on tarvittu naama myymään nimikettä.
– Sellainen kirja voi myös päätyä ihmisen käsiin, joka ei muuten välttämättä lukisi kauheasti kirjoja. Ymmärrän toisaalta sen, että kirjan status on somejulkkikselle aivan toinen mitä se on vakavassa mielessä ja ennen kaikkea kirjoittavalle ihmiselle, jolle kirja ei ole vain osa brändiä. Onhan se heille vähän haljua.
Ylikangas huomauttaa somen toimivan toisaalta myös monimuotoisuuden puolesta. Estetiikat monimuotoistuvat, kun ihmiset erilaisista taustoista kirjoittavat ja saavat kirjansa julki.
Onko kirjan tulevaisuuteen syytä luottaa?
– Ajattelen, että kirja on niin vakiintunut osa kulttuuria, ettei se tule häviämään mihinkään. Uskon, että painetun kirjan määrät tulevat vähenemään, ja voi olla, että jonkin verran enemmän tullaan kiinnittämään huomiota kirjaan graafisena esineenä.
Kieli on vaarassa rappeutua
Virossa asuvan Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytösen mukaan siellä suhtaudutaan oman kulttuurin ja kielen vaalimiseen paljon suuremmalla vakavuudella kuin Suomessa. Äidinkieltä ja kirjallisuutta esimerkiksi opiskellaan koulussa huomattavasti enemmän.
– Virossa kulttuurinen resilienssi nähdään ihan eri mittakaavassa. Kirjallisen kulttuurin edistäminen Suomessa on aika haasteellista näinä aikoina, kun usein sekä poliittisella että virkamiestasolla ei ymmärretä sen merkitystä.
Pienellä kielialueella tarvitaan muutakin tukea.
Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Kustannusyhdistys, Finlands svenska författareförening, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto sekä Suomen tietokirjailijat esittivät hiljattain kirjallisuuspoliittisen ohjelman luomista.
Hytönen toivoo, että seuraava hallitus ottaisi kirjallisuuspoliittisen ohjelman hallitusohjelmaansa.
– Toivon, että asiaa mietittäisiin myös siltä kannalta, onko meillä aikomus säilyttää kieltämme. Jos puhutaan pitkällä aikavälillä, sekä suomen kieli että vähemmistökielemme ovat vaarassa rappeutua. Olen huolissani siitä, ettei niitä kehitetä eikä niihin laiteta paukkuja.
Lahjakkaatkin lopettavat
Ilman kirjailijoita ei ole kirjallisuutta. Siksi yksi keskeisimmistä toimista kirjallisen kulttuurin turvaamiseksi on Hytösen mukaan turvata kirjailijoiden toimeentulo.
– Jos ennen Suomessa viisi kirjailijaa tuli toimeen myyntituloilla, nyt kolme. Pienellä kielialueella tarvitaan muutakin tukea.
Kirjailijaliitolla on noin 860 jäsentä, jotka on kaikki todettu ammattimaisiksi kirjailijoiksi.
– Meillä on paljon laadukasta kirjallisuutta, mutta tiedän jo nyt kansainvälisesti menestyneitä suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat lopettaneet kirjoittamisen, koska sillä on niin vaikea tulla toimeen. Myös kirjailijoiden eläkeläisköyhyys on järkyttävällä tasolla.
– Naapurimaissa – jos katsotaan kaikkialle muualle paitsi itään päin – tilanne on huomattavasti parempi.
Taiteen edistämisen keskusliiton (Taike) tuore Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, että taiteilijoita kuormittavat etenkin pienet tulot ja niiden epävarmuus, kilpailu apurahoista ja niiden hakemisen työläys sekä palkaton työ.
Yli puolet taiteilijoista pelkää jaksamisensa puolesta, alle 35-vuotiaista valtaosa. Taiteilijoilla ei ole myöskään työterveyshuoltoa, ja suurin osa heistä työskentelee myös sairaana.
Tämä vaikuttaa Hytösen mukaan väistämättä pidemmän päälle myös kirjallisuuden monipuolisuuteen ja laatuun, kun lahjakkaat tekijät jättävät kentän.
uutiskirje 